Rakentamisesta aiheutuu merkittävä osa Suomen hiilipäästöistä. Päästöttömien ja vähäpäästöisten toimintamallien kehittäminen vie eteenpäin Suomen tavoitetta olla hiilineutraali vuonna 2035.
Suomi on ympäristöasioissa hyvällä tiellä eurooppalaisesta näkökulmasta tarkasteltuna. Täällä on kansainvälisesti katsottuna toimiva ympäristölainsäädäntö, ja Suomi on sitoutunut vahvasti EU:n ilmastotavoitteisiin. Suomella on mahdollisuus olla vihreän siirtymän mallimaa ja edelläkävijä, mikä tuottaa samalla meille kaikille parempaa elinympäristöä.
Useat kaupungit ovat jo ottaneet ratkaisevia askeleita matkallaan kohti hiilineutraaliutta. Ne kannustavat infrahankkeissaan rakentajia hyödyntämään enenevissä määrin materiaalien kierrätystä ja uusiutuvaa energiaa, ja sähköistämään työmaakalustoa. Tällaisia kaupunkeja ovat esimerkiksi Helsinki, Tampere ja Oulu. Myös yksityisen sektorin rakennuttajat ovat ottaneet käyttöön aktiivisesti uusia ratkaisuja rakennushankkeidensa hiilipäästöjen vähentämiseksi.
Mahdollisuuksia hiilineutraaliuden saavuttamiseen myös valtakunnallisissa infrahankkeissa on olemassa, mutta rohkeutta tarttua niihin vaaditaan myös rakennuttamisesta vastaavilta virastoilta. Nykyisissä kilpailutuksissa päästöjen vähentäminen tuntuu jäävän herkästi korulauseiksi, josta voidaan joustaa tarvittaessa. Vähähiilisiin tuotteisiin liittyvää sääntelyä tulee keventää, ja uusiutuvien ratkaisujen käyttöön ja innovointiin tulee kannustaa myös julkisissa rakennushankkeissa.
Yleinen väärinkäsitys on, että vähäpäästöisemmät ratkaisut aiheuttaisivat suuria lisäkustannuksia. Tosiasiassa kyse on arvovalinnasta. Uusiutuvan polttoaineen käyttö aiheuttaa suurissa hankkeissa keskimäärin vain noin viiden prosentin lisäkustannuksen, mutta samalla polttoaineen käytöstä aiheutuvat hiilipäästöt vähenevät jopa yli 90 prosentilla. Hyödyt ovat kustannuksia merkittävästi suuremmat.
Helsingissä Kalasatamasta Pasilaan -raitiotiehanke on hyvä esimerkki vastuullisesta rakennuttamisesta, jossa on panostettu ympäristöystävällisempiin ratkaisuihin, erityisesti uusiutuvan polttoaineen käyttöön. Kestävämpi infrarakentaminen voi tarkoittaa myös esimerkiksi jätteestä tehdyn keinokiviaineksen tai kierrätetyn kiviaineksen hyödyntämistä kevyen liikenteen väylien penkereisiin tai hiilikevyeen kiviaineekseen siirtymistä niiltä osin, kun se on hankkeessa mahdollista.
Kaupungit ja yritykset ovat lähteneet hakemaan aktiivisia ratkaisuja ja hyviä oppeja on jo kertynyt. Valtiolta kysytään nyt myös rohkeutta tarttua haasteeseen sekä päivittää hankintojen osalta vastuullisuuskriteeristöään. Me tulemme maksamaan ison hinnan tulevaisuudessa, mikäli emme hyödynnä käytettävissä olevaa keinovalikoimaa hyvissä ajoin. Ympäristökysymyksissä on meidän kaikkien aika siirtyä sanoista tekoihin.
Mikko Möttönen
Väyläpalvelut-liiketoimintaryhmän johtaja, Destia