Kun Mirja Hyvönen muutti suuresta omakotitalosta puolitoista vuotta sitten kerrostalohuoneistoon, vanhat huonekalut eivät kelvanneet. "Entiset huonekalut olivat hirvittävän isoja. Sain katsella alkuun tänne sopivia tavaroita."
Osa tavaroista oli tullut perintönä Hyvösen isän puoleisesta suvusta. "Isän suvun puolella on perustettu kotimuseokin Sulkavalle. Minäkin säilyttäisin kaiken vanhan, jos vain voisin."
Niinpä Hyvönen mieluummin korjaa vanhat tavarat kuin hävittää. Tavaran vanhuuden takia hän ei heitä mitään pois.
Hyvä esimerkki on parvekkeella oleva vanha renginkaapin ovi. Kaappi oli tupajumien syömä ja se piti polttaa. Mutta oven Hyvönen otti talteen, piti sitä ensin 100-asteisessa uunissa ja pakasti sitten muovipussissa kahden viikon ajan. "Eipä ole enää tupajumeja, eikä ovi murene jauhoksi", hän iloitsee.
Kaapissa olleet mummonsa sakset ovat saaneet kunniapaikan oven lasin takana. "Vanhat Fiskarsin sakset olivat aikoinaan arvokkaat ja niitä käytiin lainaamassa kylällekin."
Makuuhuoneen sivusta vedettävä sohva on yhtä lailla kodin peruja. Välillä se on ollut varastossa ja välillä jopa ulkosalla, eikä siinä enää ollut maalin maalia. "Tarvitsin pienen sängyn ja kunnostin sohvan itse ja teetin patjan. Kyllä siinä saa hyvät unet."
Aiemmin Mirja Hyvönen oli innokas käsitöiden tekijä. Monet kanavatyöt koristavat tauluina kodin seiniä.Virkkaamalla syntyi niin sängynpeittoja, verhoja kuin pöytäliinojakin.
Nyt käsityöt ovat jääneet vähemmälle. Yhdeksänkuukautinen koiraneiti Sandra valtaa emäntänsä sylin heti kun hän istahtaa. Ei siinä pysty tekemään käsitöitä, kun koira vaatii rapsutusta.
"Äitinikin oli käsityöihminen. Ruokapöydällä on hänen todennäköisesti ennen syntymääni tekemä liina." Pöytä on tullut perintönä ja se on koottu osin puunauloilla. Se on toiminut alunperin kirjoituspöytänä ja siinä on kaksi vedettävää laatikkoa tavaroiden säilyttämiseen.
Pitsiverhonsa ja sängynpeitteensä Hyvönen vie välillä vintille, mutta keväisin hänestä tuntuu, että ne pitäisi ottaa kesäksi esille.
"Laitan kotini välillä vähän eri uskoon. Minulla on eri kausia. Nyt ei ole pitsikausi menossa."
Keittiön kuparipannut ovat olleet yksi keräilykohde. "Monetkin ovat tulleet kerjäämällä vanhemmilta. Jossakin vaiheessa seinät olivat niin täynnä, että ajattelin asuvani jossakin museossa tai antiikkiliikkeessä."
Tällä hetkellä Mirja Hyvösellä ei ole mitään erityiskohdetta. Sorminukkeja hän kuitenkin ostaa sitä mukaan kun näkee. "Niitä ei ole koskaan liikaa ja sitä paitsi ne mahtuvat pieneen tilaan. Ennen tikkukaramellien mukana sai myös nukkeja."
Viherkasveja kodissa on muutama. Pylväskaktus on 40 vuoden takaa. Kun se kasvaa liian isoksi, Hyvönen ottaa pistokkaan ja aloittaa kasvatuksen alusta. Omakotitalossaan hänellä oli pihalla runsaasti kukkia. Lempikukka ruusu kukkii nyt kahvikuppien ja maljakoiden kyljissä.
Yksi rakas harrastus on sukututkimus. "Olen tutkinut äidin ja isän sukua aina 1600-luvun lopulle saakka. Elän samalla aina siinä ajassa, mitä tutkin. Mietin yhteiskunnallista tilannetta ja kaikkea muuta. Välillä on kuitenkin päästettävä irti. Muuten menisi kaikki aika tutkimisessa."
Hyvönen on tehnyt muillekin sukututkimusta ja kehuu maakunta-arkistoa hyväksi lähdepaikaksi. Kaupungilla ollessaan hän tutkii ihmisten kasvopiirteitä ja uskoo löytävänsä heistä eri heimojen määrättyjä piirteitä.