Oulu

Alaikäisiin kohdistuvien sek­su­aa­li­ri­kos­ten ehkäisyyn on saatu valtion rahaa vasta vähän – Turvallinen Oulu -hanke aloittaa pitkälti kau­pun­gin­val­tuus­ton rahoituksella

Tiimiin kuuluu nuorisotyöntekijä Sanna Lakso, terveydenhoitaja Sanna Iisakka, sosiaaliohjaaja Mikko Ylimäki, psykiatrinen sairaanhoitaja Soili Kynkäänniemi ja erityisopettaja Marjut Väihkönen. Vasemmalla projektijohtaja Kati Kaarlejärvi. KUVA: Matti Räty
Oulu 10.8.2019 10:01
Eevi Heikkinen

Psykososiaalisen tuen viisihenkinen ja moniammatillinen tiimi pyrkii olemaan oitis toimintavalmiudessa, kun lapsi tai nuori heidän apuaan pyytää.

Alaikäisiin kohdistuvien seksuaalirikosten ehkäisemiseen perustettu Turvallinen Oulu -hanke on saanut hallituksen myöntämästä 1,85 miljoonasta eurosta vasta pienen osan.

– Saimme ohjeistuksen, että hankkeen rahoitus haetaan valtion eri rahoituskanavista. Niissä on erilaisia menettelytapoja ja kriteereitä, minkä vuoksi hakemisessa on kulunut aikaa, toteaa projektijohtaja Kati Kaarlejärvi.

Opetushallitukselta saatiin loppukeväästä 129 000 euroa toimenpiteeseen, jossa ehkäistään seksuaalirikoksia vahvistamalla koulutusta ja osaamista.

Sosiaali- ja terveysministeriöstä tieto rahoituksesta pitäisi saada viikkojen tai enintään kuukausien sisällä. Opetus- ja kulttuuriministeriöltä rahoitusta täytyy hakea syksyllä uudestaan, sillä aiemmin haku tehtiin valtakunnallisen rahoitushaun aikaan.

Jos rahoitushakemukset menevät läpi ilman muutoksia, on hankkeelle tiedossa 1,2–1,3 miljoonan euron tuki.

Vielä ei ole kuitenkaan varmaa, minkälaisia ratkaisuja hakemuksista saadaan. Hanke voitiin käynnistää kaupunginvaltuuston myöntämän rahoituksen turvin.

Lisäksi rahaa on saanut Oulussa Osaamiskeskus Koordinaatti, joka sai opetus- ja kulttuuriministeriöltä 300 000 euroa. Oulun ensi- ja turvakoti ja Vuolle Setlementti ry ovat saaneet Tietoiseksi-hankkeelleen 200 000 euroa Sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskukselta.

Turvallinen Oulu -hankkeen lasten ja nuorten psykososiaalisen tuen tiimin toiminta käynnistyy ensi viikolla.

Hankkeen toimista ensimmäisellä tahdotaan tarjota apua kriisitilanteisiin nopeasti ja matalalla kynnyksellä. Tarkoituksena on, että tiimin työaikana joku jäsenistä olisi pyydettäessä aina vapaa liikkumaan lapsen tai nuoren luo.

– Pyrimme säilyttämään valmiustilan, Kaarlejärvi kuvailee.

Ryhmä menee sinne, missä lapset ja nuoret sitä tarvitsevat ja he sitä haluavat. Heidän luokseen, kahville tai harrastuspaikoille.

Tärkeää on tavoittaa lapset ja nuoret myös heidän vapaa-ajallaan ja sosiaalisessa mediassa. Heiltä itseltään aiotaan kysyä, mikä kanava on paras heidän tavoittamiseensa.

Viisihenkisen moniammatillisen tiimin tarkoituksena on auttaa lapsia ja nuoria heidän kriisitilanteissaan ja pyrkiä myös ennaltaehkäisemään heihin kohdistuvaa seksuaalista väkivaltaa ja häirintää.

– Tiimin jäsenet tuovat mukanaan osaamisen lisäksi myös omat verkostonsa ja kanavansa.

Kriisivaiheen tuki on lyhytaikaista. Sen jälkeen asiakkaille etsitään polku pidempiaikaisen avun piiriin.

KUVA: Matti Räty

Kaarlejärvi toteaa, että hankkeessa on aloitettu tiimin toiminnasta, sillä asia on koettu erityisen tärkeäksi.

