Suomalainen riistahallinto ja metsästys nojaavat vahvasti vapaaehtoistyöhön. Tämä ei ole pelkkä juhlapuheissa toistuva toteamus, vaan konkreettinen arki 278 riistanhoitoyhdistyksessä ja tuhansissa metsästysseuroissa ympäri maan.
Työn tekevät pääosin metsästäjät, jotka käyttävät aikaansa ja osaamistaan yhteiseksi hyväksi. Riistanhoitoyhdistyksissä tehdään vuosittain valtava määrä työtä, jonka merkitys ulottuu metsästyksen järjestämisestä aina tutkimuksen ja viranomaistoiminnan tukemiseen.
Viime vuosina vapaaehtoisten määrä on kuitenkin vähentynyt. Taustalla ovat tutut ilmiöt: kiireinen arki, väestön ikääntyminen ja muuttuvat harrastustavat. Kehitys on ymmärrettävä, mutta sen vaikutuksia ei voi sivuuttaa.
Ilman vapaaehtoisia riistahallinnon käytännön työ ei pyöri. Esimerkiksi suurpetohavaintojen keruu perustuu paikallisten aktiivisuuteen, ja riistakolmiolaskennat tuottavat tärkeää tietoa metsäkanalinnuista.
Myös poliisia avustava suurriistavirka-apu (SRVA) nojaa vapaaehtoisiin, jotka toimivat vaativissa ja usein kiireellisissä tilanteissa.
Jos tämä työ hiipuu, seuraukset ovat laajat. Riistahallinnon tietopohja heikkenee, tutkimus kärsii ja viranomaisten toiminta vaikeutuu. Lopulta kyse ei ole vain metsästyksestä tai riistasta, vaan koko yhteiskunnan kyvystä ymmärtää luontoa ja tehdä siihen liittyviä kestäviä päätöksiä.
Siksi vapaaehtoistoiminnan tulevaisuuteen on panostettava. Tarvitaan keinoja houkutella uusia toimijoita ja tehdä osallistumisesta helppoa. Samalla vapaaehtoisten työn arvo on tunnistettava nykyistä paremmin.
Riistanhoitoyhdistykset ovat paikallisyhteisöjen voimavara, jossa yhdistyvät käytännön osaaminen ja halu tehdä yhteistä hyvää. Tätä selkärankaa ei ole varaa päästää murtumaan.
Suomen riistakeskus
Mikko Sirkiä
viestintäpäällikkö
Paula Laukkanen
erikoissuunnittelija