
Suomen Kylät ry:n tekemän tutkimuksen mukaan maaseudun kehittämiselle on suomalaisten vahva tuki. Tutkimuksessa todetaan, että pandemian jälkeinen landemia on tuonut runsaasti uusia muuttajia ja etätyöntekijöitä maaseudulle. Utajärven kunnassa toimitaan konkreettisesti osaavien kuntalaisten hyväksi.
Utajärven elinympäristöjohtaja Petri Leskisen mukaan rakentaminen on iso ja haastava projekti, jossa kunnan apu rakentamisen eri vaiheissa on tärkeä tuki rakentajalle.
”Viimeisten vuosien aikana rakentamisessa kustannuslaskenta on muuttunut haastavammaksi ja kustannusten heilahtelu on ollut suurta. Rakentamisen rahoituksen saaminen on myös haaste isompien kaupunkien ulkopuolelle pienemmille paikkakunnille”, Petri Leskinen sanoo.
”Utajärvellä on yritetty löytää keinoja erilaisista asumisen uusista malleista, joiden avulla unelmien toteutuminen olisi mahdollista. Se on todettu jo vuosien kokemuksella, että palvelu ja kunnassa olevan tietotaidon jalkauttaminen perheen rakentamishankkeeseen on ensiarvoisen tärkeää näissä elämän suurimmissa projekteissa.”
Merja ja Lauri Ämmänpään perhe on muuttanut Utajärvelle naapurikunnasta. Tällä hetkellä he rakentavat Utajärvelle omannäköistä hirsitaloa mahdollisimman luonnonmukaisin materiaalein.
Laurin ja veljensä Eero Ämmänpään yritys Veistopojat Oy tuottaa käsin veistämällä upeita hirsirakennuksia tilauksesta, joten hirsitalot kuuluvat olennaisesti koko perheen elämään.
”Utajärvelle rakentaminen oli selvää, ei edes katsottu tontteja muualta”, Lauri toteaa.
Utajärvellä onnistuu perheen ja yrittämisen yhdistäminen
Utajärvelle paluun syitä Ämmänpäillä olivat tukiverkon läheisyys ja yritystoiminnan mahdollistuminen. Uudesta kodista on noin kilometri taajaman palveluihin, mutta 4 000 neliön tontti joen rannalla takaa oman tilan ja rauhan.
”Utajärvellä on niin turvallista. Pojat kipaisevat usein arki-iltanakin mummolaan ja isommat pojat voi päästää keskenään käymään kirjastossa”, Merja kertoo.
Utajärvellä on Ämmänpäille tarpeeksi peruspalveluja – kaikki mitä perhe tarvitsee arjessa.
”Kaikki palvelut ovat lähellä. Myös terveydenhoitopalvelut, kuten lasten oikomishoito, hoituvat omassa kunnassa. Ja jos jotakin isompaa tarvitseekin ostaa, voi Oulussa käydä shoppailemassa omalla autolla tai vaikka junalla”, Merja toteaa.

Rakentajan kaverien kanssa asiat lutviutuvat
Ämmänpäät asuvat rakentamisen ajan vuokralla hyvällä paikalla kunnan rivitalossa. Utajärvi tukee rakentajia vuokrakuluissa: kunta hyvittää jälkikäteen kuuden kuukauden vuokrakulut rakentamisen ajalta.
Utajärven kunnassa toimii myös Rakentajan kaverit -palvelu, jonka tärkein tehtävä on löytää oman kodin rakentajille juuri heidän tarpeisiinsa sopiva rakennuspaikka.
”Asioihin tartuttiin rakentamisen aikana nopeasti. Kun jotain kysyttiin rakentamisen alussa niin muutaman tunnin päästä tuli kunnalta vastaus, että olivat käyneet paikan päällä ja asia selvisi.”
Tonttien hintataso on Ämmänpäiden kokemuksen mukaan edullinen verrattuna isompiin kaupunkeihin. Utajärvellä rakentaja saa yksilöllistä ja nopeaa palvelua.
Rakentajan kavereilta Ämmänpäät saivat avun kaikkiin rakentamisen vaiheisiin. Lisäksi palvelu mahdollisti todella nopean rakennusluvan käsittelyn.

Ämmänpäät soittivat kuntaan, ja tonttia lähdettiin katsomaan nopeasti. Perhe valitsi kotiinsa edullisen maalämmön, joten tontin vierestä haluttiin ostaa myös lisämaata.
”Lisämaan osto kävi nopeasti ja asiaan tartuttiin heti päätöksenteossa. Pienen kunnan etuja rakentajalle ja yrittäjälle ovat ehdottomasti joustavuus, nopeus ja tekemisen meininki”, Ämmänpäät summaavat.
Utajärvi antaa apua ja tukea yrittämiseen
Lauri Ämmänpää tietää, että lämminhenkisyys näkyy Utajärvellä myös yrityksen asioissa.
”Pitkään oli mietitty yrittäjäksi ryhtymistä ja kun tilaisuus aukeni, oli helppo soittaa yrityspuiston Vuokko Pasolle ja asiat saatiin nopeasti jalalle”, Lauri kertoo.
Veljekset kävivät Utajärven Yrityspuiston yrittäjäkurssin ja perustivat vuonna 2019 oman yrityksen, Veistopojat Oy:n. Heille tarjottiin valmiita halleja, mutta veljekset päätyivät ostamaan edullisen yritystontin ostettuaan oman veistokatoksen ja nosturin.
Maksuttoman yrittäjäkurssin jälkeen veljekset ovat saaneet jatkuvaa apua ja tukea Utajärven Yrityspuistolta muun muassa yrityslainan ja investointitukien hakemiseen ja saamiseen.
”Pyrimme luomaan Utajärvellä yrittäjille parhaat mahdolliset edellytykset kannattavaan liiketoimintaan ja kasvuun. Meillä on hyvä asiantunteva tiimi kunnassa ja laaja verkosto, joka auttaa yrittäjiä kaikissa mahdollisissa asioissa”, Utajärven Yrityspuisto Oy:n Vuokko Paso kertoo.
Ämmänpäiden suunniteltuna aikatauluna on muuttaa uuteen unelmiensa kotiin ensi kesänä, mutta mitään kiirettä ei ole. Talo tehdään mieluummin huolella valmiiksi.
Oman tontin kauniiseen jokimaisemaan rakennetaan myös pihasauna.
”Utajärvellä emme tyydy tarjoamaan vain tontteja vaan pyrimme toteuttamaan unelmia”, Petri Leskinen sanoo.
Vuokko Paso on samaa mieltä.
”Yritykset ja kunnan asukkaat ovat Utajärven tärkeä voimavara ja kasvun edellytys."
Tutustu rakentajan ja yrittäjän kavereihin:
Miksi Utajärvi? - Utajärven kunta
Petri Leskinen
Elinympäristöjohtaja
p. 050 387 1973
petri.leskinen@utajarvi.fi
Vuokko Paso
Utajärven Yrityspuisto Oy:n toimitusjohtaja
p. 040 632 8805
vuokko.paso@utajarvi.fi
Sanna Valtanen
Isännöitsijä, kunnan vuokra-asunnot
p. 050 592 7307
asuntotoimisto@utajarvi.fi