Kun suomalainen urheilija menestyy maailmalla urheilukilpailussa, otsikot eivät julista, että savolainen, karjalainen tai pohjalainen voitti, vaan suoritukset otsikoidaan suomalaisen voittona. Samoin puhumme lähtökohtaisesti baijerilaisista saksalaisina tai korsikalaisista ranskalaisina.
Urheilu-uutisten ja saavutusten yhteydessä – ja muutoinkin – voidaan kuitenkin tehdä politiikkaa käyttämällä käsitteitä tarkoitushakuisesti. Valtion ja kansakunnan käsitteitä voidaan käyttää tavalla, joka antaa väärän kuvan todellisuudesta. Virheellinen kuvaus ei ole vailla poliittisia vaikutuksia.
Suomen mediassa on viime aikoina käsitelty Espanjan ja siihen kuuluvien autonomisten alueiden suhdetta hämmästyttävän usein harhaanjohtavasti. Tällaista harhaanjohtavaa kuvausta on esiintynyt niin Espanjan jalkapallojoukkueen EM-voittoa koskevassa Ylen artikkelissa (”väärä valtio voitti Euroopan mestaruuden, ja väärä maa hävisi loppuottelun”) ja muussa kirjoittelussa kuin myös esimerkiksi Ylen kesän aikana esittämässä ”Tuntematon Espanja” -podcast-sarjassa. Mistä on kysymys?
Julkisuudessa näyttää toistuvasti esiintyvän värittynyt tai virheellinen kuvaus Espanjan ja sen alueiden suhteista. Osa Espanjan autonomisista alueista (Baskimaa ja Katalonia) esitetään ikään kuin omina kansakuntinaan tai jopa niin, että näiden alueiden asukkaat eivät olisi espanjalaisia, vaan (yksinomaan) baskeja tai katalaaneja.
Katalonian ja Baskimaan itsenäisyysliikkeet ovat perinteisesti pyrkineet vahvistamaan dikotomiaa ’keinotekoisen’ valtion (Espanja) ja ’luonnollisen’ maan tai kansakunnan (Katalonia tai Baskimaa) välille. Eivätkä ne ole ainoita tahoja Euroopassa, jotka haluavat rakentaa poliittisen yhteisön (valtio) muut/toiset poissulkevan etnonationalismin varaan.
Tosiasiassa Espanja ollut yhtenäinen valtiollinen kokonaisuus jo 1500-luvulta alkaen. Espanja on esimerkiksi Tanskan ja Ranskan ohella Euroopan vanhimpia valtiollisia poliittisia entiteettejä. Sen sijaan ajatus Baskimaasta ja Kataloniasta omina kansakuntinaan on lähtöisin 1800–1900-lukujen vaihteesta, jolloin näillä alueilla syntyi poliittisia liikkeitä, jotka pyrkivät luomaan ajatusta edellä mainituista alueista omina kansakuntinaan.
Baski- ja katalaaninationalismi kytkeytyy siis laajempaan 1800-luvun eurooppalaiseen kansallisuusaatteeseen ja kansallisromantiikkaan. Suomessakin kansallisen omaleimaisuuden ja sivistyksen teemat nousivat samaan aikaan pinnalle erityisesti J.V. Snellmanin kaltaisten kansallisten suuremiesten teksteissä ja puheissa. On huomattava, että tällöin kysymys oli niin Suomessa kuin muuallakin kansallisen tietoisuuden herättämisestä ilman suunnitelmia oman valtion perustamisesta.
Espanjan osalta ei voida ajatella, että Baskimaa ja Katalonia olisivat jollain tavoin todellisempia kansakuntia tai ”maita” kuin yli viisisataavuotinen Espanja kokonaisuutena. Espanja on maa ja kansakunta, johon kuuluu useita kansallisuuksia – kuten Espanjan perustuslaki (1978) toteaa. On loogista ajatella, että Espanjaan kuuluvien Baskimaan ja Katalonian asukkaat, baskit ja katalaanit, ovat myös espanjalaisia kuten myös muiden Espanjan alueiden asukkaat.
Vaikka Baskimaassa ja Kataloniassa puhutaan omia kieliään, on myös näillä alueilla espanja selvän enemmistön äidinkieli ja myös ylivoimaisesti eniten käytetty kieli. Toisin sanoen myös Baskimaa ja Katalonia ovat – kuten Espanja kokonaisuutena – monikielisiä.
Jos taas yritetään luoda jonkinlainen (pseudo)etnisperustainen erottelu baskien, katalaanien ja espanjalaisten välille, ei liene mahdollista samalla lukea Espanjan jalkapallomaajoukkueen maahanmuuttajataustaisia pelaajia (kuten Nico Williams, Lamine Yamal) baskeiksi tai katalaaneiksi, kuten EM-kilpailuihin liittyvässä uutisoinnissa toistuvasti tehtiin. Baskimaan ja Katalonian itsenäisyysliikkeet ovat itse ajoittain pyrkineet esittämään, että katalaanit tai baskit voivat olla vain etnisin kriteerein erotettavissa. Tämä on tietysti erittäin ongelmallista.
Kaiken kaikkiaan on kovin vaikea erottaa baskeja, katalaaneja ja ’muita’ espanjalaisia toisistaan ja luoda ajatusta näiden kolmen ryhmän omista ’luonnollisista’ ja erillisistä kansakunnista, jos hylätään virheelliset ajatukset edellä mainittujen alueiden yksikielisyydestä tai väestön etnisperusteisista eroista. Näin on muuallakin Euroopassa, jossa kielet ja kulttuurit ovat sekoittuneet vuosisatojen kuluessa.
Mikä selittää käsitteiden virheellistä, ideologista käyttöä? Kysymys lienee useimmiten yksinkertaisesti tietämättömyydestä, asiantuntemuksen puutteesta. Virheellisiä ilmaisuja tai niiden poliittista merkitystä ei tunnisteta. Mutta aina ei ole kysymys yksin tietämättömyydestä: kyseessä voi myös olla tietoinen sitoutuminen alueellisten nationalistiliikkeiden populistiseen kertomukseen, jota halutaan edistää tosiasioista piittaamatta.
Korjattu 11.8.kello 12.57 kuvatekstistä virhe päivämäärästä; jalkapallo-ottelu oli 14. heinäkuuta.
Karel Kekkonen
yhteiskuntatieteiden maisteri, väitöskirjatutkija, Tampereen yliopisto
Jukka Kekkonen
oikeustieteen tohtori, oikeushistorian ja roomalaisen oikeuden emeritusprofessori, Helsingin yliopisto