Näky on kuin toisesta maailmasta. Valtava, kelottuva ikipetäjä on seissyt vuosisatoja paikallaan kuin jättiläinen. Kun puuta lähtee kiertämään ympäri, joutuu ottamaan monia, monia askeleita, eivätkä kädet ylety lähimainkaan sen ympäri.
Kyseessä on Oulun Taskilassa sijaitseva Suolamänty. Paksuutta sillä on uskomattomat 3,87 metriä. Puun latvus ulottuu 23 metrin korkeuteen, vaikkakin puu on ollut vielä nykyistä pidempikin. Sen latva katkesi salamaniskussa 1920-luvulla.
Rauhoitetun ja luonnonmuistomerkkeihin kuuluvan puun ikää ei ole tutkittu, mutta sen arvellaan olevan peräti 1700-luvulta. Suolamänty on ollut tärkeä merimerkki jo 1800-luvulla. Purjelaivat ovat suunnistaneet sen mukaan silloin, kun majakkaa ei vielä ollut, ja välttäneet karikot.
Perimätiedon mukaan maanomistaja sai laivoilta vuosittain suolaa, jos lupasi jättää männyn rauhaan. Puu on saanut tästä nimensä.
– Myös Varjakassa sijaitsee vastaavanlainen merkkipuu, se on tosi iso ja paksu mänty. 4,12 metriä paksu ja 23 metriä korkea. Ne ovat näkyneet aikoinaan merelle, kun metsä on ollut matalampaa, oululainen puuharrastaja Ari Hyvärinen kertoo.
Puiden taustat talteen
Hyvärinen toimii aktiivisesti Dendrologian Seurassa. Dendrologia eli puulajitiede ei rajoitu ainoastaan puihin, vaan kattaa kaikki muutkin puuvartiset kasvit kuten pensaat, varvut ja köynnökset. Seuran nettisivuilla kuka tahansa voi tehdä ilmoituksen paksusta puusta ja laittaa sen mittaustiedot, sijainnin ja puuhun liittyvän tarinan.
– Olen koko ikäni harrastanut kaikenlaisia kasveja, myös puita. Mielenkiintoisia luonnon puita löytyy esimerkiksi Hupisaarilta. Löysin sieltä punalehtisen vaahteran sekä kuusen, jonka kyljessä oli pahkuroita, Hyvärinen kertoo.
Hupisaarilla on päässyt tutustumaan puihin opastetuilla retkillä. Niitä vetävä Jenni Miettunen tietää paljon puiden tunnistuksesta, mytologiasta ja kulttuurihistoriasta. Hän on biologi sekä Oulun seudun oppaat ry:n hallituksen jäsen ja viestintävastaava.
– Ihmisille tulee kierroksilla tosi paljon uutta tietoa. Monet käyvät retkellä useammankin kerran. Siellä kuulee samalla myös mytologiaa ja tarinoita ihmisten ja puiden suhteesta, Miettunen toteaa.
Synkkä tarina hirtetystä
Kontinkankaalla sairaalanrinteellä sijaitsee mänty, jonka taustalla on karmea historia. Kyseessä on Taavetti Lukkarisen hirttopuu. Venäläiset hirttivät Lukkarisen puuhun ensimmäisen maailmansodan aikaan lokakuussa 1916.
Lukkarinen toimi metsätyönjohtajana Keminmaassa. Hän auttoi saksalaisia sotavankeja pakoyrityksessä piilottamalla heidät rekeensä, joka nostettiin Rovaniemellä junaan. Saksalaiset löydettiin ja heidät otettiin Lukkarisen tavoin kiinni. Lukkarinen onnistui kuitenkin pakenemaan Ruotsiin, mutta palasi myöhemmin koti-ikävissään väärennetyllä passilla takaisin Suomeen. Hänet saatiin kiinni uudelleen, ja venäläinen sotaoikeus tuomitsi hänet kuolemaan.
Lukkarinen hirtettiin ja haudattiin puun juurelle, mutta ruumis siirrettiin Oulun hautausmaalle seuraavana vuonna. Hirttopuuta ympäröi graniittijalustalle asetettu metalliaita.
Varakkaan kauppiaan nimikkomänty
Oulussa vaikutti 1800-luvulla varakas kauppaneuvos Johan Gustav Bergbom. Hän perusti sahan ja telakan ja oli aikansa vaikutusvaltaisimpia liikemiehiä Pohjois-Suomessa. Bergbomin mukaan nimetty valtava mänty sijaitsee Pateniemessä omakotitalon pihalla. Se on luonnonmuistomerkki.
Bergbom itse asui Oulun keskustassa Torikadun varrella. Kotiseutuneuvos Kaarina Niskala kertoo Bergbomin olleen poikamies ja asuneen sisarensa kanssa, joka hoiti huusholllia.
– Hänellä oli iso talo, jossa järjestettiin isoja juhlia jouluna ja uutena vuotena. Hän matkusteli ja oli tunnettu persoona, Niskala kertoo.
Hassun näköinen kuusi
Sanginsuussa kasvaa erikoinen luonnon oikku, rauhoitettu ja luonnonmuistomerkkeihin kuuluva käärmekuusi. Kyseessä on metsäkuusen erikoinen muoto, joka kantaa geneettistä häitiötä.
Oksat ovat aivan eri näköiset kuin tavallisella kuusella. Ne luikertelevat ohuena kuten käärmeet, ja ovat vahvasti neulasten peitossa.
Käärmekuusia kasvaa luonnonvaraisena lähes koko Suomessa. Ne ovat kuitenkin melko harvinaisia.
– Puiden rauhoituksen perusteena on esimerkiksi ikä tai erikoinen muoto, kuten käärmekuusella. Rauhoitusten ehdot ovat aika tiukat. Olen itse yrittänyt saada rauhoitetuksi riippakuusia, mutta ei ole mennyt läpi, Ari Hyvärinen kertoo.
Hänen mielestään viranhaltijoilla on rauhoitusasioissa suuri vastuu. Rauhoituksista on olemassa selkeät kriteerit, mutta Hyvärisen mukaan hyvää tahtoakin on mahdollista tilanteen arvioinnissa käyttää. Toisaalta rauhoittaminen saattaa törmätä ristiriitoihin esimerkiksi maankäytön näkökulmia tai metsätaloutta ajatellen.
– On myönteistä, että suuri yleisö on kiinnostunut rauhoittamisesta, ja ymmärtää tämän asian päälle. Ihmiset ovat ylpeitä ympäristöstä ja haluavat suojella sitä, Hyvärinen huomauttaa.
