
Kunnallisneuvos Veikko Hulkon ja Pohjois-Pohjanmaan Yrittäjien toimitusjohtajan Marjo Kolehmaisen huhtikuisessa keskusteluhetkessä aiheena on yrittämisen vastuullisuus.
”Tulevaisuudessa yrittämistä ei voi tehdä ilman, että arvot ja vastuullisuus on mietitty”, Kolehmainen avaa keskustelun.
Hulkko muistelee työuransa alkua nuorena insinöörinä. Kolmen viikon johtajuuteen pätevöittävällä kurssilla kuultu ajatus piirtyi mieleen: ”Yritys on osa yhteiskuntaa”, sanoi Leo Ahlstedt.
Hulkon mielestä yritysmaailmassa saatetaan vieläkin ajatella, että yritys tekee vain bisnestä ja että sen rooli on hoidettu, kun verot on maksettu.
Hän korostaa, että asia ei ole niin. Yrityksellä on vastuu työntekijöistään ja yrityksen muodostavat sen työntekijät.
”Siitä lähtien olen ajatellut bisnestä enemmän ihmisten toimintana kuin rahamyllynä. Jos yritys on osa yhteiskuntaa, sen tulisi näkyä myös suhteessa työntekijöihin, sillä me ihmiset tämän homman lopulta hoidamme.”
Ihmiset ovat turhautuneita
Hulkko näkee yhdeksi aikamme ongelmaksi sen, että ihmiset ovat turhautuneita työhönsä ja pelokkaita. He miettivät, saavatko he töitä, ovatko he päteviä ja hyväksytäänkö heidät työpaikalla.
Se näkyy ihmisten vetäytymisenä, mikä Hulkon mielestä vaarantaa lopulta jopa demokratian.
”Ihmisillä pitäisi olla tunne, että he kuuluvat tähän yhteiskuntaan. Kun toimimme työpaikalla, toimimme tämän yrityksen ja yhteisön hyväksi, mutta samalla myös yhteiskunnan hyväksi.”
Hulkko oivalsi vuorovaikutuksen merkityksen toimiessaan aikoinaan kunnanvaltuutettuna.
”Yhteiskunta on vuorovaikutusjärjestelmä, jossa kaikkien pitää olla vuorovaikutuksessa keskenään”, hän sanoo.
Samansuuntaiset ajatukset näkyivät Hulkon isän työssä. Olavi Hulkko toimi pitkään kunnanvaltuutettuna.
”Minä ihailin hänen tekemäänsä työtä. Sieltä on siirtynyt se käsitys, että kyllä me ihmisiä varten näitä hommia teemme.”
Hyvät henkilösuhteet lisäävät tuottavuutta
Tällä hetkellä henkilöstöjohtaminen ja työyhteisön kokonaishyvinvointi kiinnostavat yrittäjiä kovasti. Tutkimustulokset osoittavat, että kun henkilösuhteet ovat yrityksessä keskeisessä asemassa, niin tuottavuus nousee.
”Suurin osa ensimmäistä tai toista työntekijäänsä palkkaavista yrittäjistä ei ole henkilöstöjohtamisen asiantuntijoita. He vasta opettelevat sitä. Se opitaan kantapään kautta”, Kolehmainen toteaa.
Hulkolla on näkemys, että yrityksen piiriin kuuluvat myös sen asiakkaat.
”Voisiko asiakkaalle tulla tunne, että firma pitää siitä, että minä olen asiakkaana täällä? Sanallista juttelua saatetaan pitää turhana, kun siitä ei saa rahaa, mutta kiitoskin on jo paljon.”
Hulkko korostaa, että liikkeenjohdon olisi hyvä hiljalleen oppia pois siitä, että me palvelemme asiakkaita siksi, että saamme heiltä rahaa.
”Jos sinä perheesi kanssa onnistut hyvin, kun luot yhteisöllisyyden, niin aivan sama on yrityksen kanssa. Täytyy luoda yhteisöllisyys sen joukon kanssa, joista yritys on riippuvainen elikkä myös asiakaskunnan kanssa. Mutta se on hienovaraista työtä.”
Hulkon mukaan se on hieman eri asia kuin asiakaspalvelu. Hän sanoo, että henkisellä tasolla liian moni suomalainen on yksin.
Vuorovaikutus tulee kiinnostuksesta
Hulkolla on ajatus siihen, mistä aito vuorovaikutus ja luottamus syntyvät.
”Minä voin kehua sinua, tai sitten minä voin vain antaa sinun huomata, että minä pidän sinusta ihmisenä. Ne ovat kaksi eri asiaa. Jos minä pystyn osoittamaan sinulle, että minusta on kiva olla sinun kanssa juttusilla ja että sinulla on hyvä ajatuksia, niin yhtäkkiä meillä on vuorovaikutussuhde, jolle voi rakentaa jotakin.”
Kolehmainen tuo esille, että pienten ja keskisuurten yritysten kasvua vaikeuttaa eniten yrittäjän oma jaksaminen. Hulkon mukaan yrittämisen vaikeissa tilanteissa apua saattaa löytyä yllättävän läheltä.
”Kuinka monta kertaa sitä yrittäjänä on todella yksin, kun on vaikea hetki. Aikanani minä hain tuen ja turvan omasta organisaatiosta, niistä ihmisistä jotka tunsin ja joihin luotin. Oli aivan sama, oliko se joku asentaja vai osastopäällikkö”, Hulkko muistelee.