Ve­te­raa­ni vet­reä­nä – Alice Cooper Qstoc­kis­sa

Alice Cooper lupasi taannoisessa haastattelussaan esittää Oulussa tuttuun tapaan kaikki hitit mutta myös syvempää materiaalia tosifanien riemuksi.

Alice Cooperin karisma upposi lauantain täysilukuiselle Qstock-yleisölle. Liiemmälti välispiikkejä ei tarvittu, tuimia ilmeitä ja ankaraa laulamista vain.
Alice Cooperin karisma upposi lauantain täysilukuiselle Qstock-yleisölle. Liiemmälti välispiikkejä ei tarvittu, tuimia ilmeitä ja ankaraa laulamista vain.
Kuva: Matti Räty

Konsertti

Alice Cooper Oulussa Qstockissa lauantaina 29. heinäkuuta.

Alice Cooper lupasi taannoisessa haastattelussaan esittää Oulussa tuttuun tapaan kaikki hitit mutta myös syvempää materiaalia tosifanien riemuksi. Keikka alkoikin hieman yllättävästi vuosituhannen vaihteen Brutal Planet –albumin nimikappaleella, jota ei voi ilmeisemmäksi hitiksi sanoa. Avauskappaleeksi se jytäsi hyvinkin raskaasti ja viritti sopivasti iltaan Alice Cooperin kanssa, jolla nimellä kiertue kulkee.

Varmatkin palat tietysti kuultiin, mutta lomaan oli valittu hyvällä maulla sopivasti ei kovin tunnettua tuotantoa, kuten 1980-luvulle miltei unohtuneet The World Needs Guts ja He’s Back (The Man behind The Mask). Uunituoreelta Paranormal-levyltä kuultiin sinkkubiisi Paranoiac Personality, joka sopi tuttuun pakkopaitateemaan ja nivoutui luontevasti klassikkoon Ballad of Dwight Fry.

Alice Cooper –keikat ovat tarkasti käsikirjoitettuja lukuisine lavatemppuineen. Qstockissa nähtiin ja kuultiin erityisen onnistunut konsepti, ja monipuolinen kappalevalikoima tuki teatraalisia elementtejä.

Musiikki edellä kuitenkin mentiin, sillä ensimmäinen kauhuefekti oli vuorossa vasta setin jälkimmäisellä puoliskolla. Silloin nähtiin lavan ympäri koikkelehtiva Frankensteinin hirviö.

Aivan oikeassa herra Cooper on kehuessaan tämänhetkistä bändiään haastatteluissa. Ryhmä on selvästi paras ainakin Oulussa vierailleista kokoonpanoista.

Kolmen kitaristin, Nita Straussin, Ryan Roxien ja Tommy Henriksenin rintama muodostaa täyteläisen kokonaissoundin, kun jokaisella on oma tarkkaan harkittu tonttinsa. Straussin salamasorminen hevitiluttelu ei ehkä ole tyylikkäintä mahdollista, mutta toisaalta se luo kontrastia perinteisemmin soittaviin kitaristiherroihin.

Koko bändi hallitsee esiintymisen taidon suvereenisti ja näin täydentää sopivasti Mr. Cooperin hieman tahallisen staattista liikehdintää. Yhteissoitto pelaa kellontarkasti, ja soittamisen ilo paistaa joka muusikon kasvoilta.

Maestro antaa reilusti tilaa soittajille pitkissä instrumentaaliosuuksissa ja soolonumeroissa. Qstockissa erityisen komeaa kuultavaa oli Halo of Flies –kappaleen orkesteroitu alkuosuus, jota Cooper johti kapelimestarin elkein.

Alice Cooperin liki 70 vuoden ikä näkyi miehen esiintymisessä ja kuului laulussa hämmästyttävän vähän. Olemus tuntuu jopa vetreytyneen sitten vajaan kymmenen vuoden takaisten Oulun Teatrian keikkojen. Erityisesti miehen laulamisen monet sävyt kuulostivat nyt paremmilta kuin aiemmin. Osasyy saattoi olla onnistuneessa äänentoistossa. Bändi jytäsi lujaa, mutta kaikki kuului selkeästi.

Alice Cooperin konsertti tuntui täyttävän runsaslukuisen yleisön odotukset. Esitys oli sekä musiikillisesti että visuaalisesti täysipainoinen. Festivaalin huipentuman kruunasi perjantaina esiintyneen Michael Monroen vierailu päätöskappaleessa School’s Out.

Alice Cooperin ja bändin keikkasetti Qstockissa:

  1. Brutal Planet
  2. No More Mr. Nice Guy
  3. Under My Wheels
  4. He’s Back (The Man behind The Mask)
  5. Billion Dollar Babies
  6. The World Needs Guts
  7. Poison
  8. Halo of Flies
  9. Feed My Frankenstein
  10. Cold Ethyl
  11. Only Women Bleed
  12. Paranoiac Personality
  13. Ballad of Dwight Fry/I Love The Dead
  14. I’m Eighteen
  15. School's Out/Another Brick in The Wall