Suomalaiset MM-kisaurheilijat ovat loistavassa kunnossa. Viimeistely on onnistunut ja itse kilpailua odotetaan luottavaisena. Juuri tähän kilpailuun on tähdätty koko vuosi.
Urheilija toisensa jälkeen kertoo tiedotusvälineille saman litanian.
Ja miksei kertoisi? Urheilija psyykkaa samalla itseään. Lähtökohdat itse kisaan olisivat aika heppoiset, jos urheilija ei edes pystyisi uskottelemaan itselleen, että hänellä on mahdollisuus tehdä kauden paras tulos MM-kisoissa.
Toiset pystyvät, toiset eivät. Lähes poikkeuksetta suomalaisurheilija ei ole saanut ladattua MM-kilpailuihin kauden parasta esitystään. Vain kaksi urheilijaa - Tommi Hartonen ja Jukka Keskisalo - ovat repäisseet Helsingissä kärkituloksensa.
Olosuhteilla voi tällä kertaa selittää normaalia huonompia tuloksia. Olosuhteiden piikkiin ei voi kuitenkaan laittaa venymisen puutetta.
Alle kolmasosa suomalaisurheilijoista on selvinnyt MM-karkeloissa omalle tasolleen, jonka pitäisi olla kotikisoissa peruslähtökohta.
Kotikenttäetu ei ainakaan toistaiseksi ole tuonut mitään uutta Pariisin MM-kisojen ja Ateenan olympialaisten tuomaan aneemiseen kuvaan.
Kannustuksen määrästä venymisen ei ainakaan Helsingissä pitäisi olla kiinni. Tällainen pauhu on suurimmalle osalle Suomen urheilijoista ainutkertainen kokemus.
Seuraavissa kisoissa suomalaiset saavat osakseen hiljaisuuden messun, jos tulokset eivät parane.
Heja Sverige, siis. Olkoon ruotsalaisten asia myös meidän asiamme.
Viha- ja rakkaussuhteemme länsinaapurin kanssa on ollut hämmästyttävän monta astetta rakkauden puolella Helsingissä. Carolina Klüft, Kajsa Bergqvist ja kumppanit ovat saaneet suomalaisilta kiitettävästi kannustusta.
Kiitokseksi ruotsalaiset ovat venyneet suomalaistenkin puolesta. Esimerkiksi parikymppinen korkeushyppääjä Emma Green teki MM-finaalissa oman ennätyksensä ja sai palkinnoksi pronssimitalin.
Vuoden päästä Göteborgin EM-kisoissa ruotsalaisilla on vastapalveluksen vuoro.
Näyttää nimittäin siltä, että Suomen MM-kisaprojekti kantaa hedelmää vasta EM-kisoissa.
kai.nevala@kaleva.fi