Vuonna 2007 solmittu tulopoliittinen kokonaisratkaisu jäi historiaan epäonnistumisena. Yksi syy oli sen liiallinen nojautuminen Nokian menestykseen ilman, että huomioitiin eri alojen tuottavuuseroja tai haavoittuvuutta. Kun finanssikriisi iski, julkisen sektorin palkat oli jo sidottu odotuksiin, joita ei enää voitu lunastaa. Velka kasvoi, ostovoima hupeni, työttömyys lisääntyi – ja hyvinvointivaltion kantokyky alkoi horjua.
Nyt, kun vientivetoisen talousmallin uusi tuleminen on jälleen keskustelun ytimessä, kysymme: ollaanko vuonna 2025 viisaampia? Vai toistammeko vuoden 2007 virheet eri nimillä, mutta samoin seurauksin?
Vientitulot ovat elintärkeitä. Ne rahoittavat opettajien palkat, sairaaloiden toiminnan ja arjen palvelut. Ilman tuotantoa ei ole hyvinvointia. Mutta vientivetoinen malli ei saa jättää naisvaltaisia julkisen sektorin aloja palkkakehityksen ulkopuolelle. Eikä meillä ole varaa rakentaa yhteiskuntaa, jossa yksi sektori vetää ja muu seuraa – jos pystyy.
Tupo 2007 oli hyväntahtoinen mutta aikansa sokea ratkaisu. Se ei ennakoinut Nokian romahdusta eikä globaalia finanssikriisiä. Yhdessä nämä tapahtumat muuttivat Suomen talouden rakenteita pysyvästi: syntyi velkavetoinen julkinen sektori, yksityinen matalapalkkasektori kuihtui, ja työttömyys sekä sosiaaliset ongelmat lisääntyivät.
Tarvitsemme uutta sopimisen kulttuuria. Sellaista, joka yhdistää taloudellisen realismin ja sosiaalisen oikeudenmukaisuuden. Ymmärrystä siitä, että ilman toisia ei ole toisiakaan.
Me emme saa toistaa vuotta 2007. Meidän on rakennettava vuodet eteenpäin viisaammin.
Jairi Palonen
Kokkola