Huhtikuussa västäräkkien (Motacilla alba) saapumisen jälkeen järvistä sulavat jäät. Västäräkin ansiota, vakuutti vanha kansa pilke silmäkulmassa.
"Västäräkki pienillä jaloillaan särkee jäätä enemmän kuin tuhannen tuuramiestä", sanottiin.
Samoihin aikoihin västäräkin eli västin kanssa saapuvat kurjet. Riukuhäntien ei uskottu jaksavan muuttaa omin voimin, vaan niiden kerrottiin saapuvan kurkien selässä. Sieltä niitä tipahteli saaristoon ja rannikon sulapaikoille.
Västäräkin silmiinpistäviin tuntomerkkeihin kuuluu alituiseen keikkuva pyrstö. Pyrstön heiluttajaa merkitsevät tieteellisen nimen motacilla ja englannin nimi wagtail.
Pyrstön heilumiselle on syynsä. Afrikkalaisessa tarinassa västäräkki löysi rummun ja alkoi soittaa sitä pyrstöllään. Muuan mies kuuli soiton, ihastui soittimeen ja halusi itsekin soittaa. Pian lintu ja mies soittivat kilpaa. Mies voitti kilvan ja sai rummun. Västäräkin pyrstö jäi keikkumaan siltä varalta, että se vielä joskus saa rumpunsa takaisin.
Toisessa pyrstötarinassa västäräkki lähti laulurastaan häihin ja pyysi variksen poikasiaan vahtimaan. Takaisin tultuaan västi huomasi lapsenlikan pistelleen pojat poskeensa. Järkytyksen seurauksena västäräkin pyrstö keikkuu tänäkin päivänä.
Västäräkin käyttäytymisestä saattoi ennustaa myös satoa. Mitä useampi peltopeippo seurasi kyntäjää tai kylväjää, sitä parempi sato oli tiedossa. Jos lintu pesi korkealle lähelle katon harjaa, sadosta oli odotettavissa hyvä. Maahan pesivä västäräkki tiesi heikkoa viljavuotta.
Topi Linjama
