Oulu

Lap­sia­sia­val­tuu­tet­tu Poh­jo­la­ko­dis­ta: Valtio ei voi antaa tällaisen toiminnan jatkua

Laillisuusvalvojat ovat antaneet Pohjolakodille vuosien saatossa toistuvasti huomautuksia laittomista toimintatavoista. KUVA: Moilanen Jukka-Pekka
Oulu 6.9.2018 11:12
Susanna Kemppainen

Lapsiasiavaltuutettu Tuomas Kurttila vaatii hallitukselta välittömiä toimia Pohjolakodissa paljastuneiden laittomuuksien vuoksi.

Eduskunnan oikeusasiamies löysi viime huhtikuussa tekemällään yllätystarkastuksella koulukodista useita lainvastaisia, lapsia alistavia ja nöyryyttäviä toimintatapoja.

Kurttilan mielestä hallituksen ja erityisesti sen yksityisistä koulukodeista ja lastensuojelusta vastaavan ministerin eli perhe- ja peruspalveluministeri Annika Saarikon (kesk.) pitäisi kantaa vastuunsa ja puuttua Pohjolakodin toimintaan sen lasten ja nuorten olosuhteiden parantamiseksi.

–Tarkastuskertomus osoittaa kiistatta ne puutteelliset ja laittomat toimintatavat, joihin tässä yksikössä on kasvettu ja totuttu. Se osoittaa myös valvonnan puutteen. Raportin havaintojen pitäisi riittää tarkastelemaan Pohjolakodin jatkamisen toimintaedellytyksiä.

Yksityisen koulukodin toiminta on luvanvaraista. Luvista päättää Valvira, joka toimii sosiaali- ja terveysministeriön alaisuudessa.

–Vastuunalaisen ministerin on nyt otettava asiaan kantaa. Poliittisten toimijoiden pitää kantaa vastuunsa näistä laiminlyönneistä. Valtio ei voi antaa tällaisen toiminnan jatkua.

Kurttilan mielestä Suomessa pitää ryhtyä erottelemaan hyvin toimivat, ammattitaitoiset lastensuojelun yksiköt lasten oikeuksia polkevista yksiöistä.

–Jyvät on eroteltava akanoista ja akanat täytyy lakkauttaa. On yksiköitä, joissa toimitaan lapsia epäkunnioittavasti, lainsäädännöstä piittaamatta ja valvontatoimia heikentäen ja joissa ei nähdä tarvetta oikaista itse toimintaansa.

Laillisuusvalvojat ovat antaneet Pohjolakodille vuosien saatossa toistuvasti huomautuksia laittomista toimintatavoista. Kurttila ei usko, että ne korjaantuva laitoksen omin toimin.

–Asiat eivät ole menneet Pohjolakodissa parempaan suuntaan vaan päinvastoin huonompaan. Kaikki ei saa jatkua ennallaan vaan yksikön toimintaa pitää muuttaa.

Lapsiasiavaltuutetun mielestä yllätystarkastuksella havaittujen puutteiden paljous ja vakavuus herättävät kysymään, ovatko Pohjolakodin työntekijät ja talon johto olleet tietämättömiä tilanteesta vai onko kyse jopa tahallisesta toiminnasta.

–Onko vakavampaa se, jos ei ymmärretä, mitä on lapsen edun mukaan toimiminen ja lainsäädäntö eli että ei tiedetä mikä on oikein vai se, että laiminlyödään kaikki omalla vastuulla olevat asiat?

Lapsiasiavaltuutettu vierailee säännöllisesti koulukodeissa eri puolilla maata ja kuulee toimistonsa väen voimin niihin sijoitettuina olevia lapsia.

He ovat kertoneet olosuhteistaan, minkä jälkeen Kurttila on keskustellut laitoksen johdon kanssa ja tehnyt heille esityksiä asioiden parantamiseksi.

–Tyypillinen vastaus on ollut, että lasten kertomuksiin ei voi luottaa, he valehtelevat. Se kertoo siitä, että he haluavat peitellä toimintaansa ja syyllistää lapsia, joille tällainen kohtelu on tässäkin tarkastuskertomuksessa osoittautunut olevan arkea.

Kurttila kirjelmöi ongelmista jo aiemmin ministeriölle

Lapsiasiavaltuutettu Tuomas Kurttila on yrittänyt saada sosiaali- ja terveysministeriötä puuttumaan koulukotien arkeen jo aiemminkin.

Huhtikuussa 2016 hän teki sille aloitteen, että kaikki Suomen seitsemässä koulukodissa olevaa noin 300 lasta kuultaisiin henkilökohtaisesti ja selvitettäisiin heiltä itseltään, millaisissa olosuhteissa he siellä elävät.

