Vahva viesti jouk­kueel­le

AC Oulun päävalmentaja Jyrki Ahola vaatii paljon, myös itseltään

Oulu
– Sarjataulukkoa kannattaa katsoa vasta, kun kaikki pelit on pelattu, Jyrki Ahola muistuttaa. <p>Päävalmentaja Jyrki Aholalla on henkilökohtaista asiaa Lassi Nurmokselle.</p> Päävalmentaja Jyrki Ahola kertoo, mitä seuraavaksi treenataan. Kuulolla Lassi Nurmos (vas.) ja Kristian Heinolainen. Pallo on Lassi Nurmoksella. Aapo Heikkilä riistää. Tilannetta seuraavat Lasse Ikonen (oranssi lähin), Anselmi Nurmela (sininen), Samuli Leppälä (oranssi toinen) ja Sami Karjalainen (oranssi kolmas).
– Sarjataulukkoa kannattaa katsoa vasta, kun kaikki pelit on pelattu, Jyrki Ahola muistuttaa.
– Sarjataulukkoa kannattaa katsoa vasta, kun kaikki pelit on pelattu, Jyrki Ahola muistuttaa.
Kuva: Pekka Kallasaari

Laita lapikasta siihen valmiiksi.

Jess, jess! Hyvä!

Loistavaa Dani (Daniel Rantanen).

Vielä vain, vielä vain.

AC Oulun treeni tiistaina Heinäpäässä on äänekäs. Pelaajat ohjaavat toisiaan ja ylimpänä kuuluu päävalmentaja Jyrki Aholan ääni:

Hyvä Kride (Kristian Heinolainen)!

Tärkeään kotipeliin on kolme päivää, Raatissa tulee (tänään) perjantaina vastaan EIF Tammisaaresta.

AC Oulu on pelannut Ykkösessä hyvän alkukauden. Oululaisjoukkue on neljän pisteen etumatkalla sarjaykkösenä.

Valmentaja Aholan tossut ovat silti tukevasti nurmikentässä:

– Sitä sinun pitää kysyä pelaajilta, hän vastaa kysymykseen, mitä joukkueessa on nyt tehty eri tavalla kuin ennen.

Mutta kun kysyjä ei luovuta, Ahola on valmis avaamaan tilannetta.

Ensiksikin kun hän astui talvella remmiin, lähtökohta oli otollinen.

Ahola näki Oulussa jopa "valtavan potentiaalin": nuoret kyvyt ja päästettyjen maalien vähyyden.

– Puolustushan on aina ensin saatava organisoitua. Oman maalin suojeleminen on jalkapallossa tärkeintä, hän sanoo.

Persoona peliin

Ahola tuli Ouluun 2+1-sopimuksella. Hän valmentaa varmasti kaudet 2020–2021 ja mahdollisesti vielä 2022.

Sopimus voi taata, että nyt 48-vuotias riihimäkeläinen nousee liigavalmentajien kaartiin.

– Sarjataulukkoa kannattaa katsoa vasta, kun kaikki pelit on pelattu, Ahola väistelee.

– Olen kyllä tuonut persoonaani peliin ja yrittänyt lisätä voittamisen kulttuuria, mutta tiiminä tätä tehdään (apuvalmentaja) Tavikaisen Teemun ja (maalivahtivalmentaja) Luukkosen Janin kanssa.

Veikkausliigassa pelaaminen olisi iso asia oululaisille. Edellinen visiitti pääsarjassa kesti vain kauden 2010 ja päättyi eriskummallisesti liigalisenssin epäämiseen.

– En usko, että kukaan organisaatiossa vielä ajattelisi, että nyt noustaan liigaan tai että kukaan kokisi siitä nyt paineita.

Aholan näkemys on paikallaan.

Koronan takia viivästynyt kausi on puolivälissä viikon päästä ja Ykkönen huipentuu vasta 31. lokakuuta, jolloin vastaan tulee sattumoisin sama ryhmä kuin tänään, EIF.

– EIF:llä on onnistuneita ulkomaalaishankintoja ja hyviä yksilöitä. Espanjalaisen valmentajan johdolla joukkueella on jokin pelisapluuna, johon se luottaa, Ahola sanoo.

Pitää dominoida

Aholan johdolla AC Oulu rakentaa siis ensi sijassa vahvan puolustuksen varaan, mikä korostuu Heinäpään harjoituksissakin:

Jos pallo pelataan taskuun sinun taaksesi, juokse maalia kohti, Ahola opastaa välillä käsi pelaajan olkapäällä.

Mutta voittaaksemme myös jatkossa meidän on kehitettävä päivä päivältä hyökkäystämme, omaa pallollista peliämme, Ahola jatkaa myöhemmin.

– Hyökkäyspelin kehittymisestä onkin viitteitä, mutta emme ole vielä valmiita. Meidän pitää pystyä dominoimaan, pitämään palloa pitempään.

Päävalmentaja on hyvin tietoinen, että sarjakärki on aina haastetun asemassa, jossa sen peliä pyritään rikkomaan.

Entä ne nuoret kyvyt, joihin Ahola luotti jo sopimusta viime syksynä tehdessään?

He saavat kiitosta valmentajalta nytkin. Erityiskehut menevät "vasta parikymppiselle" Niklas Jokelaiselle.

– Nikke on tehnyt maaleja, mutta hänen tärkeytensä ei näy vain niissä. Keskushyökkääjänä hän linkittää peliä ja on siksi tärkeässä roolissa muutenkin.

Ja jotta totuus ei unohtuisi, Ahola kiittelee myös joukkueen nestoria, 38-vuotiasta brasilialaista Rafinhaa.

– Ehkä kaikki eivät ymmärtäneet, miksi hän tuli joukkueeseen. Hän on kokenut, esimerkillinen ja hyvä mentori nuoremmille.

AC Oulun sisäisen maalipörssin kärjessä komeilevat Aapo Heikkilä (26 vuotta), Niklas Jokelainen (20), Anselmi Nurmela (23), Jere Aallikko (26), Loorents Hertsi (27) ja Miika Koskela (17).

– Maalintekijän nimi on sinänsä sivuseikka. Tärkeintä on, että maalintekoon on riittävää leveyttä, niin kuin meillä onneksi on.

Tärkeää on aina myös kova työnteko: sillä korvataan ja peitetään puutteita, joita kaikilla on.

Tiukkaa puhetta

Parituntinen harjoitus päättyy tiukkaan pienen kentän peliin. Kumpikin joukkue laskee tosissaan maaleja, kun oranssit yrittävät ottaa sinisten johtoa kiinni. Jere Aallikko taitaa ladata ratkaisumaalin.

Ahola odottaa, että parikymmenpäinen joukko on juonut janoonsa ennen kuin aloittaa loppupuheensa.

Aholan viesti joukkueelle on yllättävä. Tällaisella äsken nähdyllä suorituksella ei pärjätä, hän alleviivaa.

Asiat pitää tehdä paremmin. Asenteen pitää olla ammattimainen. Ryhtiä on oltava.

Pelaajat ovat hiljaa, ajatuksia voi vain arvailla.

Kun Aholan nimitys oli julkistettu, AC Oulun urheilutoimenjohtaja Markus "Mako" Heikkinen sanoikin, että uudella valmentajalla on "kova vaatimustaso paitsi itseään, myös kaikkea toimintaa kohtaan".

– Haluan viedä tärkeinä pitämäni asiat läpi, asioilla on merkitystä. Kun ne saadaan näkyviin, se tietää yleensä hyvää lopputulosta, Ahola taustoittaa.

Kun treenistä tiistaina on puoli tuntia, Ahola on jo leppoisampi. Olihan siinä paljon hyvääkin, hän sanoo.

Ehkä tarkoituksena olikin ennen kaikkea herätellä joukkuetta. Keskiviikkona joukkueella oli vapaapäivä ja torstaina lyhyt harjoitus.

EIF-pelin jälkeen on edessä miniloma: lauantaista keskiviikkoon.

Ykkösen voittaja nousee Veikkausliigaan suoraan. Toiseksi tullut pelaa kaksiosaisen karsinnan eurocup-säännöilllä Veikkausliigan toiseksi viimeisen kanssa.

JYRKI AHOLA

48-vuotiaan valmentajan taustat ovat HJK:ssa.

Ahola on kotoisin Riihimäellä ja perhe asuu siellä nytkin.

Oulussa hän asuu Etu-Lyötyssä.

Vapaa-aikanaan Ahola käy katsomassa jalkapallo-otteluita, pyöräilee ja kävelee.

Tylsähän tämä on, hän sanoo Oulusta.

Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä