Kotimaa

Ministeri Sirpa Paatero eroaa Posti-kohun vuoksi, jäi sai­raus­lo­mal­le – Vihreiden puheenjohtaja Ohisalo tukee pääministeri Rinnettä

Omistajaohjausministeri Sirpa Paatero kertoi, että tällä hallituskaudella kootaan parlamentaarinen neuvottelukunta käymään valtion omistajaohjausta läpi kuten edelliselläkin kaudella.
Kotimaa 29.11.2019 12:42 | Päivitetty 29.11.2019 14:06
Heikki Uusitalo

Omistajaohjausministeri Sirpa Paatero (sd.) on jättänyt eronpyynnön. Asiasta kertoi perjantaina pääministeri Antti Rinne (sd.).

Paatero on jäänyt sairauslomalle 13. joulukuuta saakka.

Paateron ero johtuu Posti-kiistasta. Posti pyrki siirtämään työntekijöitä halvemman työsopimuksen piiriin. Omistajaohjausministeri Paateron toiminta Postin tilanteessa on aiheuttanut kovaa kritiikkiä.

Rinne sanoi tiedotustilaisuudessaan, että hän on kesästä asti edellyttänyt, ettei työehtoja ja palkkoja poljeta millään lailla. Näin hän kertoi ohjaistaneensa myös omistajaohjausministeriä.

Rinne sanoi, että omistajaohjausministeri ei ole riittävästi noudattanut ohjeita, joita hän on pääministeriltä saanut Postin omistajaohjaukseen liittyen.

Kohun ytimessä on ollut kiistely siitä, tiesikö Paatero päivämäärän, jolloin Postin työntekijöiden siirtämiseen liittyvä liikkeenluovutus tehdään. 

Lue lisää Paateron kujanjuoksusta täältä.

Rinteen mukaan Posti on pyrkinyt vähintäänkin häivyttämään tuon päivämäärän. Lisäksi Rinne sanoi ykskantaan, että Postin hallitus on toiminut työehtojen suhteen omistajan tahdon vastaisesti.

Rinteen mukaan Postin hallituksen asemaa arvioidaan, mutta ainakaan heti ei ole tulossa toimenpiteitä.

Pääministeri Antti Rinne (sd.) piti perjantaina tiedotustilaisuuden, jossa hän muun muassa kertoi, että omistajaohjausministeri Sirpa Paatero on jättänyt eronpyynnön.

Keskustan puheenjohtaja Katri Kulmuni sanoi aiemmin perjantaina Ilta-Sanomille, että keskusta haluaa selvyyden Postin tapahtumiin.

Puolustusministeri Antti Kaikkonen (kesk.) kommentoi tapausta niukkasanaisesti sen jälkeen, kun Rinne oli kertonut Paateron erosta.

– Aina se on vakava tilanne, kun ministeri eroaa, Kaikkonen totesi.

Oppositiosta on vaadittu myös pääministerin eroa.

– Se on tyypillistä oppositiolle tällaisessa tilanteessa, RKP:n puheenjohtaja, oikeusministeri Anna-Maja Henriksson sanoi Rinteen infon jälkeen.

– Tällä hetkellä hallitus istuu ja toimii normaalisti, totesi puolestaan Rinne itse.

Vihreiden puheenjohtaja, sisäministeri Maria Ohisalo ei pitänyt tilannetta uhkaavana hallituksen kannalta.

– Hallituksen tilanne ei sinällään näytä pahalta. Tässä keskustellaan nyt Postin tilanteesta ja se keskustelu jatkuu, Ohisalo totesi.

Hän vakuutti, että Rinteellä on hänen luottamuksensa.

– Hallituskumppanina tuemme häntä.

MAINOS

Lue lisää aiheesta

Kommentoi

Näytä kaikki kommentit (207)