– Akuuteissa tilanteissa palvelut ontuvat ja järjestelmä voi olla monimutkainen. Ensikontakti apua hakiessa voisi olla tiimi, Kaarlejärvi selventää.

Hankkeen toimet jatkuvat syksyllä projektilla, jossa 500 kahdeksasluokkalaista eri puolilta Oulua kehittää ja toteuttaa kymmeniä projekteja kaikkien kaupunkilaisten hyväksi.

Toiminnan tavoitteena on vahvistaa nuorten itsetuntoa, sekä yhteisöllisyyttä koko kaupungissa. Nuorten projekteista syntyvät videot julkaistaan kaikkien nähtäväksi.

Tietoiseksi-seksuaalineuvontakeskus on tavoittanut matalan kynnyksen seksuaalineuvontapuhelimellaan ja henkilökohtaisilla keskustelukäynneillään muutamia kymmeniä asiakkaita.

Kyseessä on Oulun ensi- ja turvakodin ja Vuolle setlementin palvelu.

Seksuaalineuvontakeskus tarjoaa tukea seksuaaliterveyteen ja seksuaalisuuteen liittyvissä haasteissa.

– Asiakkaat ovat olleet helpottuneita, että on paikka, jossa voi puhua seksuaalisuudesta ja saada konkreettista apua ja neuvoa, kertoo hankepäällikkö Paula Mällinen.

Mällinen kertoo, että huhtikuussa alkanut hanke jatkuu syksyllä seksuaaliterveyden mentoritoiminnalla. Tavoitteena on edistää kansalaisten seksuaalioikeuksia ja seksuaaliterveyttä sekä lisätä maahanmuuttajien tietoa aiheesta.

– Koulutamme maahanmuuttajayhteisöistä ihmisiä, jotka ovat kiinnostuneita viemään seksuaaliterveyden asioita eteenpäin yhteisössään ja kouluttamaan niissä jäseniä meidän rinnallamme.

Ensi vuonna toiminta laajenee seksuaalirikoksien uhrityöhön. Mällinen muistuttaa, että valmiudet siihen on jo nyt, jos asiakas sitä tarvitsee.

Heiltä voi tilata myös seksuaalikasvatusta erilaisille ryhmille.

Yhdistysten vuoden lopussa päättyvälle Serita-hankkeelle on haettu jatkorahoitusta.

Kolmivuotinen hanke ylitti odotukset: tavoitteena oli tavoittaa 50–60 asiakasta, mutta heitä on tällä hetkellä jo yli 70. Hankkeen tarkoituksena on vähentää seksuaalirikoksia vaikuttamalla rikoksentekijöiden toimintaan.

Turvallinen Oulu -hankkeessa rekrytoidaan syksyllä

Oulun kaupungin pilottihanke, jossa ehkäistään alaikäisiin kohdistuvia seksuaalirikoksia. Hanke on kolmivuotinen, se jatkuu vuoteen 2021 saakka.

Hanke käsittää kuusi toimenpidettä ja sitä koordinoi Oulun kaupungin sivistys- ja kulttuuripalvelut.

Hankkeen suunnitelma sisältää vanhemmuuden tukemista lasten ja nuorten seksuaalikasvatuksessa, koulutuksen ja osaamisen vahvistamisten seksuaalirikosten ehkäisemiseksi, lasten ja nuorten psykososiaalisen tuen vahvistamista, monialaisen toimintamallin nuorten kohtaamiseen vapaa-ajalla, nuorten itsetunnon vahvistamista ja seksuaalirikoksiin syyllistymisen ehkäisyä.

Toimintasuunnitelmassa kustannuksiksi on helmikuussa arvioitu yhteensä 2 388 000 euroa.

Hallituksen lisätalousarvion määrärahoista kohdennettiin Oulun kaupungille 1,85 miljoonaa euroa lapsiin ja nuoriin kohdistuvien seksuaalirikosten ehkäisemiseen. Lisätalousarvio julkistettiin helmikuussa.

Syksyllä käynnistyy psykososiaalisen tuen ryhmän toiminta sekä nuorten itsetuntoa vahvistava toimenpide, johon on kutsuttu mukaan kahdeksasluokkalaisia eri puolilta Oulua.

Rekrytoinnit ovat käynnistymässä seuraaviin hankkeen toimenpiteisiin: vanhemmuuden tukeminen lasten ja nuorten seksuaalikasvatuksessa, koulutuksen ja osaamisen vahvistaminen seksuaalirikosten ehkäisemiseksi ja monialainen toimintamalli nuorten kohtaamiseen vapaa-ajalla.

