Seitsemän vuotta sitten alkuvuonna 2019 kirjoitin Kalevassa: ”Suomen vanhustenhoidon ongelmat ovat räjähtäneet kaikkien silmille toivottavasti peruuttamattomasti”.
Olin toiveikas, että esiin tulleet epäkohdat ja laiminlyönnit olisivat ravistelleet yhteiskuntaamme siinä määrin, että vanhustenhoito olisi laitettu aidosti ja pysyvästi kuntoon.
Näin ei valitettavasti käynyt. Siitä ovat todistaneet tänäkin vuonna median kohuotsikot vanhustenhoidon puutteista ja kaltoinkohtelusta.
Historia osoittaa, että vanhuspalveluiden resurssi- ja laatuongelmat nousevat esiin joko vaalien alla tai silloin, kun jokin tapaus ylittää uutiskynnyksen ja ihmiset aktivoituvat raportoimaan niistä laajemmin.
Tämän jälkeen kohu laantuu, kun eniten huomiota saaneet puutteet on luvattu korjata. Ongelmat kaikkinensa eivät kuitenkaan katoa, vaikka uutisointi päättyy.
Jokainen, joka on viettänyt enemmälti aikaa vanhusten asuinyksiköissä, tietää, että ne ovat arkisin varsin hiljaisia paikkoja. Virikkeet ovat minimaalinen osa valveillaoloaikaa. Asukkaat kuluttavat ison osan ajasta huoneissaan tai yhteistilaan koottuina tv seuranaan.
On äärimmäisen surullinen näky saapua läheisen luo, joka keskellä kirkasta päivää makaa vuoteessa peiton alla alusvaatteisillaan, verhot tiukasti kiinni, valot sammutettuina. Havahtuessaan ikäihminen ihmettelee, miksi saavun niin aikaisin aamulla.
Moni omainen on tuonut esille huolta siitä, että ikäihminen on asuinyksikössä liian usein lähinnä säilössä. Ympärillä on tukevat seinät, ruokaa ja wc:ssä käytetään, kun ehditään. Muu, kuten parranajo, voi unohtua viikoksikin.
Syy ei ole aikapaineessa parhaansa yrittävien hoitajien. Vastuu on yhteiskunnan, joka ei tunne tai tunnusta puutteita todellisiksi.
On helppoa säästää, jos ei ole joutunut kohtaamaan ongelmia silmästä silmään. Edesmenneet eivät ole kertomassa meille siitä, millainen heidän loppuelämänsä oli esimerkiksi kivuliaan painehaavan kourissa, joka olisi voitu hyvällä hoidolla estää.
Voimassa oleva laki ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemisesta sekä iäkkäiden sosiaali- ja terveyspalveluista toteaa: ” Iäkkäälle henkilölle tarjottavien sosiaali- ja terveyspalvelujen on oltava laadukkaita ja niiden on turvattava hänelle hyvä hoito ja huolenpito.”
Fyysisten tarpeiden ohella on kyettävä turvaamaan se, että iäkkäät huomioidaan ja kohdataan myös tuntevina ja kokevina ihmisinä sosiaalisella, psyykkisellä ja henkisellä tasolla.
Eläköitynyt eduskunnan apulaisoikeusasiamies Maija Sakslin muistutti yhdessä viimeisiksi jääneistä päätöksistään: ”Hyvinvointialue ei ole täyttänyt velvoitettaan riittävien ja asiakkaalle soveltuvien sosiaalipalvelujen tarjoamisesta, kun sen tarjoama palveluyksikkö sijaitsi hankalien kulkuyhteyksien päässä lähiomaisista.”
Loppuelämän asuinpaikka ei voi sijaita sellaisten kulkuyhteyksien päässä, jossa omaiset ja ystävät eivät voi tosiasiassa vierailla.
Vanhustenhoidon asiat ovat ajankohtaisia alueellamme juuri nyt, kun Pohde valmistelee palveluiden järjestämissuunnitelmaa. On vaalilupausten lunastamisen aika.
Anu Määttä
vara-aluevaltuutettu (vihr./sit.), ikäihmisiin erikoistunut psykologi PsM, traumapsykoterapeutti, opettaja, Oulu