Heinolan asuntomessualuetta on nimitetty puukaupunkiperinteen jatkajaksi. Tämä ei kuitenkaan tee oikeutta kotimaiselle rakennusperinteelle. Elävä ja ihmisläheinen puukaupunki on toista kuin Heinolan mallin autotalleilla reunustettu kolkko katutila.
Puukaupungissa asutaan kadun varressa. Sisäänkäynti tapahtuu pihalta, jonka perillä sijaitsevat myös ulkorakennukset. Pihavajat ja aidat rajaavat tiiviissäkin korttelissa kullekin asukkaalle näkösuojatun pihapiirin. Koska piharakennukset ovat matalia, ne eivät varjosta samalla tavoin kuin asuinrakennukset.
Jotta kadulla kulkeva ei katselisi suoraan ikkunasta sisään, ensimmäisen kerroksen lattia on katua korkeammalla. Viime vuosikymmeninä talot on rakennettu matalammalle, joten yksityisyyden vuoksi kadun ja talon väliin on tarvittu istutettu etupiha. Nykyisin rakentamismääräykset nostavat varsinkin tuuletettavaa rossipohjaa käytettäessä lattiakorkoa, joten talot voisi sen puolesta rakentaakin kadun varteen.
Korkea lattia on ristiriidassa esteettömyyttä vaativien rakentamismääräysten kanssa. Toisaalta jos kadulta siirrytään ulko-ovelle pihan kautta, sillä matkalla ehtii jo nousta pyörätuolillekin soveltuvaa ylämäkeä riittävän korkealle.
Heinolassa päärakennus ja aputilat on käännetty toisinpäin. Talot esittäytyvät ohikulkijoille autotalleillaan. Katumaisema on ankea, pimeänä vuodenaikana se voi olla jopa pelottava.
Asuntomessualueella ajatuksena on ollut se, että talot voivat olla erilaisia, kun niitä ei kadulta näe. Autotallien ja aitojen rivistö on helpompi suunnitella yhtenäiseksi. Tämä tavoite onkin saavutettu, vaikkakaan aina naapurukset eivät ole onnistuneet sovittamaan katoksiaan ja tallejaan luontevasti toisiinsa. Samaa periaatetta on noudatettu Oulun Toppilansaaren tulevalla messualueella, sielläkin talot piiloutuvat katseilta muurien, autotallien ja vajojen taakse.
Lähtökohta on kuitenkin lannistava. Kaavoittajan mielestä talot ovat joka tapauksessa niin rumia, että ne on kätkettävä autokatosten taakse.
Vanhan puukaupungin yhtenäisyys on syntynyt pitkän ajan kuluessa. Rakentajat ovat sopeuttaneet talonsa aiemmin rakennettuihin naapureihinsa. Kerralla rakennettava alue on vaativampi suunniteltava. Se vaatii enemmän yhteistyötä ja aktiivista koordinointia rakennusvalvonnan puolelta. Kaavamääräyksissä lienee myös kehitettävää: liian tiukka sanelu on todettu hankalaksi, toisaalta nykyinen periaate, jonka mukaan kaikki on mahdollista oman aidan takana, ei sekään tuota hyvää ympäristöä.
Välimuotokin on olemassa - sen voi todeta vaikka rintamamiestaloalueilla. Katukuva on harmoninen, vaikka kaikki talot ovat erilaisia. Kun talojen paikka, korkeus ja katto ovat likimain samanlaiset, riittää se takaamaan yhtenäisyyden. Lopputulos vain paranee nykyisillä tiiviisti rakennetuilla alueilla. Monen talon rivistöstä yksittäinen, poikkeavakaan rakennus ei nouse häiritsevästi esille.