Oulu

"Jälleen kerran toivon sen­saa­tio­mais­ta tuh­ki­mo­ta­ri­naa" – Business Finland uskoo Nokian 5G-verkkojen menestykseen, josta Trump tviittasi haluavansa osansa

5G-mallipuhelin ei vielä mahdu taskuun. Se painaa paljon ja syö liikaa sähköä, mutta ehtinee kehittyä ennen kuin ensimmäiset laitevalmistajat tuovat 5G-kännykät markkinoille tämän vuoden aikana. KUVA: Matti Räty
Oulu 24.2.2019 11:24
Marjo Oikarinen

Johtaja Kalle Kivekäs pitää 5G-verkkoja seuraavana mullistavana harppauksena. Presidentti Donald Trump tviittasi loppuviikosta haluavansa Yhdysvaltoihin jopa 6G:n, jota vasta kehitellään Oulun yliopistossa.

Business Finlandin johtaja Kalle Kivekäs uskoo 5G:n olevan Nokialle uusi menestystarina.

Hän työskenteli itse pitkään Nokian matkapuhelinten ostossa johtajana ja tietää, että 5G:hen on panostettu askel kerrallaan pitkäjänteisellä tuotekehityksellä.

Vielä Jorma Ollilan aloittaessa Nokian toimitusjohtajana verkot kannattelivat yritystä, mutta sitten puhelimet kasvoivat rinnalle ja menivät moneksi vuodeksi ohi. Verkkoteknologian kehittämistä ei kuitenkaan unohdettu.

– Onnella on aina merkitystä menestyksessä, mutta kyse on myös siitä, että jotain valitaan ja siinä päämäärätietoisesti pysytään – notkahduksista huolimatta, Kivekäs sanoo.

– Jälleen kerran toivon sensaatiomaista tuhkimotarinaa, joka on aivan realistinen.

Lännen Media kertoi sunnuntaiaamuna 5G-verkkojen kehittämisestä Oulussa Otava-testilaboratoriossa. 5G-puhelimen prototyyppi on vielä iso, paksu ja sähköä syövä laite, mutta laitevalmistajien pitäisi saada ensimmäiset 5G-kännykät kuluttajien saataville vielä tämän vuoden aikana.

Myös yhdysvaltalaismediassa nostettiin loppuviikosta esiin suomalainen teknologiaosaaminen sen jälkeen, kun presidentti Donald Trump oli tviittannut haluavansa 5G:n ja jopa 6G:n Yhdysvaltoihin niin pian kuin mahdollista. 6G-teknologiaa ei ole vielä olemassakaan, mutta sitä kehitellään Oulun yliopistossa.

Trumpin sanoista kirjoittaa esimerkiksi Mashable.com, joka tietää kertoa, että 6G-tekniikkaa kehitetään Suomessa.

Kilpailijoita Ericsson ja Huawei

Kivekkään mukaan yksi ratkaisevista käännekohdista Nokialle oli tammikuu 1998, jolloin sovittiin, että 3G tulee pohjautumaan tiettyyn standardiin, jossa Nokia oli keskeinen pioneeri. Järjestelmien perustana olevien patenttien elinikä on pitkä, joten Kivekäs arvioi Nokian 5G-vahvuuden rakentuneen vähitellen sieltä asti.

Nokia oli harvoja yrityksiä, joka oli vahva sekä puhelimissa että verkoissa. Tällä on ollut suuri merkitys, samoin standardoinnissa tehdyllä yhteistyöllä ruotsalaisen Ericssonin kanssa.

Noiden kahden lisäksi maailmanlaajuisessa 5G-kilpailussa on nyt mukana kiinalainen Huawei, jonka maine on ryvettynyt, koska Yhdysvallat epäilee sen käyttävän laitteitaan vakoiluun.

Siksi Yhdysvallat on kehottanut liittolaisiaan rajoittamaan yrityksen osallistumista 5G-verkon rakentamiseen.

Nyt Huawei on kuitenkin pääsemässä Saksan markkinoille, koska näyttöä tietojen varastamisesta ei ole saksalaisten kyberturvallisuusviranomaisten mukaan löytynyt.

MAINOS

Lue lisää aiheesta

Kommentoi

Näytä kaikki kommentit (58)

5g floppaa totaalisesti ja aiheestakin. Saisivat ensin 4gn toimiin kunnolla..

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Turha täällä on pessimismiä viljellä, ja on hyvä muistaa että Ollila ja Kallasvuo on lyöty ritareiksi savutuksistaan .

