Kaleva 17.12.1920. Pistäysimme tässä eräänä päivänä katsomassa uudella kaupungintalolla kaupungin arkistohuonetta ja samalla otimme selkoa asiantuntijoilta, millä kannalla kaupungin arkiston huolto on, on ollut ja tulee olemaan.
Vaikka tarkoituksemme ei aluksi ollut asiasta tehdä julkista numeroa, olivat saamamme tiedot sitä laatua, että ne lienevät mielenkiintoisia suurelle yleisöllekin.
Saimme ensinnäkin kuulla, että kaupungin arkisto on ollut näihin saakka aivanpa melkein hunningolla.