Ministeriöstä vastattiin, että tuolloinen perhe- ja peruspalveluministeri Juha Rehula "ei olisi tässä hetkessä lähdössä mukaan aloitteeseen".

Myös opetushallitus ja THL saivat samaisen aloitteen.

Heinäkuussa 2017 Kurttila kirjelmöi uudelleen sosiaali- ja terveysministeriöön. Tuolloin hän puuttui koulukotien ulkoilukäytänteisiin ja toi esiin muun muassa sen, ettei osa koulukotilapsista ollut päässyt ulos moneen viikkoon.

Ministeriö ei vastannut kirjelmään. Sen saivat myös kaikki koulukodit, THL, eduskunnan oikeusasiamies, aluehallintovirastot ja sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto.

–Havaintoihini suhtauduttiin välinpitämättömästi. Nyt eduskunnan oikeusasiamiehen Pohjolakotiin tekemällä tarkastuksella ilmeni juuri niitä samoja vakavia ongelmia, jotka minäkin saatoin ministeriön tietoon.

Kurttila aikoo vielä kerran peräänkuuluttaa valtion johtoa ryhtymään toimiin koulukotiolosuhteiden kehittämiseksi. Hän esittää sosiaali- ja terveysministeriölle, että valtion toimesta ryhdyttäisiin välittömästi kuulemaan kaikki koulukotinuoret.

–Ministeriössä on tehty kaikenlaisia lastensuojeluun liittyviä selvityksiä viime vuosina, mutta niihin ei ole haastateltu ensimmäistäkään lasta ja nuorta. Erilaiset kehittämisohjelmat ja väljät hankkeet eivät nyt riitä. On kuultava nuoria itseään ja heidän kertomansa on otettava vakavasti.

Kurttila huomauttaa, että tutkimusten mukaan koulukotiin sijoitettujen lasten ja nuorten tulevaisuuden ennuste ei näytä erityisen hyvältä.

–Nyt näyttää siltä, että valtion ja yhteiskunnan vahvat toimenpiteet näiden lasten suojelemiseksi ovat jopa heidän kasvua ja kehitystään vaarantavia ja heikentäviä.

Lapsiasiavaltuutettu on itsenäinen valtion viranomainen. Hänen lakisääteisenä velvoitteenaan on edistää lapsen edun ja oikeuksien toteutumista.

MAINOS

Lue lisää aiheesta

Kommentoi

Näytä kaikki kommentit (107)

Tuttu paikka, työntekijänä, tutut ongelmat.... "rajojen laittaminen" voi tapahtua tavalla, joka ei nöyryytä jo entuudestaan rikkinäistä, rajatonta, pohjimmiltaan pelokasta nuorta yksilöä. Pelko ilmenee uhmana, vihana, kapinointina, turvatomaksi koetussa tilanteessa. Omin silmin todistin näitä tilanteita, joissa tilanteen sai laukeamaan rauhallisella, ystävällisellä ja luottamusta herättävälä tavalla, kun ensin oltiin porukalla "rauhoiteltu" eli paasattu, komenneltu, uhkailtu rangaistuksilla , pidetty kiinni porukalla yms. , saaden nuori raivoon ja puolustuskannalle. Kun aikansa on kyykytetävänä, ei ihme, että harkintakky sumenee, tulee koston ajatuksia ja lopulta mahdollinen räjähdys, konflikti ja uhreja. Lähdin talosta pois jo yli 10 vuotta sitten, jätin takseni hukkuvan laivan, vaikka surin nuorten kohtaloa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Alkaa mennä jo tunteisiin tämä keskustelu mutta hyvä, että keskustellaan. Epäkohtiin tulee puuttua ja nuoria kuunnella - lähdekritiikki huomioiden. Voisiko Kurttila antaa konkreettisia ehdotuksen kuinka koulukodeissa tulisi toimia näiden nuorten kanssa? Antaisitko esimerkkejä, niin voin kehittää omaa amattitaitoani? Voitko Kurttita kertoa, että oletko ollut tilanteessa, jossa äärimmäistä itsetuhoisuutta, manipuloivaa aggressiivisuutta tai fyysistä väkivaltaa päivästä toiseen?

Nyt en puhu alistamisesta tai muusta lainvastaisesta vaan rajoitustoimenpiteistä. Niitä pitää olla, jotta voimme turvata edes jotenkin lapsen omaetu, muiden lasten turvallisuus sekä tietysti aikuisten, jotka jaksavat päivästä toiseen käytöshäiriöisiä nuoria - yrittäen kasvattaa heitä edes jotenkin yhteiskuntakelpoisiksi, ja edes vähemmän vaarallisiksi aikuisiksi.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Tämä. Nimenomaan tämä. Olen aika varma, että me kaikki alalla työskentelevät ottaisimme enemmän kuin mielellämme vastaan konkreettisia ohjeita, joiden avulla voimme tehdä työmme jatkossa paremmin.

