Yli tunnin kes­tä­nyt jäätävä sade sotki Oulun lii­ken­teen tors­tai­na – ali­jääh­ty­nyt­tä vettä tulee tai­vaal­ta tal­vi­sin lähes vii­koit­tain, mutta pi­dem­mät sateet ovat har­vi­nai­sem­pia

Päivystävä meteorologi Eveliina Tuovinen Ilmatieteen laitokselta kertoo, että jäätävä sade voi syntyä kahdella eri tavalla.

Jäätävä sade veti Oulun tiet peilijäälle torstai-iltapäivänä.
Jäätävä sade veti Oulun tiet peilijäälle torstai-iltapäivänä.
Kuva: Terhti

Jäätävä sade, lauhtuva sää ja vesisade vetivät eilen Oulun tiet erittäin liukkaalle peilijäälle. Nopeasti karmaisevan liukkaaksi muuttuneet tiet aiheuttivat kaupungissa iltapäivällä liikennekaaoksen

Pääkallokeli aiheutti lyhyen ajan sisällä useita kolareita Oulun seudulla ja Pohjois-Pohjanmaan eteläosissa Jokilaaksojen alueella. Lisäksi raskas liikenne ja Oulun joukkoliikenne olivat vaikeuksissa jäisillä teillä. 

Mutta mitä on jäätävä sade ja miten se syntyy? Päivystävä meteorologi Eveliina Tuovinen Ilmatieteen laitokselta kertoo, että sääilmiö voi syntyä kahdella eri tavalla. 

Tuovinen kertoo, että alijäähtynyttä vettä voi sataa silloin, kun maan läheinen ilmamassa on noin kolmen kilometrin korkeuteen asti 0-15 astetta pakkasen puolella. Samalla ilmamassan on oltava kosteaa, jolloin alkaa sataa. 

– Pilvissä kaikki kosteus ei muutu lumeksi, jolloin osa kosteudesta sataa vetenä. Maahan tai muuhun pintaan osuessaan pakkasen puolella oleva vesipisara jäätyy, Tuovinen toteaa. 

Alijäähtynyttä vettä voi sataa myös silloin, jos osa maan lähellä olevasta ilmamassasta on plussan puolella. Tällöin lumi sulaa matkalla maahan. 

– Jos se ei ehdi jäätyä takaisin matkalla alas, se jäätyy heti kiinni maahan tai muuhun pintaan, Tuovinen kuvailee. 

Jäätävät sadekuurot yleisiä

Jäätävää sadetta sataa Tuovisen mukaan Suomessa talvisin melko lailla viikoittain, eli mistään harvinaisesta sääilmiöstä ei ole kysymys. 

– Esimerkiksi Yhdysvalloissa tällaiset jäätävät sateet ovat hyvin yleisiä, Tuovinen kuvailee. 

Pidempään kestävät jäätävät sateet eivät kuitenkaan ole aivan tavallisia. Oulussa jäätävää sadetta tuli torstaina iltapäivällä yli tunnin, jopa kahden tunnin ajan. 

Ilmatieteen laitoksen sääennusteissa jäätävää sadetta merkitään pilvestä putoavilla punaisilla pisaroilla. Tuovisen mukaan nykyinen symboli on ollut Ilmatieteen laitoksella käytössä noin vuoden verran. 

Jäätävää sadetta seurataan meteorologin mukaan eritoten lentosäässä päivittäin. Tuovisen mukaan jäätävän sateen ennustamiseen pätevät samat vaikeudet, jotka pätevät minkä tahansa sateen ennustamiseen. 

– Jäätävän sateen todennäköisyyden ennustaminen on helppoa, mutta sen keston ja tarkan paikan ennustaminen ei, Tuovinen toteaa. 

Tämän vuoksi jäätävän sateen ottaminen huomioon esimerkiksi liikennesään varoituksissa voi olla vaikeaa, sillä sateet ovat paikallisia ja varoitukset annetaan suurille alueille, esimerkiksi maakunnittain. 

Katso paikkakuntakohtainen sääennuste Kalevan Sää-sivulta.

Lue myös:Karmaisevan liukkaat tiet sekoittivat liikennettä Oulun seudulla: Useita pieniä kolareita, raskas liikenne jumissa rampilla ja bussiliikenne myöhässä