Valtion omis­ta­ja­oh­jaus­osas­to antoi aiemmin syk­syl­lä tukensa Postin pa­ket­ti­la­jit­te­li­joi­den siir­rol­le

STT:n tietojen mukaan valtion omistajaohjausosasto antoi aiemmin syksyllä tukensa Postin pakettilajittelijoiden siirrolle toiseen työehtosopimukseen.

Postin työtaistelu alkoi, kun työnantaja siirsi työntekijöitä toisen työehtosopimuksen piiriin. Sen myötä työntekijöiden palkat laskivat tuntuvasti.
Postin työtaistelu alkoi, kun työnantaja siirsi työntekijöitä toisen työehtosopimuksen piiriin. Sen myötä työntekijöiden palkat laskivat tuntuvasti.
Kuva: Marttiina Sairanen

Ministeri Paatero ei kommentoinut asiaa STT:lle keskeneräisen sovittelutilanteen vuoksi

STT:n tietojen mukaan valtion omistajaohjausosasto antoi aiemmin syksyllä tukensa Postin pakettilajittelijoiden siirrolle toiseen työehtosopimukseen. STT:n tietojen mukaan omistajaohjausosasto antoi tukensa kokonaisratkaisulle, johon kuuluu myös 27 kuukauden siirtymäaika.

Posti ja valtion omistajaohjaus keskustelivat asiasta loppukesästä ja alkusyksystä.

Posti ilmoitti tiistaina, ettei se aio kumota päätöstään siirtää 700 pakettilajittelijaa toisen työehtosopimuksen piiriin.

Postin väliaikainen toimitusjohtaja Turkka Kuusisto sanoi tiedotteessa, että pakettilajittelijoiden siirtoa koskevat päätökset on tehty valtion omistajaohjauksen tuella. Omistajaohjauksesta vastaava ministeri Sirpa Paatero (sd.) ei kuitenkaan tiistaina suoraan vastannut kysymykseen siitä, oliko siirrolla valtion omistajaohjauksen tuki.

– Se on nyt joka tapauksessa jo tehty se 700 henkilön siirto. Se, millä sopimuksella neuvotellaan, se on toinen asia, Paatero sanoi.

Eli siirrolla on omistajaohjauksen tuki?

– Se on realiteetti, että heidät on siirretty.

Paateron esikunnasta kerrottiin STT:lle keskiviikkona, että ministeri ei kommentoi asiaa keskeneräisen sovittelutilanteen takia.

Syyskuussa puhe aikalisästä

Vielä syyskuun alussa Paatero ilmoitti, että työntekijöiden siirrossa Teollisuusliiton työehtosopimuksen piiriin otetaan aikalisä.

– Siinä kohtaa kun kaikkien jakelussa olevien työntekijöiden osalta käydään neuvotteluja, niin samassa yhteydessä käydään keskustelua paketti- ja verkkotoiminnan työntekijöiden osalta, Paatero sanoi tuolloin.

Ministerin viestin jälkeen työntekijöitä edustava Posti- ja logistiikka-alan unioni PAU keskeytti silloiset työtaistelutoimenpiteensä.

Aikalisästä ei ehtinyt kulua kuin runsas viikko, kun omistajaohjausministeri väläytti, että valtio voisi luopua joksikin aikaa Postin tuottotavoitteista.

Syksyn kuohunnan seurauksena Postin hallitus päätti, että toisen työehtosopimuksen piiriin siirrettyjen työntekijöiden palkkojen siirtymäaikaa kasvatetaan ja kokonaispalkka säilyy nykyisellään tammikuun loppuun 2022 saakka. Tämä ehdotus kuulosti ”työntekijöiden näkökulmasta suhteellisen hyvältä”, Paatero sanoi.

Neuvottelut jatkuvat

Postilakon neuvottelut jatkuivat valtakunnansovittelija Vuokko Piekkalan johdolla keskiviikkona. Tiistaina PAU oli tyrmännyt Piekkalan sovintoehdotuksen.

PAUn puheenjohtaja Heidi Nieminen kertoi neuvottelujen edellä liiton pitävän kiinni vaatimuksesta käsitellä toisen työehtosopimuksen piiriin siirrettyjen pakettilajittelijoiden tilannetta osana Postin työkiistaa. Palvelualojen työnantajat Paltan toimitusjohtaja Tuomas Aarto totesi tiistaina, ettei Paltalla ole mahdollisuutta neuvotella asiasta, koska pakettilajittelijat kuuluvat nyt Medialiiton ja Teollisuusliiton välisen sopimuksen piiriin.

Työntekijöitä neuvottelupöydissä edustava Nieminen myös vetosi ennen neuvottelujen alkua ministeri Paateroon.

– Toivon, että meillä on sellainen omistaja, joka toteaa, että ihmisten työehtoja ei lähdetä valtionyhtiössä heikentämään tällä tavalla, jolla nyt Posti pyrkii sitä tekemään.

Aarto puolestaan totesi, että postikiista ratkeaa, jos PAU keskittyy osapuolten väliseen sopimuksen neuvotteluun.

Työriidan sovittelu oli yhä kesken hieman ennen yhdeksää keskiviikkoiltana.

Ilmoita asiavirheestä