Yhteiskuntavastuullisuutta voidaan käsitellä eri näkökulmista, muun muassa talouden, sosiaalisuuden ja ekologisuuden näkökulmista, jotka kylläkin niveltyvät toisiinsa.
Suomen talous on jumittanut 17 vuotta ja pääsyiden on oletettu löytyvän ulkoisista tekijöistä: finanssikriisistä, pandemiasta, sodasta, ilmapiiristä ja sisäisesti myös meidän kuluttajien säästäväisyydestä.
Ulkoisilla tekijöillä on varmasti ollut vaikutuksensa, mutta julkinen keskustelu on samalla ulkoistanut yritysten omistajien ja johtajien sekä elinkeinoelämän ja yrittäjäjärjestöjen yhteiskuntavastuut.
Talouskeskustelun kriittinen kärki on kohdistunut maamme hallituksiin, koska se on ollut kaikille helppoa. Sen sijaan keskustelu yhteiskuntavastuusta talouden keskeisenä ja pitkäjänteisenä kohentajana on olematonta, koska se on asiantuntijoillekin vaikeaa. Ei tiedetä kenen pitäisi tehdä aloitteita, ei voida kohdentaa mihinkään eikä määrätä kenellekään hoidettavaksi, ei tiedetä kuuluuko se vain yrityksille vai myös kotitalouksille.
Koska keskustelu on vaikeaa, on mahdollista siirtyä tekoihin.
Edesmenneen kauppaneuvos Veikko Hulkon läheisten haastattelu Kalevassa 12.9.2025 osoitti hienolla tavalla, että kysymys voi ollakin yksilön kyvystä kantaa yhteiskuntavastuuta; tehdä kantavia arvovalintoja, ottaa riskejä, verkostoitua globaalisti sekä tuottaa ja toimia ekologisesti kestävällä tavalla.
Yksilön yhteiskuntavastuulla on suora vaikutus maamme talouteen – suorempi kun hallituksilla. Se voi synnyttää uusia markkinoita, aktivoida lisää toimijoita, luoda uskoa tulevaisuuteen lisäten kasvua ja tuottavuutta. Yhteiskuntavastuun sälyttäminen itseltä toiselle passivoi, näivettää ja pysäyttää.
Vanhojen neuvosten yhteiskuntavastuu, laajempi ymmärrys ja oivallukset, säteilivät hyvää ympäristöönsä. Nykyiset ja tulevat "neuvokset", astukaa esiin. Ajatelkaa ja toimikaa isosti.
Juha Lehtola
Oulu