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

no nyt alkoi G pisteitä löytymään, myös kallon sisältä kun säteilytehot nostetaan tappiin. Itse alan käyttämään suojakypärää (hermeettiinen Faraday häkki) liikkuessani urbaaneilla teknologia-uraa uurtavilla seuduilla.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Mitkä on terveys vaikutukset?
Bisnes edellä terveystekijät jää taka-alalle. Onneksi tästä tulee kaupunkikeskusten ongelma.
Periferiaan nämä ei yllä, puhumattakaan 6G:stä. Ihmisten eriarvoisuus kasvaa, sekä hyvässä että pahassa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Meret on täynnä muoviroskaa samalla tavoin verkot on täynnä mainosroska dataa. Molemmista ongelmista pitää päästä eroon. On järjetöntä että verkkojen hitaus ja tukkoisuus johtuu hyödyttömästä mainosdatasta. Siitä kärsii käyttäjät ja vielä maksaa lisäksi.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Tekniikan kehittämisen lisäksi tulisi puuttua suurimpaan ongelmaan elikkä verkot tulkitaan mainos"sontaan". Suurin osa datasta on mainoksia, kustannuksia aiheuttavaa dataroskaa jonka kuluttajat joutuu maksamaan. Saastuttaa ja tuhlaa maapallon resursseja.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Nokialla olis mahdollisuuksia jos se saisi kitkettyä sisäisen korruption, jota se ei itse tunnista tai ei halua, kun mennään mukavuus alueella .

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Suomen operaattorit käyttävät Huawein tekniikkaa. Mitä järkeä?
Ei kuulemma voi epäillä yhteistyökumppania vakoilusta. Karseeta sanon mä.

Huawein puhelin ja Lenovon läppärit firmoissa ja Huawein verkkolaitteet operaattoreilla niin kaikki tieto on kopioituna Kiinassa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Nyt ollaan sitten mikroaaltouunin taajuuksilla ja ylikin, ihmiset tulevat "asumaan" mikroaaltouuneissa! Operaattorit voivat vieläkin asennella antenneja aika vapaasti, kunhan ne eivät riko kaunista kaupunkikuvaa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

3G ja 4G ovat jo mikroaaltotaajuksilla 2-3GHz alueella, joten 5G ei tuo tuossa mielessä mitään uutta uhkaa maailmanlopun odottajille.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Onhan siinä iso ero siirryttäessä 3-4G 5Geehen! Ihan turha vähätellä terveys ongelmaa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Yksinkertaiseti sanottuna yksinkertaisille ihmisille. Mitä suurempi taajuus, sen läpitunkevampaa se on. Tiedättehän, röntgenkin on radiosäteilyä, ja sitä käytetään myös syöpähoidoissa tuhoamaan syöpäsolukkoa, ns, rankat hoidot. Samalla radioaktiivinen säteily itsessään aiheuttaa syöpää, kuten tiedämme fyysikko Marie Curien ikävästä kohtalosta. Säteily ja sen tiheys, siinäpä se.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Eipä tuo taida normaalille puhelimen käyttäjälle paljon mullistuksia tuoda, se on sellainen IoT-laitteille ja ruuhkapaikkaan soveltuva yhteys sen lyhyen kantaman johdosta. Tässä alkuinnostuksessa siitä käytetään vain superlatiiveja, koska se muokkaa kuluttajien käyttäytymistä ja tuo rahaa opraattoreille ja valmistajille. Alueilla joissa ei 4G toimi, ei toimi myöskään 5G, sen signaloinnin takia.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Hieno Nokia...taas ollaan maailman huipulla ja teknologian johtavia toimittajia. 5G ei tule myrskynä vaan tasaisena investointivirtana seuraavaan 10 vuoden kuluessa jonka jälkeen koittaa 6G. Tämä muuttaa lähes kaiken teollisuuden prosesseja ja sen mihin olemme tottuneet eli voidaan puhua neljännestä teollisesta vallakumouksesta. Vallankumoukset tähän saakka 1. höyrykone 2. sähkö 3. internet 4. 5G/6G langattomat äärettömän nopeat ja <1ms latenssin yhteydet