Muumaalaisia työssä ja ilkeitä. Myös ottavat rumasti rahan ensin ennenkuin antavat tuotteen ja epäkohteliaasti. Kortti voi kestää 8 - 12 vrk perille mutta hinnat nousee. Parasta on erottaa yksyiset yritykset eli ns. Postit ruohonleikkuineen ja pitää Suomi posti erikseen valtiolla. Samoin Alkot. Yksityiset tehköön mitä tykkää mutta valtion kuluu hoitaa meitä alkuperäisasukkaita täällä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Miten työttömäksi jäävä VOI olla sairaslomalla? kuka maksaa ja mitä ? Ei ainakaan tavallinen palkansaaja voi tehdä näin. Ja onko AMMATTITAIDOTTOMUUS sairaus ?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ohisalon olisi pitänyt malttaa mielensä tuossa tukemisasiassa, odotella rauhassa selvistystä. Rinteen mahdollisesti kaatuessa lähtevät tukijatkin kaatumaan kuin dominonappulat konsanaan.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Rakkaat kanssakommentoijat! Teimpäs tässä kaksi kommenttia palstalle, toisessa kerroin ajatukseni Postin tekemisistä kyseessä olevassa tapauksessa ja toisessa komentissa härskisti haukuin sdp:n ja Rinteen ja Paateron!
Arvatkaa kumpi kommentti julkaistiin? Noh, sehän selvä kun lukee näitä kommenteja, toinen tietysti! Miksi nämä läntiset mediat ovat niin yksipuolisia ? Luulsi olevan lukijoidenkin etu, että monipuolisesti asioita ajateltaisiin ja kommentoitaisiin! Koskaan ei mikään asia ole yksiselitteinen, joten toivoisi toisenlaistenkin ajatusten asioista saavan julkitulon.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ensi viikolla nähdään, kaatuuko hallitus välikysymykseen. Kaiken kaikkiaan, onhan tuo "Postigate" ollut melkoista suhmurointia, mitä ei pitäisi tapahtua nykypäivänä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Oikeusvaltiokehityksen kannalta on huolestuttavaa, että Ohisalo tukee Rinnettä ilman, että epäilyksen varjo pääministerin yltä on hälvennyt. Oliko Rinteellä samat tiedot kuin Paaterolla? Olisiko Paatero todellakin tohtinut toimia aivan omin päin? Valehteliko pääministeri eduskunnalle? Näihin kysymyksiin täytyy saada selvyys ennenkuin tuki oikeusministerin suulla on hyväksyttävää. Laillisuusvalvonta kun on myös valtioneuvoston sisäinen asia.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Täytyy muistaa, että Ohisalon tuki Rinteelle on yhtä vahva kuin hänen akateeminen tutkijanuransa. Tukea riittää tasan niin kauan kuin yhteisö ympärillä haluaa sitä antaa. Nykyisessä tyttöjen vihreissä ei asiaosaaminen häiritse päätöksentekoa, Pulliaisen ja Soininvaaran ajat ovat kaukana takana.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ohisaloa pelottaa, että pestille tulee pikainen loppu, siksi, ja vain siksi pakko tukea umpi epärehellistä Rinnettä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Pitääkö kansan nousta barrikadeille ennenkuin Rinne tajuaa erota. Aivan järkyttävää kansan halveksimista painostaa alainen eroamaan ja pakoilla itse ryvettyneenä vastuuta. Marin tai Lindman Bresnevin tilalle heti.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Joku roti täytyy saada
Rinne vastuuseen vastuuttomasta Postin lakkoon lietsomiseta ja miljoonia maksaneista tukilakoista

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Erittää yksityiset valtion tehtävistä. Valtio sentään hoitaa asiat ja palkat nii kuin kuuluu. Palkalla maksetaan vuokrat ja ruoka joten pelkän miljoonien voittojen teko johdolle ei ole moraalisesti oikein.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ja taas uusi tapaus sitä sarjaa, että kun on tarpeeksi iso tilipussi ja kylliksi nimeä, niin voi jäädä "sairauslomalle" kun potuttaa tai hävettää. Ei vain tavallisella palkansaajalla ole sellaista mahdollisuutta.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Asiaa tarkemmin miettien,mistä työpaikasta annetaan potkut sairasloman alettua ?
Ylittikö Antti valtuutensa painostaessaan sairaan eroamaan ?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Pahalta näyttää työsuojelumielessä. Jos esimies kysyy "haluatko erota" on se sama kuin potkut - miettiköön jokainen omalle kohdalle. Toisekseen, sairaslomalla olevaa ei saa irtisanoa. Rinne on törkeä ukko ja huono johtaja.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

On tehty töitä sen eteen että työntekijä saa aidon palkan ja myös se tarkoittaa että työ tehdään oikein ja hyvin eikä pelleillä. Asiakkaat maksaa ne postilähetykset ja siitä maksetaan palkat tekijöille. Jos työnteko ei maistu vika on työntekijässä jos homma ei toimi vaan rahat valuu johtajille vika on johdossa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Hyvinhän eronnut postin johtaja pärjäsi postissa, postin arvostettu hallitus, maksoi miljoona palkkaa, työsopimus shoppailu oli erittäin hyvää ja 2300 jakajaa on tyytyväisiä johtajaan joka vei keskiansiosta tunnissa 4,5 euroa.
Siihen kun lisätään hänen ideoimansa Opuscapita joka tehnyt yli 40 miljoonan euron tappiot ja korollista lainaa ottanut emoyhtiöltä 48,3 miljoonaa euroa.
Siinä se kansallisomaisuutta hävitetään, johtaja saa miljoonat.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Parempi onkin Paateron vetäytyä rivikansanedustajaksi kuten teki Sipiläkin.

Sen sijaan Postin johtajat ja hallitus on erotettava ja laitettava tutkintaan kenen eduksi ja minne kaikkialle meidän omistaman yhtiömme rahat on levitelty ja lajhoitettu sekä mitä kompensaatioita meidän maksamamme vatavien palkkojen lisäöksi nämä tyypit ovat itselleen haalineet meidän kustannuksellamme.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Työntekijät rikkoo lakia hävittämällä posteja, avaamalla kuoria varastamalla paketteja viivytämällä postin kulkua. Sen päätehtävä on jakaa postit.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Paatero pääsee nyt entiseen ammattii paremmin perehtymään, eli päihdetyön ohjaukseen. Hämmästyttävää on myös millä avuilla hän on muutamien yhtiön hallituksessa ja jopa tilintarkastajana...( millä koulutuksella?)

Vastaa Ilmoita asiaton viesti
Näytä kaikki kommentit (207)

Uutisvirta

23:52
Oulussa perjantaina esiintyvä Take 6 hitsaa yhteen gospelmusiikkia ja pophittejä – "Olemme vanhan koulukunnan a cappella -yhtye"
23:26
Kaksi miestä mur­tau­tui lii­ke­ti­loi­hin ja va­ras­toon Ko­la­ris­sa – aje­li­vat va­ras­te­tuil­la moot­to­ri­kel­kal­la ja mön­ki­jäl­lä läpi yön, kunnes poliisi sai miehet kiinni
23:16
Kärpät palasi voittojen tielle junioripainotteisella joukkueella – Päävalmentaja Manneria sijaistava Lauri Mikkola: ”Tämä oli iso taisteluvoitto”
23:04
Ikimuistoinen ilta – Kärppien tähtien tuuraajaksi hälytetty Olli Vanttaja, 20, nautti kauan odottamastaan liigadebyytistä jokaisella solullaan Tilaajille
21:56
Korjaamohallissa tulipalo Torniossa, vahingot jäivät lieviksi
21:06
Oulujoella käyty koulua 90 vuotta – juhlaa vietettiin keskiviikkona
20:58
Oulujoen koulua on kehitetty perinteitä kunnioittaen – se perustettiin Oulujoen kuntaan 1939
130
Katri Kulmuni: Keskusta ei hyväksy kaikkien al-Holin suomalaisten kotiuttamista – Paine ulkoministeri Haaviston ympärillä kasvaa
103
Ulkoministeri Pekka Haavisto: Minulla ei ole tietoa operaatiosta, jolla suomalaisia tuotaisiin al-Holin leiriltä Suomeen
73
Kärpät ja kuusi muuta seuraa solmivat jättimäisen yhteistyön: Koskettaa yli 2500 pelaajaa – "Suurin jääkiekon seurayhteistyö koko Suomessa"
66
Suurin osa al-Holin suomalaisista lapsista on alle kouluikäisiä – joukossa on myös orpoja
63
Halla-ahon tietojen mukaan al-Holin leiriltä suunniteltu tilauslento Suomeen – Pääministeri Marin: uuden hallituksen linja ei poikkea aiemmasta
56
Hallitus istunut vajaan vuorokauden - oppositiosta sataa jo rankkaa arvostelua
46
Sanna Marinin hallitus sulki ensitöikseen ministereiltä pyöröoven – puolen vuoden karenssi, jos siirtyy "eturistiriidan" synnyttäviin tehtäviin

Etusivulla nyt

Paikallissää

Varoituksia voimassa!

Ajokeli on huono aluksi maan itäosassa, Kainuun maakunnassa, Lapin itäosassa sekä Koillismaalla Taivalkoski ja Kuusamo lumi- tai räntäsateen vuoksi.
Ajokeli on huono maan itäosassa sekä Kanta-Hämeen, Päijät-Hämeen, Pirkanmaan ja Keski-Suomen maakunnissa lumi- tai räntäsateen vuoksi.

Juttutupa

Päivän tykätyin viesti

Kerrostalo

Matti ja Teppo laulaa - se on mahtavaa- jne Ok-talo ,167 neliötä yksin. Oikein naurattaa ko ajattelee pikkukopperoasukke... Lue lisää...
on missä mällätä

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

11.12.

Fingerpori

11.12.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan kokonaistavoittavuus on 86 % Oulun markkina-alueen kuluttajista viikossa.

Kaleva Media Yrityspalvelut

(08) 5377 180

kalevamedia.fi/yrityspalvelut/


stats-image