Tämänhetkinen julkinen keskustelu aiheen ympärillä tuntuu todella kohtuuttomalta ja loukkaavalta meistä, jotka aidosti yritämme tehdä työn mahdollisimman hyvin. Rajoittaminen ei ole alistamista, vaan välttämätön osa kasvatustyötä. Kun puhutaan nuorista, joille vanhempien asettamat rajat eivät ole riittäneet, miten tilanne korjataan sillä, että heidän kanssaan työskentelevillä ammattilaisilla on vähemmän kasvatusvaltuuksia kuin vanhemmilla?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kurttila kuukaudeksi töihin pokolle.Se reppana ei tiedä että pokolle laitetaan semmoisia lapsia jotka ei voi olla missään muualla koulukodissa Suomessa koska hölökunta ei pärjää.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

kyllä tällaiset laitokset pitää siirtää sinne etelään missä on ongelmalliset päättäjätkin siellä saisivat kehitellä juttuja rauhassa...

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Olen seurannut vuosia huolestuneena lastensuojelun tilannetta, myös omakohtaista kokemusta löytyy lastensuojelun epäkohdista. Kaikkein surullisinta ja järkyttävintä on ollut mielestäni se, miten laittomuudet on jatkunut samoissa paikoissa vuosia. Miten samoista sijaishuolto paikoista kuulee uudestaan ja uudestaan. Läheisen ihmisen roolissa ymmärrän täysin, miltä tuntuu kun esim. yhteydenpitoa rajoitetaan ilman lakiin perustuvia edyllytyksiä, joudut taistelemaan oikeuksista, havaituista epäkohdista ja varmistamaan, että varmasti puhut totta. Vuodet kuluu, lapset kasvaa ja itsenäistyy. Kohta lapsuus on mennyt. Menetettyä aikaa ei
saa takaisin. Kehittämis toimenpiteitä lastensuojelun osalta mietitään edelleen.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Onhan niitä entisajan tarinoitakin kun menneinä vuosikymmeninä on ollut erilaisia koulukoteja, ja ihmiset ovat joutuneet niissä kaltoin kohdelluiksi ja eivät ole vieläkään saaneet valtiolta korvauksia. Me hämmästelemme lehtien palstoilla että miten tuollainen on ollut meillä joskus mahdollista, ja ajattelemme ettei meillä enää sellaisia. Mutta siinähän on yksi samanlainen paikka meidän silmiemme edessä tänä päivänä jossa lapsi kärsii.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Hmm. En tiedä millä aggressiivinen nuori tulisi kurttilan mielestä rauhoittaa. Tai miten kurttila estäisi(jos edes haluisi) puukkojen ja huumeiden tuonnin laitokseen jos ei henkilöntarkastuksilla? Haluaako kurttila taas lisää kuolleita työntekijöitä? Onko henkilökunnan henki niin halpa että aseita ei saa etsiä tai aggressiivista nuorta ohjata sanallisesti huoneesensa rauhoittumaan saati sitten pitää kiinni hänestä

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

En usko, että Kurttila, tai hyvin moni muukaan täällä, olisi edes sivusta seurannut tilannetta, jossa ihminen ei rauhoitu edes äärimmäisillä voimakeinoilla.

Saati sitten niillä sievillä kehoituksilla..

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kyllä Pohjolankoti ovet tulisi sulkea välittömästi tai ainakin kyseiset työntekijät irtisanoa ja uudet työntekijät tilalle jolloin olisi uskoa, että uudet tuulet pääsee puhaltamaan. Kertoo aikalailla työntekijöistä kun ovat hyväksyneet, katsoneet oikeutetusti että lapsia/nuoria voi sättiä, alistaa, kurittaa mitä ei kukaan edes vanhemmista saa tehdä lapselleen tai lapsi / nuori sijoitetaan. Oulun kaupungin tulisi omalta osaltaan puuttua ja lastenvalvojien tulisi ottaa ne nuoret pois joita ovat pokolle sijoittaneet ja saada lspset/nuoret muualle. Tällästä ei voi vaan katsoa sivusta ja Poko on tullut tiensä päähän ainakin nykyisellään työntekijöillään

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Vaari voi ihan ite mennä opettaan näitä niin ihania nuoria pitää vain muistaa ettei käännä heille selkäänsä silloin voi käydä vaarille huonosti.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Voi hyvää päivää!! Ei kannata kirjoittaa, jos ei ole ollut paikassa töissä ja saanut kokea mitä kaikkea sattuu ja tapahtuu. Ei ole helppoa työntekijöillä ei, tuolla ei pullantuoksuiset miehet pärjää.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Minä olen kokenut tuon laitoksen ja sen äärimmäisen hyppyyttämisen, hyppää, jos et hyppää, sait rangaistuksia. Oleppa sinä muutama vuosi eristettynä, ettei ole ystäviä keiden kanssa jakaisit murheet, Ilomantsi on tuolla kielletty. Toivottavasti joskus tulet entisen kasvatettavan joka aikuinen kohtaamaan kasvotusten, kysy miten meni omasta mielestä..

