Väitän, että yksi 1990-luvun lasten ja nuorten sukupolvikokemuksista on tässä:
Maantiedon tunnilla opettaja pyytää nimeämään jonkin litosfäärilaatoista. Kun käsiä ei nouse, hän kehottaa takarivissä omiaan hölisevää mikkomattia yrittämään. Seuraa puolipitkä hiljaisuus, jonka päätteeksi takapulpetista kajahtaa: "Känädä!"
Luokkahuoneen täyttää makea hörötys, taas kerran.
Ysärin varhaisnuorten Kummeli-lähtöinen vakiohokema oli ehtaa toistoon perustuvaa nonsenseä, josta on vuosikymmeniä myöhemmin jokseenkin hankala sanoa, mikä siinä varsinaisesti nauratti.