Muita hankkeen osa-alueita suunnitellaan syksyn aikana.

MAINOS

Lue lisää aiheesta

Kommentoi

Näytä kaikki kommentit (46)

Eikö rahaa pitäisi sijoittaa poliiseihin jotka ratkaisee juttuja ja oikeuteen että tekijät jää kiinni ettei uusia uhreja tule.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Valtiolta 129 000€ tilille kilahtaa ja "ammattilaisten" taskuihin vilahtaa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kaikissa isoissa kaupungeissa on saman rahan tarve,vaalit oli ja meni. oulun erityis asema katosi samantien,niin kauan kun asiat haudataan ei niihin ratkaisua löydetä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Siellä aivoriihi on lyönyt "viisaat" päänsä yhteen ja päättänyt hoitaa ongelman rahalla kun eivät muuta ole keksineet.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Mikähän on muuttunut Suomessa, kun tuommoinenkin rahoitus on tullut tarpeelliseksi.

En muista että ennen vuotta 2015 olisi ollut julkisuudessa mitään puhetta koko asiasta, saati että siihen olisi miljoonarahoituksia kaavailtu.

Jotain siis tapahtui v. 2015. Keskusta oli vallassa tuohon aikaan ja Juha Sipilä pääministerinä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Mulla ois ollu hyvä ja aika halpakin ennaltaehkäisevä ratkaisu tähän hommaan. Ois käännytetty jokaikinen pois rajalta. Käsi sydämelle, kenellä nämä lieveilmiöt tuli yllätyksenä ??

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Tällekkin asialle tulee käymään kuin kouluampumisjutuissa ja tasoristeysonnettomuuksissa, joihin silloiset hallitukset lupasi rahoitusta, toimenpiteitä jne..., mutta todellisuus, rahoitus ja tavoitteet jätetty ja lakaistu maton alle, jonne tuntuu käyvän tie myös Sipilän hallituksen lupaamille 1.85 milj. eurolle, jota varsin kitsaasti nyt jaettu eli 129 000 euroa tällä hetkellä saatu.
Lisäksi em. uutista lukiessa tuntuu, että varsinainen asia unohdettu/sivuutettu ja ollaankin järjestämässä vallan muuta asiaa, jonne rahakanavat halutaan avata ensin ja eikun jako päälle.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Lapset ja nuoret täytyy kotona opettaa välttämään epäasiallista seuraa. Sääntönä on pidettävä sitä, että vieraan mukaan ei saa lähteä, vieraalle ihmiselle (mies tai nainen) ei saa puhua, vieraalta ei saa ottaa vastaan makeisia/karkkia eikä rahaa. Nämä säännöt kun opettaa jo pienelle lapselle niin seksuaalirikoksia ei tapahdu. Näin minulle ja meidän suvun kaikille lapsille on aina opetettu.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Rikosten torjunta lapsia kouluttamalla? Kyllä rikolliset keinot keksivät ja Oulussa harrastettu kaksisuuntainen kotouttaminen on kyllä niin valtava riski, että asiaan olisi pitänyt puuttua heti.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Käsittääkseni nämä rahat tulisi suunnata uhreihin jotta saavat oikea-aikaista hoitoa ja tukea ja ohjausta. Tekijöihin ei koulutus auta he kyllä tietävät tekevänsä väärin. Aikuisten ja vanhempien tulee olla kiinnostuneita lapsistaan ja nuoristaan ja myös muiden lähihenkilöiden havainnoinnti lasten ja nuorten käytöstä ja vointia. Tiedostakaa vaarat ja kertokaa heille jo penestä pitäen kehon rajat mihin ja mitä saa tehdä . Sekä puhelimet tietokone syyniin alaikäisiltä se vihonviimeisin kapine jolla tehdään pahaa peruuttamatonta jälkeä :( valitettavsti

