Viihde

Perjantaina tanssitaan vanhojen hittien tahdissa ja lauantaina Poika saunoo – Untorock valtaa Utajärven jäähallin viikonloppuna

Siskokset Kaisa ja Anna Karjalainen muodostavat Maustetytöt-yhtyeen. He esiintyvät Untorockissa perjantaina 14.6. KUVA: Maiju Pohjanheimo
Viihde 13.6.2019 19:25
Henriikka Uusitalo

Untorockiin menijät pääsevät nauttimaan laajasta artistikattauksesta, jonka esiintyjät edustavat erilaisia musiikkigenrejä. Perjantain ja lauantain aikana lavalle nousee yhteensä kolmetoista esiintyjää. Mukana on niin paikallisia artisteja kuin nostalgiaa herättäviä bändejä.

Festivaalin perjantai-illan pääesiintyjät muistetaan viime vuosituhannen vaihteen tienoilla julkaistuista, eurodance-henkisistä hiteistään. Puolilta öin aloittava toijalaislähtöinen Cholare tuli tunnetuksi ensimmäisestä singlestään, Univiidakosta. Vuonna 1994 perustetun Movetronin kappaleista muun muassa "Romeo ja Julia" ja "Ristinolla" menestyivät singlelistalla hyvin.

Niitä ennen perjantai-illassa esiintyy kenties festivaalin "villikortti", vaalalainen Maustetytöt. Kahden sisaruksen duon musiikki poikkeaa tyyliltään tapahtuman muista esiintyjistä. Duo on esimerkiksi nimennyt esikuvakseen Leevi and the Leavingisin. Maustetytöt on ehtinyt nousta valtakunnallisesti ilmiöksi, vaikka se on julkaissut vasta muutaman kappaleen. Siskokset keikkailevat tänä kesänä muun muassa Bättre Folk-, Ruisrock- ja Pori Jazz -festivaaleilla.

Lauantain esiintyjäkaarti on miesvaltainen. Monille tuttuja nimeä ovat radiohiteistään tunnetut Uniklubi ja Happoradio. Illan toiseksi viimeisen artistin, Pojun, Poika saunoo -kappale on puolestaan raikunut tänä keväänä kiekkokansan huulilla.

Molempien päivien kahdelle ensimmäiselle keikalle on vapaa pääsy. Perjantain aloittaa paikallinen artisti Jenni, jonka jälkeen lavalle nousee Yoki. Lauantain ensimmäiset esiintyjät ovat Unton bändikisan voittaja Groupie High School ja JIS.

Untorock järjestetään Utajärven jäähallissa kirkonkylällä 14.–15.6.2019. Tapahtuma on ikärajaton, mutta festareilta löytyy anniskelualueita täysi-ikäisille.

Täysi-ikäiset pääsevät halutessaan myös esittelemään laulutaitojaan alueen karaoketeltassa. Festariohjelman lomassa tunnelmaa ylläpitää DJ.

Untorockin aikataulut

PERJANTAI

18:00 Jenni

18:45 Yoki

20:00 Dynamo

21:15 Soulhealer

22:30 Maustetytöt

00:00 Chorale

01:30 Movetron

 

LAUANTAI

18:00 Groupie High School

19:30 JIS

21:00 Tippa

22:30 Uniklubi

00:00 Poju

01:30 Happoradio

MAINOS

Kommentoi

Uutisvirta

12:46
Arvio: Kaikki saavat kimaltaa tavallaan – hienovaraisesti Louna-Tuuli Luukka kiteyttää muunsukupuolisten ja transihmisten tarinat seikkailuhenkisiksi dinosaurusfaabeleiksi
12:23
Seppo-koira valittiin Hyvän mielen lähettilääksi – "Pienistä asioista nauttiminen on tie onneen"
12:17
Pororikas Johan Aslak Labba ei ymmärrä "nuorten kiihkoa" eikä "lukeneiden riitelyä" saamelaisten sorrosta: "Asuntolassahan oli herrojen oltavat" Tilaajille
12:02
Hirvi putosi jäihin Kuhmon Nuolijärvellä – eläin pääsi pälkähästä ennen kuin pelastuslaitos ehti paikalle
11:47
Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri haluaa reaaliaikaisen seurannan antibioottien kulutukseen – ”Toivomme, että se olisi valtakunnallinen hanke"
11:25
Postialan lakko jatkuu, sähköliitto tukilakkoon – Palta olisi hyväksynyt sopimuksen: "Olemme tulleet vastaan keskeisissä riitakysymyksissä"
11:21
Rivitalossa kärynneet tekstiilit aiheuttivat hälytyksen Kemissä
52
Oulun kaupunki jakaa 2000 lamppua pyöräilijöille – tempaus on osa valtakunnallista Pyöräilytalvi-viikkoa
43
Kaupunginhallitus päätti: Linnanmaan uimahallin rakentaminen aloitetaan jo ensi vuonna
40
IMF:ltä tylyt terveiset Suomen velkaantumisesta: Rinteen hallituksen tavoite ei toteudu, dieselin ja turpeen veroalet pois tai muita säästötoimia
40
Postialan lakko jatkuu, sähköliitto tukilakkoon – Palta olisi hyväksynyt sopimuksen: "Olemme tulleet vastaan keskeisissä riitakysymyksissä"
23
Huuhkajat päätti EM-karsinnat tappioon, Kreikka voitti 2-1 – häviö tietää paikkaa arvonnan neloskorissa
22
Oulun yliopistokampus toimiva nykyisellään – mikä on se malli, johon visio yliopistosta keskustassa perustuu? Lukijalta
18
Led-valo kertoo, milloin suihkun käyttö kannattaa lopettaa – oululaisyritys kehitti suihkuvahdin, joka saa tarvitsemansa energian virtaavasta vedestä

Etusivulla nyt

Paikallissää

Varoituksia voimassa!

Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun maakunnissa sekä seuraavissa Lapin kunnissa: Simo, Ranua, Posio, Kemi, Keminmaa, Tornio, Ylitornio, Tervola, Pello, Rovaniemi ja Kemijärvi jalkakäytävät ovat erittäin liukkaita, koska niillä oleva lumi tamppautuu liukkaaksi.

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

19.11.

Fingerpori

19.11.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan kokonaistavoittavuus on 86 % Oulun markkina-alueen kuluttajista viikossa.

Kaleva Media Yrityspalvelut

(08) 5377 180

kalevamedia.fi/yrityspalvelut/


stats-image