Miltä tuntuisi, jos joku jatkuvasti kommentoisi, ja pahimmassa tapauksessa kritisoisi ja kyseenalaistaisi työtäsi? Entä jos sinua vaadittaisiin tekemään asioita, jotka eivät millään muotoa kuulu työnkuvaasi? Kuulostaa melko kohtuuttomalta, vai mitä?
Koulumaailmassa nämä ovat asioita, joita opettajat kohtaavat aivan liian usein. Ja ei, kohtuuttomia vaatimuksia eivät esitä oppilaat, vaan heidän vanhempansa. Opettajien uupumisesta ja suomalaisen peruskoulun tilanteesta on viime vuosina oltu huolestuneita niin mediassa kuin opettajainhuoneissa, ja yksi toistuvasti esiin nouseva haaste on kritiikillä ja vaatimuksilla opettajia kuormittavat vanhemmat.
Koulukentällä tulee viikoittain tilanteita, joissa vanhempi vaatii lapselleen erityiskohtelua tai vapauksia. Vanhempi saattaa esimerkiksi vaatia opettajaa tai koulua järjestämään lapselle etäopetusta lomamatkan ajaksi. Lapselle voidaan vaatia jatkuvaa henkilökohtaista ohjaajaresurssia, vaikka tällaista ei olisi oppilaalle myönnetty.
Opettajan selvitettäväksi sysätään kouluajan ulkopuolella sattuneita riitoja, ja opettajan odotetaan muistuttavan oppilasta hammaslääkäreistä tai muista kouluun tai opettajan työhön liittymättömistä, oppilaan henkilökohtaisista asioista. Mikäli oppilaan koulumenestys ei miellytä vanhempaa, valitetaan opettajalle tai pahimmassa tapauksessa suoraan rehtorille.
Vaikuttaa siis siltä, että jotkut vanhemmat aktiivisesti työntävät lapsensa kasvatusvastuuta koululle ja opettajalle, ja koululaitos nähdään palveluntarjoajana, josta voidaan tilata omalle lapselle sopivia palveluita.
Yle uutisoi (5.9.) Etelä-Koreassa kymmenien tuhansien opettajien lakosta, joka järjestettiin protestina nimenomaan vanhempien opettajaan kohdistuvalle uhkailulle ja häirinnälle. Vaikka Suomessa ilmiö ei ole yhtä laaja, kuormittavat vanhempien vaatimukset kouluja yhä enemmän.
Jo nyt Suomessakin huomataan, miten kasvatusalojen yliopistopaikat jäävät täyttymättä hakijoiden puutteen vuoksi ja yhä useampi opettaja harkitsee alanvaihtoa. Tulevana luokanopettajana törmään jatkuvasti kanssaopiskelijoihin, jotka maisteriopintojakaan tehdessä eivät ole varmoja, uskaltavatko valmistumisen jälkeen astua opetuskentälle töihin, ja yhtenä syynä on nimenomaan pelko ylikuormittavista vanhemmista ja näiden vaatimuksista.
Tuntuu äärettömän surulliselta kuulla, kun taitavat ja lasten kanssa upeasti työskentelevät opettajaopiskelijat stressaavat siitä, miten pärjäävät tulevaisuudessa oppilaiden vanhempien kanssa. Perusopetuksen opetussuunnitelmien perusteiden (2014) mukaan koulun ja kodin välisen yhteistyön pitäisi olla voimavara ja hyvinvointia lisäävä tekijä. Toivoisin hartaasti, että myös vanhemmat panostaisivat kyseisen ajatuksen toteutumiseen.
Liina Sorvari
Oulu