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Oulun kaupunkihan aikoi käyttää sen pari milliä lähinnä köpitykseen eikä siihen mihin piti.
Voisi arvata, että siitä Oulun suunnitelmasta tuo vajaa 200 tonnia oli ainut osa mikä hyväksyttiin kun jotenkin liittyi siihen mihin piti.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Miten ihmeessä seksuaalirikoksia ehkäistään vahvistamalla koulutusta ja osaamista? Kenen koulutusta ja osaamista tässä vahvistetaan?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Konsulttiporukka vetää sen liiveihinsä pitämällä kokouksia niin kauan kuin rahaa riittää. Seksuaalirikoksia se ei estä. Jälkihoitoa tällä rahalla voidaan järjestää, mutta mitään tämä ei ehkäise. Jos oikeasti haluttaisiin estää jotain, niin jatkuva valistus kouluihin kaikille lapsille siitä mitä aikuiset saavat tehdä ja mitä eivät sekä rohkaisua lapsille kertomaan jos joku aikuinen käyttäytyy sopimattomasti. Lapset pitää opettaa siihen, että lasten ja aikuisten välillä ei ole "salaisuuksia".

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kovasti olivat Sipilä ja Orpo rinta kaarella vakuuttelemassa oululaisille ,että valtio tulee apuun , kun seksuaalirikosten sarja oli paljastunut, entäs nyt, pikeastaan mitään ei ole tapahtunut. Halla-aho oli oikeassa , kun tiesi miten tässä tulee käymään, puhutaan ja vetkutellaan asia unohduksiin, kunnes taas joku traaginen toiminta tulee päivänvaloon.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti
Näytä kaikki kommentit (46)

Uutisvirta

12:46
Arvio: Kaikki saavat kimaltaa tavallaan – hienovaraisesti Louna-Tuuli Luukka kiteyttää muunsukupuolisten ja transihmisten tarinat seikkailuhenkisiksi dinosaurusfaabeleiksi
12:23
Seppo-koira valittiin Hyvän mielen lähettilääksi – "Pienistä asioista nauttiminen on tie onneen"
12:17
Pororikas Johan Aslak Labba ei ymmärrä "nuorten kiihkoa" eikä "lukeneiden riitelyä" saamelaisten sorrosta: "Asuntolassahan oli herrojen oltavat" Tilaajille
12:02
Hirvi putosi jäihin Kuhmon Nuolijärvellä – eläin pääsi pälkähästä ennen kuin pelastuslaitos ehti paikalle
11:47
Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri haluaa reaaliaikaisen seurannan antibioottien kulutukseen – ”Toivomme, että se olisi valtakunnallinen hanke"
11:25
Postialan lakko jatkuu, sähköliitto tukilakkoon – Palta olisi hyväksynyt sopimuksen: "Olemme tulleet vastaan keskeisissä riitakysymyksissä"
11:21
Rivitalossa kärynneet tekstiilit aiheuttivat hälytyksen Kemissä
52
Oulun kaupunki jakaa 2000 lamppua pyöräilijöille – tempaus on osa valtakunnallista Pyöräilytalvi-viikkoa
43
Kaupunginhallitus päätti: Linnanmaan uimahallin rakentaminen aloitetaan jo ensi vuonna
40
IMF:ltä tylyt terveiset Suomen velkaantumisesta: Rinteen hallituksen tavoite ei toteudu, dieselin ja turpeen veroalet pois tai muita säästötoimia
40
Postialan lakko jatkuu, sähköliitto tukilakkoon – Palta olisi hyväksynyt sopimuksen: "Olemme tulleet vastaan keskeisissä riitakysymyksissä"
23
Huuhkajat päätti EM-karsinnat tappioon, Kreikka voitti 2-1 – häviö tietää paikkaa arvonnan neloskorissa
22
Oulun yliopistokampus toimiva nykyisellään – mikä on se malli, johon visio yliopistosta keskustassa perustuu? Lukijalta
18
Led-valo kertoo, milloin suihkun käyttö kannattaa lopettaa – oululaisyritys kehitti suihkuvahdin, joka saa tarvitsemansa energian virtaavasta vedestä

Etusivulla nyt

Paikallissää

Varoituksia voimassa!

Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun maakunnissa sekä seuraavissa Lapin kunnissa: Simo, Ranua, Posio, Kemi, Keminmaa, Tornio, Ylitornio, Tervola, Pello, Rovaniemi ja Kemijärvi jalkakäytävät ovat erittäin liukkaita, koska niillä oleva lumi tamppautuu liukkaaksi.

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

19.11.

Fingerpori

19.11.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan kokonaistavoittavuus on 86 % Oulun markkina-alueen kuluttajista viikossa.

Kaleva Media Yrityspalvelut

(08) 5377 180

kalevamedia.fi/yrityspalvelut/


stats-image