Oulun yliopiston kampusasia on siirtynyt vaiheeseen, jossa yliopiston johdolla ja kaupungin päättäjillä on aika tehdä Oulun yliopiston ja Oulun alueen kannalta poikkeuksellisen tärkeitä päätöksiä.
Olen Oulun yliopiston eniten viitattu tutkija (Google Scholarin mukaan yli 75 000 viittausta, h-indeksi 97), saanut useita merkittäviä kansainvälisiä palkintoja ja arvonimiä, perustanut yliopiston kansainvälisimpiin ja menestyksellisimpiin kuuluvan tutkimusryhmän ja toiminut pitkään sen johtajana.
Yli kymmenen kouluttamaani tohtoria on nykyisin professorina kotimaisissa tai ulkomaisissa yliopistoissa sekä useita merkittävissä asemissa teollisuudessa ja tutkimuslaitoksissa.
Tärkeimmät tarinat läheltäsi joka päivä
Kaleva kertoo, mitä Pohjois-Suomessa tapahtuu ja miksi sillä on väliä. Ensimmäiset 2 kk yhteensä 9,90 €
Rajaton lukuoikeus verkkosivuilla ja sovelluksessa
Näköislehdet ja arkisto
Galleriat, videot ja live-lähetykset
Podcastit
Päivittäiset uutiset sähköpostiisi
Pelit ja koulutukset
Tilaajaedut