Wall Street pesi näyt­te­li­jä­haa­veet

Jukka-Pekka Strand haaveili lapsena näyttelijän urasta. Oulussa kasvanut Strand harrasti teatteria koulun rinnalla, mutta aikaisemmat unelma-ammatit haihtuivat kansainvälisyyden kipinän syttyessä englanninkielisessä IB-lukiossa.

Jukka-Pekka Strand harrasti Oulussa intohimoisesti teatteria. Valvesali tuli vuosien saatossa tutuksi, tuolloin Valveella toimineen Oulun Taidekoulun esitysten kautta. Näyttelijähaaveet kuitenkin haihtuivat kansainvälisen talousuran tieltä.
Jukka-Pekka Strand harrasti Oulussa intohimoisesti teatteria. Valvesali tuli vuosien saatossa tutuksi, tuolloin Valveella toimineen Oulun Taidekoulun esitysten kautta. Näyttelijähaaveet kuitenkin haihtuivat kansainvälisen talousuran tieltä.
Kuva: Eljas Sallmén

Jukka-Pekka Strand haaveili lapsena näyttelijän urasta. Oulussa kasvanut Strand harrasti teatteria koulun rinnalla, mutta aikaisemmat unelma-ammatit haihtuivat kansainvälisyyden kipinän syttyessä englanninkielisessä IB-lukiossa.

"Muutin armeijan jälkeen Lontooseen. Opiskeluvalintojani on aina johdattanut ajatus, että menen niin korkeatasoiseen oppilaitokseen, kuin pääsen."

Talouden ja politiikan saralta hankittu kandidaatin tutkinto ei kuitenkaan tyydyttänyt hänen akateemista kunnianhimoaan. Strandille myönnettiin Fulbright-stipendi Columbian yliopistoon New Yorkiin.

"Yliopiston urbaani viherkampus oli kiehtova yhdistelmä kampuselämää maailman hienoimmassa kaupungissa. Suurkaupungissa tuli tunne, että olen maailman keskipisteessä."

Strand rekrytoitiin investointipankki Citigroupiin suoraan yliopistosta. Hän kertoo kuitenkin pettyneensä työhön. Rekrytoijien lupaamat uranäkymät olivat hataralla pohjalla, kun talouden ennusmerkit huononivat.

Strand koki Citigroupin uppoavaksi laivaksi ja lähestyi Maailmanpankin henkilökuntaa.

"Ansioluetteloni kiersi henkilöltä toiselle. Tiiviin yhteydenpidon jälkeen sain kutsun haastatteluun ja muutin työn perässä Washingtoniin. Maailmanpankki on unelmatyöpaikkani, on vaikea kuvitella, missä olisin mieluummin töissä", Strand toteaa.

Maailmanpankin tavoitteena on vähentää köyhyyttä ja edistää maailmanlaajuista kestävää kehitystä. Idealistinen agenda vetoaa Strandiin.

"Työskentelen tällä hetkellä pääasiassa Venäjän infrastruktuurihankkeiden parissa. Toimin muun muassa taloudellisena neuvonantajana ja neuvottelen hankkeiden rahoitusten järjestämisestä."

Strand huomauttaa, että Wall Streetin kriisin vuoksi yksityistä rahoitusta on vaikea saada mihinkään projektiin, mutta Maailmanpankilla riittää kuitenkin rahkeita ja sen työmäärä kasvaa jatkuvasti. "Koen, että työni on nyt tärkeämpää. Haluan tehdä sen hyvin ja olla osa kriisinratkaisua."

Elämä Yhdysvalloissa on hektistä, työ on monelle ihmiselle koko elämä.

"Esimerkiksi New Yorkissa ylpeillään sillä, kuinka monta tuntia töissä ollaan. Washingtonissa taasen poliittista vaikutusvaltaa korostetaan", valaisee Strand.

Washingtonissa työajat ovat inhimillisempiä New Yorkiin verrattuna. Strandin työmäärä ja -tunnit kuitenkin lisääntyivät Maailmanpankissa, koska laman takia bisnestä tehtiin vähemmän Wall Streetin pankeissa.

Strandin työpäivä alkaa aamukahdeksalta ja päättyy iltaseitsemältä. Pietariin suuntautuvat työmatkat kestävät 2-3 viikkoa ja silloin tehdään töitä joka päivä.

Strand pyrkii matkustamaan entiseen asuinkaupunkiinsa New Yorkiin ainakin kerran kuussa.

Strand on omaksunut kansainvälisinä vuosinaan uuden identiteetin. Hänen itseluottamuksensa on kasvanut menestyksen myötä ja hän on saanut laajan kosketuspinnan erilaisiin kulttuureihin. Suomessa Strand huomaa kuitenkin suomalaistuvansa uudelleen. "Vierailen Suomessa mahdollisimman usein. "

Ajatus Suomeen paluusta ei ole Strandille mahdoton, sillä paluumuuton syynä voisi olla esimerkiksi perhesuhteiden muuttuminen. Tällä hetkellä Jukka-Pekka Strand on tyytyväinen haastavaan työhönsä Yhdysvalloissa.

Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä