Monilokeropalvelu palvelee erityisesti omakotitaloasujia, jotka haluavat lajitella helposti. Monilokeroastia on jäteastia, jossa on omat osionsa erilaisille jätteille. Kiertokaari kartoittaa nyt kiinnostusta kartonki-, lasi-, metalli- ja muovipakkausten monilokerokeräykseen.
Kiertokaaren logistiikkapäällikkö Veli-Pekka Pyörälä kertoo, että keräys alkaa, kun tietylle alueelle saadaan riittävä määrä asiakkaita. Silloin jäteauton reitin voi suunnitella järkevästi.
Palvelun alkamisen ehtona on, että yhdellä asuinalueella kanta-Oulussa on vähintään 50 asiakasta. Palvelu voidaan aloittaa myös esimerkiksi Iissä, Jäälissä, Kiimingissä ja Oulunsalossa, jos sieltä löytyy vähintään 100 asiakasta aluetta kohden. Jos omalla asuinalueella on innokkaita lajittelijoita, monilokerokeräyksen mahdollisuus kannattaa ottaa puheeksi naapurustossa.
Keräysmalli vähentää jäteautoliikennettä
Pyörälä kertoo, että monilokeroastiat sopivat parhaiten omakotitaloon. Nyt tarjolla olevaa lokeroastiamallia voi käyttää myös omakotitalojen yhteisinä kimppalajitteluastioina tai enintään kolmen huoneiston taloyhtiöiden lajitteluun.
”Nyt kartoitettavana oleva monilokeroastiamalli pakkausjätteille on pilottikokeilu, jonka avulla kerätään kokemuksia tällaisesta keräysmallista. Jos palvelua lähdetään kehittämään, astiassa voi olla 2, 4, 6 tai jopa 8 eri lokeroa”, hän kuvaa.
Etuna monilokerokeräyksessä on se, että yhdellä kierroksella jäteauto voi kerätä kyytiin useita jätelajeja. Ajetut kilometrit ja jäteautoliikenne vähenevät, mikä laskee jäteautoista syntyviä päästöjä ja lisää turvallisuutta. Kun lajittelu kotipihalla on vaivatonta, sillä voi olla vaikutusta yleiseen kierrätysintoon ja kierrätysasteeseen.
Paljon kehitysmahdollisuuksia
Monilokeroastian tyhjentää jäteauto, jossa on neljä osiota: oma lokero jokaiselle tyhjennettävälle jätelajille. Tästä johtuu, että asiakkaat eivät voi itse valita astiassa kerättäviä jätteitä. Asiakkaat voivat kuitenkin esittää toiveita siitä, mitä jätelajeja he haluaisivat lokeroastiaan kerätä. Näin voidaan pohtia erilaisia keräysmalleja tulevaisuutta varten.
Pyörälä kertoo, että monilokeropalvelua käytetään jo laajasti monen muun kunnallisen jätehuoltoyhtiön alueella Suomessa, ja kokemukset ovat olleet positiivisia.
Monilokeroastian erilaiset lokeroyhdistelmät tuovat paljon vaihtoehtoja kodin jätehuoltoon varsinkin silloin, kun kerättävänä ovat kaikki jätelajit. Tällä hetkellä Kiertokaari ei voi tarjota uusille asiakkaille monilokeroastiaa, jossa yhtenä kerättävänä jätelajina on sekajäte.
Taustalla on tilanne, jossa sekajätteen kuljetusjärjestelmästä puuttuu päätös, minkä vuoksi Kiertokaarella ei pääsääntöisesti ole mahdollisuutta tarjota sekajätteen kuljetusta suurimmassa osassa toimialueensa kuntia.
Seudullinen jätehuoltojaosto päättää sekajätteen kuljetusjärjestelmästä Hailuodon, Iin, Kempeleen, Lumijoen ja Oulun alueilla tämän vuoden aikana.
Lue lisää monilokeropalvelusta ja ilmoittaudu mukaan keräykseen: kiertokaari.fi/ilmoittaudu-mukaan-pakkausjatteiden-monilokerokeraykseen
- Monilokeroastia tarkoittaa jäteastiaa, jossa on eri lokerot usealle eri jätelajille saman kannen alla.
- Yhdessä jäteastiassa voi olla eri keräysmalleissa 2–8 lokeroa.
- Kiertokaari kartoittaa nyt omakotitaloasukkaiden halukkuutta kerätä pakkausjätteitä astiaan, jossa on neljä lokeroa. Astiaan lajitellaan lasi-, kartonki-, metalli- ja muovipakkaukset.
- Monilokeroastian tyhjentää jäteauto, jossa on oma osio jokaiselle jätelajille.