Kotimaa

Tuleeko Sanna Marinista Suomen seuraava pääministeri? Lensi Brysselistä Suomeen ja sanoi olevansa käytettävissä

Sdp:n varapuheenjohtaja Sanna Marin saapui Suomeen etuajassa Brysselistä.
Kotimaa 3.12.2019 12:43 | Päivitetty 3.12.2019 12:48
Anita Simola

Demarileirin kahtiajako on edelleen vahva. Se myös määrittää ministerinimitykset. Rinteen seuraajaksi spekuloidaan Sanna Marinia, joka ilmoitti tiistaina olevansa käytettävissä, jos häntä pyydetään tehtävään. Myös uusi omistajaohjausministeri pitäisi löytää.

Liikenne- ja viestintäministeri Sanna Marin (sd.) osallistui alkuviikosta televiestintäneuvoston kokoukseen Brysselissä.

Kokous jäi kakkoseksi, kun hän tviittasi lähtevänsä takaisin Suomeen. Syyksi hän kertoi poikkeuksellisen tilanteen Suomessa. Kyllä. Hyvin poikkeuksellisia aikoja eletään.

Marinin kone laskeutui Helsinki-Vantaalle hieman ennen puolta päivää. Marin totesi, ettei aio väistää vastuuta. Viesti on selvä, tie pääministeriksi on auki.

Marin on sdp:n ensimmäinen varapuheenjohtaja ja itseoikeutettu seuraajaehdokas pääministeri Antti Rinteelle (sd.), joka joutuu väistymään luottamuspulan takia.

Rinteen kruunusta voisi kisata Marinin ohella kuitenkin myös eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Lindtman (sd.), jolla on pitkä kokemus.

Näillä näkymin näytelmä ei huipennu vielä tällä viikolla, vaan vasta ensi viikolla sdp:n puolue-elinten kokousten jälkeen.

Tamperelaisella Marinilla on takanaan poikkeuksellisen määrätietoinen ja nousujohteinen poliittinen ura.

Se alkoi Tampereen kaupunginvaltuustosta. Vuonna 2013 hänet valittiin valtuuston puheenjohtajaksi. Marin oli tuolloin 27-vuotias ja menossa oli hänen ensimmäinen kausi valtuustossa.

Eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Lindtman on yksi pääministerispekulaatioissa pyörivistä nimistä, mutta vahvimpana ehdokkaana pidetään Sanna Marinia.

Pian Marin alkoi kerätä julkisuutta napakan puheenjohtajan roolissa. Kun valtuustosali kuumeni ratikkakeskusteluista, puheenjohtaja pani joukot riviin kenttävääpelin tavoin.

Kansa sai myös seurata Marinin ja kokoomuspoliitikko Kimmo Sasin nokan koputtelua useampaan kertaan.

Mikäli Marinista leivotaan pääministeri, hän on Suomen historian nuorin tehtävässä. Marin on nyt 34 vuotta. Nuorimman pääministerin titteliä on pitänyt lama-Suomen Esko Aho (kesk.), joka nousi pääministerin pestiin 36-vuotiaana.

Eduskuntaan Marin nousi reippaalla äänimäärällä vuonna 2015. Puolueensa puheenjohtajistossa hän on ollut vuodesta 2014. Merkille pantavaa on, että hänet nimitettiin puolueen ensimmäiseksi puheenjohtajaksi pari vuotta sitten.

Marin tuurasi Rinnettä alkuvuoden, kun Rinne joutui sairaslomalle ja kuntoutukseen.

Moni katsoi Marinin pärjänneen hyvin tuuraajana. Osa demariryhmästä oli sitä mieltä, että hän kotiutui rooliinsa vähän liiankin hyvin.

Demariryhmässä elää edelleen erilaisia kuppikuntia. Kahtiajako europarlamenttiin lähteneen Eero Heinäluoman joukkojen ja Rinteen uskollisen kannattajajoukon välillä näkyy vahvasti.

Tämä kahtiajako määrää myös pääministerin nimen. Marinia pidetään Rinteen opetuslapsena. Tosin tämäkin asetelma on hiukan liikahtanut. Ryhmästä kuului jo kevättalvella, että Marin tekee yksinään kovaa kyynärpääpolitiikkaa.

Sdp:n kannatus oli viime helmikuussa hulppeat 20,1 prosenttia. Marin katsoi, että hän on tehnyt työnsä hyvin. Katsokaa vaikka gallup-lukuja.

Marin on kertonut haastatteluissa, että hän mietti nuorena pitkään, mihin puolueeseen hän liittyisi. Vihreät oli mielessä, mutta lopulta valinta osui demareihin.

Marin edustaa puolueessa vihervasemmistolaista laitaa. Eri asia sitten on, miten hänen oma ideologiansa vaikuttaa, mikäli hänestä tulee pääministeri. Jos hallitus jatkaa nykypuolueilla jo olemassa olevaan hallitusohjelmaan nojaten, on sitä myös noudatettava.

Keskusta sai hallitusneuvotteluissa läpi tärkeät kynnyskysymyksensä ja siksi on ymmärrettävää, että keskusta haluaa olla hallituksessa. Uudet vaalit olisivat kauhistus.

Keskustan kannalta Marin ei olisi paras vaihtoehto, kun ajatellaan ilmastomuutoksen torjuntaa, maa- ja metsätalouden kehittämistä ja aluepolitiikasta huolehtimista.

Marinia seuranneet kuvailevat häntä erittäin kunnianhimoiseksi ja määrätietoiseksi, osa jopa jääräpäiseksi. Haastatteluissa hän pysyy asialinjalla. Kevyttä small talkia hän ei harrasta.

Marin on kasvanut sateenkaariperheessä. Tampereella asuvalla liikenneministerillä on avomies ja pieni tytär.

Haastatteluissa hän on myöntänyt, että ikävoi tytärtään viikolla, kun työ pitää hänet Helsingissä.

Vaikka ura on ollut yhtä kiitoa, valtakunnan politiikassa kokemus on kuitenkin vielä ohutta. Marinin pärjäämistä kovissa tilanteissa ei ole testattu. Lindtmanilla puolestaan on pitkä kokemus. Lindtman kieltäytyi jo yhdestä ministeritehtävästä sanottuaan ei kiitos työministerin salkulle, johon tarttui Timo Harakka.

Marin on saanut liikenneministerinä selitellä tunnin junia parhaansa mukaan. Vähän aikaa sitten hän kohahdutti kansaa esittämällä neljän päivän työviikkoa.

Sdp:n on löydettävä myös uusi omistajaohjausministeri eronneen Sirpa Paateron tilalle.

MAINOS

Lue lisää aiheesta

Kommentoi

"Sdp:n on löydettävä myös uusi omistajaohjausministeri eronneen Sirpa Paateron tilalle."

Tiedossa olisi henkilö, joka tietää, miten tämä omistajaohjaus tulisi toteuttaa. Enpä sano, vaan voitte tehdä omat johtopäätöksenne :)

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Uudet vaalit eikä muuta, Suomi ei tarvitse mitään teiniprinsessaa johtamaan maata....

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ei ole kirkossa kuulutettu, että seuraava pääministeri olisi demari. Kulisseissa ilmeisesti jo nyt rakennellaan uusia hallituskoalitioita.

Keskusta on tässä nyt pelinrakentajan paikalla. Ilman keskustaa ei vihervasemmistolaista hallitusta voisi edes syntyä. Nykyisen hallitusohjelman jatkaminen ei myöskään lupaa keskustalle kannatuksen nousua kuten on jo nähty. Keskustan peruskannattajista moni on loikannut perussuomalaisten kannattajajoukkoihin.

Vaikka moni uskoo nykymenon jatkuvan pääministerivaihdolla, niin itse veikkaan yllätyksellisiä hallitusneuvotteluja.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Sanna Marin olisi ainakin tyylikäs ja sanavalmis. Politiikka kaipaa rohkeita, uusia ajattelijoita.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Hiukan hirvittää, jos Marinista (s. 1985) tulee pääministeri ja Kulmuni (s. 1987) ottaa valtiovarainministerin salkun. Kumpanenkin juuri ja juuri vasta kasvaneet ulos nuorisojärjestöistään.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Uutisvirta

0:13
Ovensuukyselyt: Konservatiivit ottamassa murskavoiton Britannian parlamenttivaaleissa – ennusteen mukainen vaalitulos tietäisi nopeaa brexitiä
12.12.
Nelostie suljettu liikenteeltä Rovaniemellä Petäjäkosken ja Jaatilan välillä – liikenne ohjataan kiertotielle
12.12.
Auto syttyi palamaan lattiaa hitsattaessa Oulaisissa – ajoneuvo tuhoutui käyttökelvottomaksi, henkilövahingoilta säästyttiin
12.12.
Liikkuvan poliisin perinneyhdistys: peltipoliisien sijoittelulle ei suurelta osin järkeviä perusteita – "Kansan silmissä kameratolpista tullut sakotusautomaatteja"
12.12.
Kärppien tähdet Juho Lammikko ja Jesse Puljujärvi pohjustivat Leijonien nousun ahdingosta jatkoajalle – sitten Tshekki tarjosi kylmän suihkun voittomaalin muodossa
12.12.
Oulun Uinti yllätti naisten viestihopealla SM-altaassa Tampereella
12.12.
Mies uhkasi rikosseuraamustyöntekijää puhelimitse – kertoi tarkoituksenaan olleen valittaa työtehtävien hoidosta

Etusivulla nyt

Paikallissää

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

13.12.

Fingerpori

13.12.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan kokonaistavoittavuus on 86 % Oulun markkina-alueen kuluttajista viikossa.

Kaleva Media Yrityspalvelut

(08) 5377 180

kalevamedia.fi/yrityspalvelut/


stats-image