-

Suomen tun­ne­tuin suviyö

Aavasaksan juhannus oli Suomen suurin, kuuluisin ja hurjin. Huippuvuosina vaaralle kapusi jopa 15 000 ihmistä. Joskus meno kävi niin huuruiseksi, että esiintyjätkin puistelivat päätään.

Aavasaksan juhannus oli Suomen suurin, kuuluisin ja hurjin. Huippuvuosina vaaralle kapusi jopa 15 000 ihmistä. Joskus meno kävi niin huuruiseksi, että esiintyjätkin puistelivat päätään.

Aavasaksa, juhannusaatto 1967. Noin 10 000 ihmistä on kavunnut maailmankuululle vaaralle nähdäkseen keskiyön auringon.

Siitä ei näy pilkahdustakaan. Sen sijaan sade rummuttaa koko illan ja yön.

Helsingistä tilattu tanssiryhmä pyörähtelee lavalla, joka lainehtii. Tunnelman vesittymistä uhmaavat myös Tervolan Nuorisoseuran näyttelijät. He esittävät Havukka-ahon ajattelijan illan perinteisenä huvinäytelmänä.

Yön ykkösesiintyjäksi ylitorniolainen kauppias Antero Kronqvist on palkannut Eero, Jussi & the Boysin.

Kun kuuluttaja spiikkaa helsinkiläisen rockyhtyeen lavalle, yhdestä vaaralle pystytetyistä teltoista kömpii tarinan mukaan mies, heiluttaa kättään ja huutaa: "Minä olen!"

Veljekset Eero ja Jussi Raittinen, Paroni Paakkunainen ja kumppanit soittavat rockia, poppia ja pyynnöstä myös tangoa.

Tärkeimmät tarinat läheltäsi joka päivä

Kaleva kertoo, mitä Pohjois-Suomessa tapahtuu ja miksi sillä on väliä. Ensimmäiset 2 kk yhteensä 9,90 €

Rajaton lukuoikeus verkkosivuilla ja sovelluksessa Näköislehdet ja arkisto Galleriat, videot ja live-lähetykset Podcastit Päivittäiset uutiset sähköpostiisi Pelit ja koulutukset Tilaajaedut
Ilmoita asiavirheestä