Oulun Merikosken voimalan alapuolelta löytyneet kuolleet ja kituvat lohet ovat järkyttävä muistutus siitä, mitä vesivoima todella tarkoittaa vaelluskaloille. Median uutisointi sekä videot nostivat esiin ohijuoksutusten seurauksena loukkuun jääneet kalat – mutta tämä ei ole poikkeus, vaan osa jatkuvaa tragediaa, jota me emme näe vedenpinnan yläpuolelta.
Moni suomalainen pitää vesivoimaa puhtaana ja kestävänä energiamuotona. Mutta kuinka vihreää voi olla energia, joka tappaa Luonnonvarakeskuksen tutkimusten mukaan jopa yli puolet alaspäin uivista lohenpoikasista turbiineissa?
Merikosken voimalassa kuolleisuus on tutkimusten mukaan 8 prosenttia, mikä tarkoittaa, että lähes joka kymmenes alaspäin uiva kala ei selviä. Ja ne, jotka selviävät, kantavat mukanaan stressiä ja jopa kuolettavia vammoja.
Useat padot, hidasvirtaiset alueet ja patoaltaiden myötä saalistajien lisääntynyt uhka tekevät matkasta hengenvaarallisen. Tutkimukset osoittavat, että rakennetulla joella vaelluspoikasten selviytyminen on 6–7 kertaa heikompaa kuin luonnontilaisella joella.
Merikosken juoksutuskuolemat ovat vain jäävuoren huippu. Vesivoiman seurauksena Suomen vaelluskalakannat, erityisesti lohi, ovat romahtaneet. Ja silti ratkaisut ovat olleet aina olemassa: rakenteet, jotka mahdollistavat sekä ylös- että alasvaelluksen, eivät ole utopiaa vaan toteutettavissa oleva todellisuus.
Jos haluamme suojella vesiluontoamme, on myös vesivoimaloiden kannettava vastuunsa.
Iia-Elisabeth Suomi
Vesistöbiologi ja aktivisti, Tampere