Kulttuuri

His­to­ria­tee­mat jyräävät taas Finlandia-ehdokkaissa: si­säl­lis­so­taa, siir­to­maa­val­to­ja ja siir­to­lai­suut­ta – oululainen Pauliina Rauhala voit­ta­jaeh­dok­kaa­na

Oululaisen Pauliina Rauhalan Synninkantajat on yksi kuudesta Finlandia-ehdokkaasta.
Kulttuuri 9.11.2018 10:15 | Päivitetty 9.11.2018 11:29
Pirjo-Liisa Niinimäki

Historia, siirtomaavallat, alkuperäiskansat sekä lasten näkökulma historiaan painottuvat Finlandia-ehdokaskirjojen aiheissa. Sisällissotaankin löytyi lapsen ääni. 

Kaunokirjallisuuden Finlandia-palkinnosta kisaa kuusi teosta, joiden teemat painottuvat vahvasti historiaan sekä siirtomaavaltojen, alkuperäiskansojen ja uskonnollisten yhteisöjen pohdintaan.

Yksi voittajaehdokas on oululainen Pauliina Rauhala. Palkinnon saajaksi ovat lisäksi ehdolla kirjailijat Olli Jalonen, Jari Järvelä, Katja Kettu, J. Pekka Mäkelä ja Lars Sund.

Joukon todellinen Finlandia-konkari on hämeenlinnalainen Olli Jalonen, joka on teoksellaan Taivaanpallo (Otava) ehdolla nyt viidettä kertaa. Jalonen on voittanut palkinnon aiemmin vuonna 1990.

Kirjailijoiden konkarikaartiin lukeutuvat myös Jari Järvelä ja Lars Sund, jotka ovat olleet ehdokkaina kahdesti tätä ennen.

Kirjallisuuden Finlandia-palkinnon saajan valitsee toimittaja ja Turun kirjamessujen ohjelmajohtaja Seppo Puttonen. Voittaja julkistetaan 28. marraskuuta.

Tässä lista ehdokkaista sekä valintaraadin perusteluja:

Olli Jalonen: Taivaanpallo (Otava)

Teos kuljettaa lukijan Saint Helenan saarelta Lontooseen Angus-pojan matkassa 1600-luvun lopussa. Se valottaa emämaa Englannin väkivaltaa synnyttäviä toimia saariyhteisössä.

Anguksen kohtaamat vaarat antavat Taivaanpallolle seikkailuromaanin silauksen, mutta tärkein seikkailu on Anguksen maailmankuvan muutos.

Eloisan notkeasta kerronnasta välittyy näkemisen, ajattelemisen ja oppimisen riemu.

Jari Järvelä: Kosken kahta puolta (Tammi)

Jari Järvelän kaltainen seitsenvuotias lapsi tekeytyy "näkymättömäksi pojaksi" kahden mummonsa ja aikuisten seurassa kuunnellakseen heidän puheitaan sisällissodasta.

Eläytyessään mummojensa kohtaloihin poika antaa pitkään vaietulle menneisyydelle tunnepohjaisen ja sanallisen ilmaisun.

Vuoden 1918 tapahtumien sanallistaminen lapsen kokemuksien kautta jarruttaa sisällissodan synnyttämän taakan siirtämistä sukupolvelta toiselle.

Katja Kettu: Rose on poissa (WSOY)

Kirjeromaanissa aikuinen Lempi pohtii Yhdysvaltain alkuperäiskansan ja suomalaissiirtolaisten suhdetta valtakulttuuriin, mikä paljastaa monenkertaista kulttuurista tukahduttamista ja väkivaltaa.

Kokonaisuutta kannattaa Ketun rikkaasti soiva lumoava kieli.

Pauliina Rauhala: Synninkantajat (Gummerus)

Taisto-papan usko on sääntö- ja lakiuskoa, kun taas pojanpoika Aaronille usko elää musiikissa, kirjoituksessa Tärkeitten Asioitten Vihkoon ja leikeissä mummon kanssa.

