Kolumni

Yh­dys­val­tain abort­ti­pää­tök­sen hä­viä­jiä ovat ta­sa-ar­vo ja naisten ih­mi­soi­keu­det, ja ke­hi­tyk­ses­tä on syytä olla huo­lis­saan myös täällä

Raskaudenkeskeytysten vähentämiseen on paljon tehokkaampia keinoja kuin totaalikielto. Seksiä ihmiset eivät lopeta, joten valistus ja ehkäisyn tekeminen helpoksi ovat avainasemassa, kirjoittaa päätoimittaja Sanna Keskinen.

Juhannuskesä oli 90-luvun alkuun asti aikaa, jolloin suomalaiset heittäytyivät kesän kiihkoon ja tekivät lapsia – tarkoituksella tai vahingossa. Maaliskuussa sitten syntyi vauvoja enemmän kuin muina kuukausina. Nykyisin synnytyksiä on eniten heinä- ja elokuussa.

Kun meillä viikko sitten vietettiin perinteistä rakkauden juhlaa, tehtiin valtameren toisella puolella päätöksiä, jotka toivat monen suomalaisenkin helletaivaalle synkkiä pilviä. Yhdysvaltojen korkein oikeus päätti kumota lähes 50 vuotta amerikkalaisnaisten aborttioikeuden turvanneen ennakkopäätöksen. Samalla se siirsi aborttioikeudesta päättämisen liittovaltiotasolta osavaltiotasolle.

Tärkeimmät tarinat läheltäsi joka päivä

Kaleva kertoo, mitä Pohjois-Suomessa tapahtuu ja miksi sillä on väliä. Ensimmäiset 2 kk yhteensä 9,90 €

Rajaton lukuoikeus verkkosivuilla ja sovelluksessa Näköislehdet ja arkisto Galleriat, videot ja live-lähetykset Podcastit Päivittäiset uutiset sähköpostiisi Pelit ja koulutukset Tilaajaedut