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Mulla on Nokian ja Honorin pihelimet, mutten usko Kiinalaisten varastavan sen sijaan epäilen Googlen syyllistyvän siihen.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Sinä voit valita puhelinmerkkisi, mutta et sitä, minkä firman valmistamien laitteiden kautta puhelusi ja datasi kulkee. Sinun operaattorisi tekee sen valinnan.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Tästä digitalisaatiosta on tehty loputon suo kuluttajille kulkea. Eihän tässä ole enää mitään järkeä aina vähän kehittää uutta ja entinen vanhentuu käsiin. Ihmiset pakotetaan orjiksi. Ihmiskunta on höyrähtänyt pahemman kerran. järkikin sanoo, ettei kehitys voi jatkua kovin pitkään, muutamia kymmeniä vuosia. Kumpi tapahtuu ennemmin, digitalisaatio tuhoaa ihmiskunnan vai rappeutuuko ihminen geneettisesti lopullisesti?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti
Näytä kaikki kommentit (58)

Uutisvirta

17:57
"Rasismiksi kääntyy se, mikä ei tähän saakka ole sitä ollut" – oululaisen emeritusprofessorin mukaan halu tiernapoikaperinteen muuttamiseen perustuu ymmärtämättömyyteen Tilaajille
17:13
Kokoomus ei tue Antti Rinteen valintaa varapuhemieheksi. Sdp:n toiminnassa "nöyryys loistaa poissaolollaan", sanoo kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtaja
16:58
Pohjankartanon ja Oulun musiikkikeskuksen huutavaan parkkipaikkapulaan tiedossa helpotusta – paikkojen määrä kasvaa noin kolmanneksella vuonna 2021 Tilaajille
16:47
Kaleva oikaisee
16:21
Parisataa digitalisaation asiantuntijaa koolla Oulussa – Euroopan kaupungit haluavat yhdistää voimansa digimurroksessa
16:00
Analyysi: Keskustalla on harteillaan pitkä, tekemättömän työn taakka
15:36
Lisää painetta uudelle hallitukselle – Ennuste: työttömyys uhkaa lähteä nousuun monilla aloilla
56
Lääkkeiden omavastuut näkyvät ilman viivettä ensi vuoden alusta alkaen, samalla omavastuuosuus nousee
40
Marinin uudelle hallitukselle puhunut Niinistö: "Poliittinen keskustelu käynyt kiivaaksi, ilmapiiri on paikoin tulehtunut" – Rinne jätti jäähyväisensä presidentin edessä
36
J. Rinta-Jouppi avaa käytettyjen autojen myymälän Keminmaahan – "Asiakkaat ovat sekaisin nykyisistä käyttövoimista ja siitä, minkälainen auto pitäisi hankkia"
27
Tekemällä tehty ongelma murjaanien kuninkaasta Lukijalta
27
Valtuustoaloite esittää villin idean korkealle kurottavasta korkean koulutuksen ja liike-elämän kampuksesta Raatinsaareen
25
Tuore väitös: Puolukkamehu voi alentaa verenpainetta ja parantaa verisuonten toimintaa
18
HS: Antti Lindtman ei pyri SDP:n puheenjohtajaksi ensi kesänä

Etusivulla nyt

Paikallissää

Varoituksia voimassa!

Ajokeli muuttuu erittäin huonoksi aamuyöstä alkaen seuraavissa Lapin kunnissa: Simo, Kemi, Keminmaa, Tornio, Ylitornio ja Tervola lumipyryn vuoksi.&#10;Ajokeli muuttuu huonoksi aamuyöstä alkaen Varsinais-Suomen, Satakunnan, Kanta-Hämeen, Pirkanmaan, Keski-Suomen, Pohjois-Savon, Pohjois-Karjalan, Etelä-Pohjanmaan, Pohjanmaan, Keski-Pohjanmaan, Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun maakunnissa, Keski-Lapissa, Pohjois-Lapissa ja Lapin itäosassa sekä seuraavissa Lapin kunnissa: Ranua, Pello ja Rovaniemi lumi- tai räntäsateen ja kuuraisten teiden vuoksi.

Juttutupa

Päivän tykätyin viesti

Tietääkö kukaan tappiota tehnyttä sijoittajaa?

Jokainen pitempään sijoittanut on kokenut takaiskuja. Keskimäärin tuotto on kuitenkin positiivinen. Kannattaa ryhtyä muk... Lue lisää...
50€/kk riittää

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

10.12.

Fingerpori

10.12.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan kokonaistavoittavuus on 86 % Oulun markkina-alueen kuluttajista viikossa.

Kaleva Media Yrityspalvelut

(08) 5377 180

kalevamedia.fi/yrityspalvelut/


stats-image