Oulun yliopiston lain antamisesta on kulunut tasan 60 vuotta. Yliopiston saaminen pohjoisen pikkukaupunkiin oli pitkän ja sinnikkään työn tulos.
– Helsingin virastomaailmassa on niin paljon sokkeloita, että siellä sellainenkin juttu kuin tämä Oulun yliopiston alkuunpääsy saattaa helposti sotkeentua, vallatenkin jos sitä ehdoin tahdoin halutaan sotkea, kronikoi Kalevan päätoimittaja Valtteri Näsi vielä heinäkuussa 1958.
Hän oli sattunut Aavasaksalla juhannuksena lohisopalle opetusministeri Kustaa Vilkunan kanssa ja käynyt Helsingissäkin.
Pohjanperän sivistysasiassa oli tullut ilmi “katkeama”. Ratkaisua harjoituskoulun, tulevan yliopiston ensimmäisen rakennuksen suunnitelmasta oli lykätty asiantuntevan puoltajan puuttuessa, vaikka työt piti aloittaa syystalvella työttömyystöinä.
–Valtio kiertää vastuunsa levittämällä käsiään, Näsi kirjaa.
– Tässä on ollut monia kriittisiä kohtia. Suhtautuminen oli aika nihkeää, toteaa Oulun Yliopistoseuran 100-vuotishistorian käsikirjoituksen laatinut tutkija Samu Sarviaho.
Myrbergin korkeakoulukomiteassakin oli ensin edustajia vain etelästä.
Sarviahon mukaan ratkaiseva hetki koitti, kun maatalouden vesirakennuksen professori Pentti Kaitera matkasi Ouluun. Hän patisti julkisessa tilaisuudessa esittämään konkretiaa yliopisto perustamisen tueksi. Piti saada asuntoloita, pohtia yliopiston luonnetta ja koota tieteellistä kirjastoa.