SDP:n puoluejohdon mukaan puolueen paikallisjärjestöllä on oikeus päättää puolueen oululaisen kaupunginvaltuutetun Sari HalosenFacebookissa esittämistä kommenteista tehtävistä jatkotoimenpiteistä. Puoluejohdolla ei ole tällä hetkellä aikomusta lisätoimiin valtuustoryhmästä sunnuntai-iltana määräaikaisesti erotetun Halosen suhteen.
Kalevan tavoittama SDP:n järjestöpäällikkö Jenny Suominen kertoo, että puoluejohto on lukenut Halosen kommenteista median raportoinnin kautta ja saanut selvityksen Haloseen liittyvistä toimista puolueen paikallisyhdistykseltä.
– Valta on paikallisjärjestöllä ja jäsenen omalla yhdistyksellä. Valtuustoryhmä on pitänyt jo eilen illalla kokouksen ja päättänyt määräaikaisesta erottamisesta, järjestöpäällikkö Suominen kommentoi.
Suomisen mukaan valtuustoryhmä voi puolueen sääntöjen mukaan antaa huomautuksen tai erottaa jäsenyydestä, ja jäsenen jäsenoikeuksia voidaan myös rajoittaa. Päätös toimista on paikallisella tasolla.
Järjestöpäällikkö ei ota kantaa kysymykseen, onko määräaikainen erottaminen valtuustoryhmästä toimenpiteenä riittävä. Oulun paikallisyhdistyksen tavoin Suominen korostaa, etteivät Halosen näkemykset edusta puolueen linjaa.
– Emme allekirjoita Halosen näkemyksiä tai sanavalintoja. Tänä aikana kun suuri osa asioista on siirtynyt verkkoon on erityisen tärkeää pitää huoli kunnioittavasta käytöksestä ja kuntapäättäjien tulee toimia esimerkkinä.
Kaleva uutisoi viikonloppuna, että kaupunginvaltuutettu Halonen oli osallistunut Kuusamossa puhutaan -nimisessä Facebook-ryhmässä keskusteluihin, joissa puhutteli kuusamolaisia provosoivaan tyyliin. Keskustelussa oltiin huolestuneita koronaviruksen leviämisestä.
Halonen oli kirjoittanut Facebook-ryhmässä nuorista, jotka tulevat Kuusamosta Ouluun ”elätettäviksi”. Kun ryhmässä kritisoitiin Kuusamoon muualta korona-aikana matkaavia, Halonen kirjoitti kuusamolaisista, että ”[m]elkein voi toivoa, että sairastaisitte pahimman kautta”.