Nylon Beat: Pla­ti­na­le­vy ja jää­hy­väis­kier­tue

Nylon Beat, eräs Suomen kaikkien aikojen suosituimmista popyhtyeistä, tekee jäähyväiskiertueen. Uransa vuodenvaihteessa päättävä bändi nähdään kahdeksalla keikalla ajalla 6.-31. joulukuuta.

Nylon Beat, eräs Suomen kaikkien aikojen suosituimmista popyhtyeistä, tekee jäähyväiskiertueen. Uransa vuodenvaihteessa päättävä bändi nähdään kahdeksalla keikalla ajalla 6.-31. joulukuuta.

Naikkarien tuorein albumi 12 apinaa on kivunnut platinalevyksi. Näin yhtyeen kaikki kuusi suomenkielistä pitkäsoittoa yltivät platinalevyiksi.

Nylon Beat on myynyt kahdeksan vuoden aikana yli 450 000 albumia.

Naikkarien jäähyväiskiertueen keikoilla nähdään myös vierailijoita.

- Kiertueesta tulee varmasti ikimuistettava, pelissä on paljon tunteita. Vedämme loppuun kaasu pohjassa, lupaa Jonna Kosonen.

Nylon Beatin perustivat 1995 silloin 16-vuotiaat Erin Koivisto ja Jonna Kosonen. Aluksi kaksikko esiintyi tanssijoiden ja taustanauhojen kera, sittemmin heitä on tukenut nimekkäistä muusikoista koottu yhtye.

Nylon Beatin menestyksekkäin albumi on ollut Valehtelija, joka myi tuplaplatinaa. Hiteistä suurimpia ovat olleet Seksi vie ja taksi tuo, Satasen laina ja Viimeinen.

Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – löydä suosikkisi klassikoiden ja uutuuksien joukosta.

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä