OPS tekee uutta nousua
Oululaisseura varmisti jo nousunsa ensi kaudeksi miesten SM-liigaan. Lähiviikkojen tavoitteena ovat yksilö-, pari- ja joukkuekisan SM-mitalit.
Näistä iloisista veikoista näkee heti, että he tuntevat toisensa pitkältä ajalta ja puhaltavat yhteen hiileen.
Porukalla on takanaan satoja yhteisiä hetkiä keilailun parissa. Sanailu ja huumori ovat sen mukaisia.
– Viitisen vuotta olemme tiiviisti harjoitelleet yhdessä ja kiertäneet kisoja. Siinä ajassa oppii tuntemaan toisen suhteellisen hyvin, Valtter Verronen varmentaa.
OPS:n miesten edustusjoukkueen kahdeksasta keilaajasta on tällä kertaa paikalla kuusi. Joukkuekuvauksesta luistavilla Panu Variksella ja Artturi Korvella on poissaololleen kelpo peruste, sillä kaksikko on muuttanut etelämmäksi töidensä perässä.