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ei tähän ole helppoa vastausta. Käsittääkseni pahaksi ei synnytä, vaan pahuus tulee myöhemmin, kuten hyvyyskin, ne opitaan jostain. Jos olisi helppo keino hoitaa ongelmanuoret, sitä varmasti käytettäisiin. Opettaisin jos voisin. Itsellä teini ikäinen poika ja voin kertoa ettei aina ole helppoa. Kuitenkin pärjätty ja tullaan pärjäämään kunhan ei luovuteta.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Puun ja kuoren välissä ovat koulukotien yms. laitosten työntekijät. Laki sanoo miten asiat pitäisi hoitaa, mutta todellisuus on aivan muuta. Vaihtakaa hyvät ihmiset alaa, olette kohta henkilökohtaisesti oikeudessa vastaamassa lainsäätäjien tolloilusta

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Hävettää veromarkkoja valtion toimesta maksaa palkkana tälläiselle lapsiasiainvaltuutetulle, joka ei ymmärrä hölkäsen pöläyksen vertaa siitä, mitä koulukoti kasvatus-instituutiona ollut on, on, ja tulee toivottavasti olemaan varustettuna sellaisella kasvatusviisaudella, mitä se on aina sisällään pitänyt. Mikään muu organisaatio tai " vastaava " vaikeiden nuorisorikollisten ym . muista normaalin perhe-elämän kasvatusvaikeuksien yli käyvien, vaikeuksista kärsivien
lasten ja nuorten hoitajana ja kasvattajana ei löydä voittajaansa. Paras tae siitä on , että suuri osa koulukodeissa olleista omaan elämäänsä autetuista lapsista ja nuorista pääsee vielä normaalin elämän kuosiin.
Kannattaisi Kurttiloiden ja muiden instituutiota arvostelevien tutustua tilastoihin ja jos niitä sataan prosenttiin haluavat hilata, tervetuloa laitoksiin neuvomaan paperiviisaudella miten se tapahtuu. NO sehän tiedetään itsestään selvyytenä; Valtaisa kaaos , epäjärjestys ja väkivalta. Kirjoitti 36- vuoden kokemuksella , koulukotiopettaja

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Olisipa näilläkin kaikilla nuorilla ollut turvallinen varhaislapsuus. Näihin nuoriin olisi pitänyt panostaa 10-15 vuotta sitten. Nyt se on monen osalta valitettavan myöhäistä. Turvattomuus seuraa heitä läpi elämän.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Jännä kuinka lähes kaikki kommentoijat ovat "rajojen" puolella tajuamatta tippaakaan, mitä m.m. NLssa "rajojen asettaminen" aiheutti.
Onko siis nuorisokodit lasten kasvatusta, vai "uudelleenkoulutusta" varten?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Onhan henkilökunta ollut tietoinen mutta ei ole uskaltanut siittä kertoa eteenpäin...Tuttua kepulaista kähmintää..

Vastaa Ilmoita asiaton viesti
Näytä kaikki kommentit (107)

Uutisvirta

Etusivulla nyt

Paikallissää

Varoituksia voimassa!

Etelä-Lapissa ja Keski-Lapissa kehittyy iltapäivästä alkaen ukkoskuuroja, joiden yhteydessä esiintyy voimakkaita ukkospuuskia, yli 15 m/s. Tuulivaroitus maa-alueille: Maan länsiosassa, Kymenlaakson maakunnassa sekä Pohjois-Pohjanmaan maakunnassa lukuun ottamatta Pudasjärven, Taivalkosken ja Kuusamon kuntia lounaistuuli on voimakasta, tuulen nopeus puuskissa 15 m/s.

Juttutupa

Päivän tykätyin viesti

Hyvätuloisten asumistuki

Esimerkiksi pienistä eläkkeistä ei makseta juuri ollenkaan veroja. Kotitalousvähennyksen saa vain suoraan verosta vähent... Lue lisää...
Stop miettimään

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla. 24.6. - 26.9.

Naapurit

20.9.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

yrityspalvelut.kaleva.fi


stats-image