En­nä­tys­mää­rä haki Oulun ylio­pis­toon, 14 pro­sen­til­le paikka – ha­ki­joi­ta lähes puolet enemmän kuin viime vuonna

OuluNoin 2 100 uutta opiskelijaa aloittaa tulevana syksynä opiskelun Oulun yliopistossa. Opiskelupaikan sai hieman alle 14 prosenttia hakijoista.

Oulun yliopiston suosio on ollut kasvussa. Kuvassa Linnanmaan kampuksen opiskelijaravintola.
Oulun yliopiston suosio on ollut kasvussa. Kuvassa Linnanmaan kampuksen opiskelijaravintola.
Kuva: Matti Räty

Noin 2 100 uutta opiskelijaa aloittaa tulevana syksynä opiskelun Oulun yliopistossa. Opiskelupaikan sai hieman alle 14 prosenttia hakijoista. Yliopisto julkisti hakijavalinnat torstaina.

Hakijoista alle kolmannes oli pohjoispohjanmaalaisia. Seuraavaksi eniten paikkoja hakivat uusimaalaiset ja pirkanmaalaiset.

Hakijoita oli tänä vuonna 15 378. Määrä kasvoi 46 prosentilla edellisvuodesta. Ensisijaisesti Oulusta opiskelupaikkaa tavoitteli 5 837 henkilöä. Luvut käsittävät suomenkielisessä yhteisvalinnassa paikkaa hakeneet.

Oulun yliopiston koulutuspalveluiden johtaja Vesa-Matti Sarenius on tyytyväinen siihen, että hakijoita oli sekä paljon että laajalta alueelta.

– Se on osoitus Oulun yliopiston, mutta myös koko alueen vetovoimasta.

Lääketieteen hakukohteessa oli ensimmäistä kertaa käytössä valtakunnallinen yhteisvalinta, mikä lähes nelinkertaisti hakijamäärän. Nyt hakijoita oli 4 560, kun vuosi sitten vastaava luku oli 1 087.

Vaikeinta oli päästä lukemaan lääketiedettä, logopediaa, erityispedagogiikkaa ja hammaslääketiedettä. Näillä aloilla yhtä aloituspaikkaa kohden oli yli kymmenen hakijaa.

Hakijamäärät kasvoivat myös tekniikan aloilla. Esimerkiksi tietotekniikan hakukohteen hakijamäärä kasvoi lähes kolmanneksen edellisvuodesta.

ICT-alan ammattilaisille riittää alueella töitä, sillä Oulun kauppakamarin julkaiseman selvityksen mukaan yritykset tarvitsevat vuosien 2019–2020 aikana 1800 alan osaajaa.

– Monitieteinen insinöörikoulutus on yksi yliopistomme vahvuuksista, Sarenius sanoo.

Hakijan tulee ottaa vastaan opiskelupaikka 10.7. mennessä. Varasijalle jäänyt voi tulla hyväksytyksi 31.7. saakka.

Myös kansainvälisiin maisteriohjelmiin tuli ennätysmäärä hakemuksia.

Paikkoja tavoitteli 3 475 hakijaa. Luku on suurempi kuin missään muussa kotimaisessa yliopistossa. Opiskelupaikan sai 325 henkilöä eli noin yhdeksän prosenttia hakijoista.

Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä