Tekoäly ei vielä ole saavuttanut edes hyönteisten tasoa. Kärpäsillä on noin 150 000 neuronia. Ne hankkivat ravintonsa, lisääntyvät ja oppivat varomaan jo ensimmäisestä lätkäisy-yrityksestä.
Oulun yliopiston tutkija Olli Loukola on opettanut kimalaiset pelaamaan jalkapalloa. Hän on osoittanut niiden toimivan yhdessä ja soveltavan aiemmin oppimaansa uusissa tilanteissa, mikä on näyttö älykkyydestä. Neuroneja on noin 800 000.
Ihmisen luomalla ChatGPT-4:llä on yli miljardi parametria. Ihmiselle helpossa tehtävässä eräs 1,5 miljardin parametrin neuroverkko saavutti 90,5 prosentin tarkkuuden. Samalla datalla ja 2,5 miljardilla parametrilla päästiin 90,9 prosenttiin. Keinotekoisten neuroverkkojen suorituskyvyssä onkin enää saatu marginaalisia parannuksia.
Paljon esillä olleiden tekoälypalveluiden tuottaminen vaatii yhä valtavampia määriä dataa, laskentakapasiteettia ja energiaa. Palvelinkeskuksista on tullut kehityksen pullonkaula, sillä tarpeet kasvavat nopeammin kuin piisirulle valmistettavien transistorien määrä kaksinkertaistuu. Alkuperäisen Mooren lain arvio oli 12 kuukautta, nyt se on 24 ja hidastuu edelleen. Uudet kyvykkäämmät tekoälypalvelut tarvitsevat yhä valtavampia palvelinkeskuksia.
Toisaalta langattoman tietoliikenteen kapasiteetti on hidastumatta kaksinkertaistunut 30 kuukauden välein vuodesta 1901. Tuolloin Marconi lähetti Morse-merkkiä ’S’ Atlantin yli noin 0,01 bitin sekuntinopeudella. Langattoman kommunikaation kehitystahti ylittänee lähitulevaisuudessa laskentaelektroniikan.
Keskittävät kehityskulut ovat tuoneet tekoälyn internet-jättiläiset. Voimme ennakoida ultratiheiden langattomien verkkojen kääntävän tekoälyäkin hajautettuihin toteutuksiin. Tajutaanko niiden osaamiseen panostaa riittävästi? 6G-tutkimus on tuohon suuntaan vain yksi askel. Uusia on otettava.
Keskittämisen vaaroista on esimerkki ukrainalaisen Anatoli Dneprovin (1919–1975) 1960-luvun tieteiskertomuksessa ’Rapusaari’. Siinä mekaaniset laitteet kopioivat itseään löytämistään materiaaleista. Yhä uusien kopiosukupolvien syntyessä niissä nähdään evoluutiosopeutumia.
Lopulta ’ravut’ tuhoavat toisiaan saadakseen aineksia kopioidensa tekemiseen. Kertomuksen päättyessä rannalle jää yksi kaiken hyödyntänyt mekaaninen hirviö.
On houkuttelevaa rinnastaa tämä tekoälyn kehityskuluksi sen saavutettua ihmisen älykkyyden ja jotenkin hankittua kyvyn kopioida itseään. Pelkästään nykyiseltä pohjalta tällainen yleisen tekoälyn edellytys ei kuitenkaan synny. Niin kaukana ollaan hyönteisälystäkin.
Olli Silvén
emeritusprofessori, Oulu