Elämämme ovat täynnä keski-ikäisiä vahvoja naishahmoja, joita arvostamme. 50-vuotiaana nainen on parhaimmillaan. Vaihdevuosien päättyessä hän hyväksyy itsensä ja on hehkuvan itsevarma.
Lisäksi mahdolliset lapset ovat jo aikuisia, ja lainat on maksettu pois. Nämä naiset ovat siis vapaita elämään, mutta vastassa onkin tukahduttava lokero. Loputtomat ohjeet ja oletukset tekevät keski-ikäisistä naisista näkymättömiä.
Nämä naiset ovat toistuvasti median ja arkisen keskustelun vitsin aiheina. "Korkkarit kattoon" -fraasilla naureskelemme naisporukalle, joka on kokoontunut yhteen ja päättänyt juhlia villisti. Glittermekot ja iloiset naurut herättävät jopa paheksuntaa. Naisen kuuluu ikääntyä arvokkaasti, ei liian näkyvästi tai räikeästi.
Maltillisetkin naiset esitetään sarjoissa ja elokuvissa Ulla Taalasmaan kaltaisina koko kansan vitseinä. Meillä on mielikuvia siitä, millaiset vaatteet tai hiusten värit ovat soveliaita keski-ikäiselle naiselle. Ei mitään liian räikeää tai paljastavaa, eihän sellainen sovi naiselle, joka tietää, mitä haluaa, ja on valmis nauttimaan elämästään.
Naisen rypyt kertovat tarinaa ainutlaatuisesta ja kauniista elämästä, mutta kosmetiikkamainokset kehottavat piilottamaan ikääntymisen merkkejä. Mainoksen lopussa oleva teksti "you are worth it" toteaa, että ikuisen nuoruuden tavoittelu on edellytys naisen kauneudelle.
Naiset tokin kuluttavat kosmetiikkaa miehiä enemmän kaikissa elämänvaiheissa, mutta ihmettelen silti, miksi miehille suunnattuja ryppyvoiteita ei ole olemassa läheskään samalla mittakaavalla. Kosmetiikan lisäksi vanheneville naisille mainostetaan muotoilevia alusvaatteita, helpotusta vaihdevuosiin ja apua painonhallintaan. Kaupallisuus on valjastanut ikääntyvän naisen omaisuuden ja epävarmuudet hyödykseen, eikä rahavirta tule loppumaan.
Tabuista suurin taitaa olla kuitenkin keski-ikäisen naisen seksuaalisuus, joka herättää järkytystä ikään kuin se katoaisi ikääntymisen myötä. Naisen seksuaalisuus ei saa olla enää esillä, jos se ei voi johtaa lisääntymiseen, tai jos naisen ulkonäkö ei täytä enää tiettyjä standardeja. Aihe saattaa vilahtaa esiin hetkellisesti, jos se on osana nuoren miehen villiä seikkailua. Se on siis objekti, eikä itsenäinen subjekti.
Miehet vanhenevat kuin arvokas viski ja nainen kuin pöydälle unohtunut maito. Elokuvissa ja sarjoissa esitetään pilkkaa, joka tuntuu meistä jo niin normaalilta, että emme kyseenalaista sitä. Ikääntyville naisille tämä on kuitenkin mediaa, josta heidän pitäisi tunnistaa itsensä. En usko, että vanheneva nainen kaipaa sääliä, mutta asenteiden ja oletuksien muutos ei olisi pahitteeksi. Moni meistä naisista tulee vanhenemaan, emmekä lakkaa olemasta, vaikka ympäröivälle maailmalle olisimme näkymättömiä.
Roosa-Maria Moilanen
Oulu