Jatkuvasti parantunut ja edelleen kehittyvä ja lisääntyvä ihmiselämä vie luonnon elintilaa, syrjäyttää kasvi- ja eläinkuntaa, ehdyttää luonnonvaroja, pilaa luontoa. Maaperä, vesistöt, luonto ilmastoa myöten muuttuu valtalajin kehityksen ja lisääntymisen seurauksena.
Näin on ihmisen aikana aina ollut enemmän tai vähemmän. ”Etevimmän eläimen", ihmisen, ehdoilla on eletty ja ymmärrettävästi pyritty parempaan.
Etenkin tietotekniset sukupolvet 1900-luvulta eteenpäin ovat kuluttaneet luontoa elin- ja elämäntason nostamiseksi rajusti kasvaneelle väestölle. Tämä on realistinen toteamus kehityksestä, ei syytös.
Maapallon kestävyyskriteerien mukaisesti laskettujen resurssien tulisi riittää koko vuodeksi siten, ettei seuraavan vuoden varastosta oteta kuluvana vuotena.