Nuoresta iästäni huolimatta luulen tietäväni, etten halua tulevaisuudessa olla äiti. En usko, että lapsiperhe-elämä olisi minulle kovin mieluisaa. Sellaisen elämäntyylin sijaan minulla on toisenlaisia unelmia. Unelmieni keskiössä ovat oma urani, tunne vapaudesta ja suurenmoiset kokemukset.
Miltei poikkeuksetta saan osakseni kyseenalaistusta ja kommentointia silloin, kun kerron päätyneeni tähän valintaan. Hämmentävintä on se, että valintani näyttää vaivaavan ihmisiä, joihin se ei vaikuta millään tavalla.
Maailmamme ja sosiaalinen ympäristömme on kehittynyt viime vuosikymmenten aikana paljon parempaan suuntaan. Yhteiskuntamme on paljon avoimempi kuin koskaan aikaisemmin. Omien lasieni läpi näen maailmamme vieläkin kovin perhekeskeisenä. Mikäli tästä normista poikkeaa, on ikään kuin selityksen velkaa yhteiskunnalle. Etenkin Suomessa nuoria naisia kohtaan asetetaan paljon painetta lasten hankkimiseen, sillä väestönkasvu on selkeässä laskussa.
Tulevaisuuden talous on osaltaan sysätty nuorten naisten harteille, sillä meidän tulisi synnyttää tulevaisuuden veronmaksajat.
Vapaaehtoisesti lapsettomien määrä nousee jatkuvasti. Myös ystäväpiirissäni heitä on paljon. Syitä vapaaehtoiseen lapsettomuuteen voi olla useita. Yksi itselleni merkittävimmistä syistä on huoli ilmastosta ja ympäristöstä. Ylikansoittunutta maapalloa ei pelasteta väkiluvun lisäämisellä. Ruotsissa Lundin yliopistossa tehdyn tutkimuksen mukaan lapsen hankkimatta jättäminen säästäisi vuodessa miltei 25-kertaisen määrän hiilidioksidipäästöjä verrattuna autosta luopumiseen.
Päätökseen voivat myös vaikuttaa esimerkiksi ekonomiset syyt, oma hyvinvointi ja tahto säilyttää elämäntyyli sellaisena, kuin se on aikaisemminkin ollut. Useat eivät vain yksinkertaisesti halua saada lapsia.
Vaikka lapsettomuudella onkin vaikutusta yhteiskunnallisella tasolla, on silti aivan absurdia kuvitella, että yksilöihin kohdistuva kommentointi muuttaisi päätöksensä tehneen ihmisen suhtautumista lapsettomuuteen. Voin oikein kuulla kliseisten lausahdusten kaikuvan korvissani: ”Kyllä se mieli vielä muuttuu!”
En ole koskaan kuullut tilanteesta, jossa jonkun tulisi kertoa, miksi hän haluaa lapsia. Tiedän, että kysymykset heijastavat yhteiskuntamme meille luomia ajatusmalleja, mutta tenttaaminen on jo todella vanhanaikaista. Useat vapaaehtoisesti lapsettomat saavat osakseen vähättelyä ja syytöksiä itsekkyydestä sekä kokevat syrjintää työpaikalla.
Olen kyllästynyt perustelemaan valintaani muille, sillä valintani vaikuttaa oikeastaan vain minun elämääni. Sami Sykköä lainaten totean: ”Kaikki asiat eivät kuulu kaikille.”
Juuli Saarinen
Oulu