Uskonnollisen yhteisön syntienkantajiksi joutuvat lopulta kaikki, raskain paino sälytetään heikoimpien hartioille.

Kertojien luontohavainnot ovat aistivoimaisia ja merkityksistä raskaita.

J. Pekka Mäkelä: Hunan (Like)

Osin lähetystyöntekijä Helvi Södermanin päiväkirjoihin perustuva romaani avaa mukaansatempaavan ja koskettavan näkymän Kiinan–Japanin sotaan.

Romaanista kasvaa monikerroksinen ja -ääninen kulttuurien ja uskontojen vuoropuhelu, jossa henkilöt ruotivat toimintansa perusteita ja oikeutusta.

Lars Sund: Där musiken började / Missä musiikki alkoi (Teos)

Teoksesta piirtyy elämää sykkivä ajankuva pienestä paikkakunnasta. Tapahtumat soljuvat 1960-luvulta 1980-luvulle popmusiikin tahdissa.

Pohdittavaksi nousee taiteellisen lahjakkuuden merkitys, kun tulevan säveltäjän äiti yrittää tukahduttaa poikansa musiikkiharrastuksen.

Lue myös Pauliina Rauhalan haastattelu, joka on julkaistu Kalevassa maaliskuussa 2018.

Lue Kalevassa julkaistut kirja-arviot Finlandia-ehdokkaista:

J. Pekka Mäkelä: Hunan

Pauliina Rauhala: Synninkantajat

Olli Jalonen: Taivaanpallo

Katja Kettu: Rose on poissa

MAINOS

Lue lisää aiheesta

Kommentoi

Väisäsen kirjassa on kirjallisia ja älyllisiä ansioita, joiden takia ansaitsi tulla valituksi. Tämänkertaisessa "oululaisehdokkaassa" niitä ei juurikaan ole. Helsinkiläinen (jos asuinpaikalla nyt merkitystä onkaan) Katja Kettu on loistava, julkaiseepa hän mitä tahansa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Mikähän paine Seppo Puttosella on valita tietty kirja, kun aikoinaan kritisoi Kaisu Mikkolaa Hannu Väisäsen palkitsemisesta - oululaismafiako? Pakko lienee valita helsinkiläinen voittaja.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Uutisvirta

143
Kysyimme: Onko ajokortista kohta lainkaan tunnisteeksi?
83
Hehkut katoamassa katukuvasta, yhtiö aloittaa koko henkilöstöä koskevat yt-neuvottelut – Oulussa kaksi myymälää
58
Taksien sadan vuoden kehitys taivaan tuuliin Lukijalta
56
Lähes 20 eri maan sotilaita vyöryy Suomeen ensi keväänä – Yhdysvallat johtaa massiivista harjoitusta Suomen maaperällä
53
Kärpät nousi tuhkasta ja marssi CHL:n puolivälieriin – Kärppäsankari Koblizekin pelipaikka ykkösketjussa uhattuna: ”Luultavasti Osku tulee siihen”
51
"Suomeen pitää houkutella 20 000 – 35 000 ulkomaalaista töihin" – EK esittää myös 70 prosentin palkkatukea, jos yritys työllistää turvapaikan saaneen
45
Pikaruokaketju Hesburger avaa pian jo kymmenennen ravintolansa Ouluun – "Avaamme uusia hyvien paikkojen löytyessä"

Etusivulla nyt

Paikallissää

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

miten syntyvyys nousuun

111 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Osittainen varhennettu vanhuuseläke

Y-nuoren pitää mennä ensin töihin 40 vuodeksi. Palataan sitten asiaan ja katsotaan onko hänelle karttunut eläkettä. Jos ... Lue lisää...
Yksinkertaista

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

21.11.

Fingerpori

21.11.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

yrityspalvelut.kaleva.fi


stats-image