Suomi ottaa tällä hetkellä kovaa vauhtia kiinni naapurimaitaan kiinteiden nettiyhteyksien kattavuudessa, ja syy kiireeseen on selvä: me olemme pahasti myöhässä. Ennusteiden mukaan tietoliikenteen datamäärät tuhatkertaistuvat kahdessakymmenessä vuodessa, kuten on tapahtunut 1980-luvulta lähtien.
Vuonna 2040 kotitalouksien nettiyhteyksien perusnopeus on teratavu eli tuhat gigatavua sekunnissa. Tällaisiin nopeuksiin päästään vain valokuidulla.
Verkkoja rakennetaan eri puolille maata – työtä tekevät sekä perinteiset teleoperaattorit että valokuituun erikoistuneet yhtiöt. Kiivas rakentamistahti on saanut median päättelemään, että valokuituverkkojen rakentaminen onkin paha asia.
Rakentamisen aiheuttamat häiriöt ovat saaneet kärkkäimmät vaatimaan, että viranomaisten pitäisi rajoittaa valokuituverkkojen rakentamista, ja näihin vaatimuksiin myös media tuntuu mielellään tarttuvan. Samaan aikaan EU ja Suomen valtio haluaisivat vähentää sääntelyä ja nopeuttaa tietoliikenteen infrahankkeita.
Mielestäni Yle Joensuun toimituksen uutinen (28.10.) oli pahin ylilyönti, kun siinä peloteltiin Suomen huoltovarmuuden olevan uhattuna valokuitu-urakoiden vuoksi. Uutisen taustalla oli Kuopiossa sattunut tapaus, jossa valokuitu-urakoitsijan tekemä virhe katkaisi sähköt yhdestä kaupunginosasta.
Lisäksi ongelmalistalle oli nostettu Kuopion ja Siilinjärven välisen datakaapelin katkeaminen, vaikka seuraavassa lauseessa kerrottiin, että verkon toiminta oli saatu turvattua varayhteyksillä.
Tietenkin jokainen kaapelirikko on ikävä, jopa vakava asia. Tämän vuoksi kaikki kaivuutöitä tekevät ammattilaiset pyytävät alueen infrasta vastaavat tahot näyttämään, missä kaapelit kulkevat, eikä kukaan katko kaapeleita tahallaan. Etenkään, kun katkoja joutuu korvaamaan aiheuttamansa vahingot. Ja joka tapauksessa vauriot korjataan aina mahdollisimman pian.
Parhaassa tapauksessa vauriokohta ohitetaan varareittejä pitkin heti, kun vika on havaittu. Tätä tarkoittaa huoltovarmuus, ja tämä ei ole ollut uhattuna enempää Kuopiossa kuin muuallakaan Suomessa – ainakaan valokuituyhtiöiden vuoksi. Ja kuten sähköverkkojen, myös tietoliikenteen huoltovarmuus paranee nimenomaan sen ansiosta, kun kaapelit kaivetaan maan alle.
Milloin saamme lukea mediasta positiivisen uutisen valokuituyritysten toiminnasta? Vaikkapa niistä satojen miljoonien eurojen investoinneista, joilla parannetaan joka viikko Suomen digitaalista huoltovarmuutta ja työllistetään tuhansia rakennusalan työntekijöitä?
Valokuitu-urakat kestävät hetken, valokuitu kestää sata vuotta. Missä vaiheessa uskallamme olla tyytyväisiä siihen, että koko maan kattaa varmatoiminen valokuituverkko – jonka rakentamiseen ei tarvittu senttiäkään yhteiskunnan rahoja? Ja joka rakennettiin juuri niinä vuosina, jolloin valtion talous ei riittänyt edes museoiden auki pitämiseen?
Klaus Varis
Valoo Oy:n kaupallinen johtaja