Kunta- ja aluevaaliehdokkailta pyydän hiukan kunnioitusta meitä ikäihmisiä, niin sanottuja vanhuksia, kohtaan.
Kun ihmisen ulkonäkö rapistuu ja toimintakyky alenee, yhteiskunta olettaa, että myös arvostelukykymme heikkenee. Meistä tulee niitä "toisia", joista koituu aktiiviväestölle vain kustannuksia.
Puhutaan lässyttämällä ja huutamalla yksinkertaisilla lauseilla. "Matti ottaa nyt lääkettä. Pitää ottaa, kun tohtori on määrännyt." "Onko Matti tänään käynyt vessassa, ettei vaan tulisi vahinkoa?"
Kumaraista, rollaattoria kerrostalon pihalla työntävää naista ei tervehditä. Ajatellaan, että jos heittäytyy tuttavalliseksi ja jää juttelemaan, siitä saa jokapäiväisen riesan.
Tuo mies, jolle nyt lässytetään, on ollut opettaja sadoille lapsille. Tuo kumara nainen on puuduttanut ja paikannut lukemattomien ihmisten hampaat. He ovat kasvattaneet ja kouluttaneet omat lapsensa. He ovat seuranneet Suomen ja maailman kehitystä vuosikymmeniä. He ovat itsekin olleet nuoria – viehättäviä, komeita ja haluttuja. He ovat nähneet ja kokeneet sellaista, mistä nuorilla aikuisilla ei ole aavistustakaan.
Mikä valtava kokemuksen, tiedon ja älyn määrä jää käyttämättä, kun ikäihmisten ääntä ei haluta kuunnella. Kunnissa konsulteille maksetaan nollatutkimuksista, kun voisi kääntyä vanhusneuvostojen ja muiden vanhusten yhdistysten puoleen.
Me ikäihmiset emme saisi jättäytyä pelkästään byrokraattien virkamiesten ja nulikkamaisten poliitikkojen joskus kyseenalaistenkin päätösten varaan. Säästyisi tietysti miljoonia, jos meitä raihnaisia vanhuksia ei pidettäisi hengissä. Mutta onko ihmisen elämän tarkoitus olla hyödyksi yhteiskunnalle, sitä emme tiedä ja kukapa sen hyödyn määrittelee.
Esa Hyytinen
Hyvinkää