Lause on mitätön, muutaman sanan mittainen. Silti se on voimakkaan visuaalinen, nopea sarja pysäytyskuvia menneisyydestä.
Kaikkien ympärillä olevien ihmisten eleet ja ilmeet, lauseen pysähtyminen kuin seinään, tulikuumaksi lehahtavat kasvot, mustaan aukkoon putoaminen.
Häpeä. Häpeä!
Mikä on tämä paino, sisimpään jäänyt epämukava möykky, joka ei katoa koskaan?
Se on tavallisen ihmisen arkipäiväinen häpeä.