WP: Donald Trumpin hal­lin­to hankki toi­mit­ta­jien pu­he­lu­tie­to­ja, oi­keus­mi­nis­te­riö puo­lus­te­lee "vii­mei­se­nä kei­no­na"

Ministeriön mukaan tutkinnan kohteena eivät olleet toimittajat vaan heidän tietolähteensä.

Donald Trumpin kauden aikana oikeusministeriö oli lähettänyt kolmelle toimittajalle kirjeen ja kertonut saaneensa haltuunsa työ-, matkapuhelin- ja lankapuhelintiedot vuoden 2017 huhtikuun puolivälin ja heinäkuun lopun väliseltä ajalta. Kirjeissä ei avattu syytä puhelutietojen hankkimiselle.
Donald Trumpin kauden aikana oikeusministeriö oli lähettänyt kolmelle toimittajalle kirjeen ja kertonut saaneensa haltuunsa työ-, matkapuhelin- ja lankapuhelintiedot vuoden 2017 huhtikuun puolivälin ja heinäkuun lopun väliseltä ajalta. Kirjeissä ei avattu syytä puhelutietojen hankkimiselle.
Kuva: MICHAEL REYNOLDS

Yhdysvalloissa entisen presidentin Donald Trumpin hallinto sai haltuunsa Washington Postin toimittajien puhelutietoja lehti kertoi perjantaina.

Kyseiset kolme toimittajaa olivat kirjoittaneet syytöksistä, joiden mukaan Venäjä oli sekaantunut Yhdysvaltain vuoden 2016 presidentinvaaleihin. Trump valittiin tuolloin Yhdysvaltain presidentiksi.

Oikeusministeriö oli lähettänyt kolmelle toimittajalle kirjeen ja kertonut saaneensa haltuunsa työ-, matkapuhelin- ja lankapuhelintiedot vuoden 2017 huhtikuun puolivälin ja heinäkuun lopun väliseltä ajalta. Kirjeissä ei avattu syytä puhelutietojen hankkimiselle.

Washington Postin mukaan ministeriö oli yrittänyt saada haltuunsa myös toimittajien sähköpostitietoja, joista olisi selvinnyt, kenen kanssa ja milloin viestejä on vaihdettu.

Toimittajakolmikko oli kirjoittanut jutun, jossa sanottiin Trumpin myöhemmin oikeusministeriksi valitseman Jeff Sessionsin keskustelleen Trumpin presidentinvaalikampanjasta Venäjän suurlähettilään kanssa.

Toisessa kolmikon jutussa kerrottiin Trumpia edeltäneen presidentti Barack Obaman hallinnon pyrkimyksistä estää Venäjän puuttuminen vuoden 2016 vaaleihin.

"Tämän ei olisi koskaan pitänyt tapahtua", sanoo järjestö

Washington Postin johto on kertonut pitävänsä oikeusministeriön toimintaa erittäin ongelmallisena ja vaatinut ministeriötä julkistamaan syyt sille, että työtään tekevien toimittajien tekemisiin on puututtu.

Lehden mukaan oikeusministeriö perustelee toimineensa vakiintuneiden käytäntöjen mukaisesti. Lisäksi ministeriö sanoo tietojen pyytämisen olevan viimesijainen keino, jota ei käytetä kevyin perustein.

Ministeriön edustaja sanoo Washington Postille, ettei tutkinnan kohde ollut kukaan toimittajista vaan ne, jotka ovat vuotaneet medialle kansalliseen turvallisuuteen liittyvää tietoa.

Kansalaisjärjestö American Civil Liberties Unionin (ACLU) mielestä ministeriö on vakoillut toimittajia mielivaltaisesti.

– Tämän ei olisi koskaan pitänyt tapahtua. Kun hallitus vakoilee toimittajia ja heidän lähteitään, lehdistönvapaus vaarantuu, järjestö sanoo Twitter-tilillään.

Yhdysvaltain tiedustelu on todennut Venäjän hakkeroineen demokraattipuolueen kansallisen komitean (DNC) palvelimia toimiakseen Trumpin vastaehdokasta Hillary Clintonia vastaan.

Trump on vähätellyt Venäjän osuutta tapahtuneessa, ja hän tunnetusti vaikutti ottavan Venäjän presidentin Vladimir Putinin kannan, vaikka se oli vastoin Yhdysvaltain omien tiedusteluviranomaisten näkemystä.