
Oulun Infra valmistautuu jokavuotiseen suururakkaan, kun kesäkukkien istutus alkaa kuun vaihteessa. Reetantarhalta Etelä-Savosta tilattujen 10 000 kukan lisäksi istutetaan ympäri kaupunkia 2 000 kukkapylväisiin tulevaa pistokasta.
– Värimaailma tulee painottumaan punaiseen. Lisäksi on pinkkejä, hempeän vaaleanpunaisia sekä sitruunankeltaisia kukkia joukossa. Väritys on joka vuosi aina vähän erilainen, kertoo työnjohtaja Saila Määttä Oulun Infralta.
Lajien kirjo on perinteinen. Niitä valitessa on tärkeää, että ne kestävät mahdollisimman hyvin vaihtelevia sääolosuhteita.
– Mukana on daalioita, petunioita, begonioita, pelargoneja ja uudenguineanliisoja. Uusina lajikkeina testaamme erilaisia heiniä ja tuomme värinokkosta kaupungintalolle.
Rotuaarille tuodaan puolestaan kannaa, jota on kasvatettu Oulun Infran kasvihuoneella.
– Kasvihuoneella on kasvatettu kukkapylväitä ja amppeleita. Kanna on korkea ja komea kasvi, joka sopii hyvin Rotuaarille. Se on melko tuulinen paikka, mikä aiheuttaa haasteita kasveja valitessa.
Kukkia istutetaan muun muassa Oulun ydinkeskustan alueelle, Tuiraan, Karjasillalle sekä Kiiminkiin, Haukiputaalle, Yli-Iihin ja Oulunsaloon.