Olen perso makealle. Puolisoni kuvaili taannoin minulla olevan loputon kyky syödä makeaa, mikä on täysin totta. Ja on aina ollutkin. Lapsuudessa viikonloppuina odotin eniten iltapäivien kahvihetkiä ja etenkin niissä tarjottavaa makeaa kahvileipää, heti tietenkin karkkipäivän jälkeen. Enkä yleensä edes malttanut odottaa viikonloppuun asti.

Arkipäivinä vanhempien vielä ollessa töissä kävin usein tutkimassa, mitä hyvää löydän keittiön kaapeista, kuitenkaan jäämättä rysän päältä kiinni. Enkä nyt ainakaan kovin monesti jäänytkään.