Kuhmon Kamarimusiikin taiteellisiksi johtajiksi on valittu viulutaiteilijat Minna Pensola ja Antti Tikkanen. Heidät tunnetaan solisteina, kamarimuusikkoina, orkesteriliidereinä ja kansainvälisesti menestyneen Meta4-jousikvartetin jäseninä.
Festivaalin edellinen johtaja Vladimir Mendelssohn menehtyi elokuussa. Mendelssohn johti Kuhmon Kamarimusiikkia vuodesta 2005.
– Tikkanen ja Pensola ehdottivat, että he toimisivat tiiminä. Yhteensä heidän kokemuksensa ja verkostonsa onkin ylittämättömän laaja, Kuhmon Kamarimusiikin toiminnanjohtaja Sari Rusanen kertoo.
Minna Pensola ja Antti Tikkanen aloittavat taiteellisina johtajina heti. Ensimmäinen heidän kokonaan suunnittelemansa ohjelma on vuorossa 2023, sillä ensi kesän festivaali perustuu Vladimir Mendelssohnin alun perin kesälle 2020 suunnittelemaan teemaan Illuusion taide.
Minna Pensolan ja Antti Tikkasen suunnitelmissa on sävellystilauksia kotimaisilta säveltäjiltä, vierailut lähikaupunkeihin ja konserttien levittäminen eri puolille Kuhmoa.

Koko Meta4-kvartetti toimi Oulunsalo Soi -musiikkijuhlien taiteellisena johtajana 2008–2011. Vuodesta 2008 Meta4 on ollut Kuhmon Kamarimusiikki -festivaalin residenssikvartetti.
Kuhmon Kamarimusiikki soi ensi kesänä Kuhmossa 10.–23.7.2022.
Juttua korjattu 26.10.2021 tapahtuman ensi kesän päivämäärien osalta.