Kotimaa

Koronavirus vaati kuolonuhrin Kanta-Hämeessä ja HUSin alueella – Suomessa nyt yhteensä kolme ko­ro­na­vi­rus­kuo­le­maa

KUVA: Jukka-Pekka Moilanen
Kotimaa 25.3.2020 11:00 | Päivitetty 25.3.2020 11:31
Ilari Tapio, Heidi Peltonen, STT

Suomessa on paljastunut kaksi uutta koronaviruksen aiheuttamaa kuolemantapausta. Hus kertoo, että henkilö oli iäkäs ja Kanta-Hämeen sairaanhoitopiirissä henkilö kuului riskiryhmään.

Kanta-Hämeen sairaanhoitopiirin alueella asuva ihminen on kuollut koronavirukseen keskiviikkona Kanta-Hämeen keskussairaalassa. Asiasta kertoi Kanta-Hämeen sairaanhoitopiiri. Tiedotteen mukaan kuollut kuului perussairautensa vuoksi riskiryhmään.

Sairaanhoitopiirin mukaan Kanta-Hämeen keskussairaalassa on tällä hetkellä hoidettavana kaksi muuta koronavirustartunnan saanutta potilasta.

Kanta-Hämeen sairaanhoitopiirin alueella on todettu tähän mennessä 20 tartuntaa.

Hetkeä myöhemmin Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiri kertoi, että iäkäs henkilö on kuollut HUSin alueella koronaviruksen aiheuttamaan tautiin. Hän menehtyi sairaanhoitopiirin mukaan maanantaina. 

Kyseessä oli kolmas koronaviruskuolema Suomessa ja toinen Husin alueella.

Suomen ensimmäisestä koronakuolemasta kerrottiin viikonloppuna. Tuolloin uutisoitiin hyvin iäkkään henkilön kuolleen Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin alueella perjantaina. 

 

Lisää torjuntatoimia tulossa

Hallitus jatkaa tänään uusien torjuntatoimien käsittelyä koronaviruksen leviämisen estämiseksi.

Rajoitusten valmistelua tehdään kovalla kiireellä ministeriöissä. Hallitus kokoontuu neuvotteluun kello 18 alkaen, ja toimenpiteistä tiedotetaan illan kuluessa.

Tiistai-iltana hallitus antoi eduskunnalle esityksen ravintolat, kahvilat, baarien ynnä muiden sulkemisesta toukokuun loppuun asti. Sitä käsitellään tänään. Poikkeuksia ovat todennäköisesti ruoan noutopalvelu sekä kenties lounastyyppiset työpaikkaravintolat.

Keskiviikkona asialistalla on myös muun muassa Uudenmaan eristäminen muusta Suomesta. Kyse saattaa olla pienemmästäkin alueesta, esimerkiksi pääkaupunkiseudusta tai Helsingistä. Eri lähteiden mukaan eristämisen kesto voi olla kolme tai jopa neljä kuukautta. Tällöin liikkuminen vapautuisi aikaisintaan juhannuksen tienoilla.

Suomen tartuntamäärissä ei tapahtunut suurta hyppäystä tiistaiaamun ja keskiviikkoaamun välillä. Nyt varmistettuja tapauksia on noin 800, kun vuorokausi sitten niitä oli 700.

Varmistetuista tartunnoista 512 on Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin alueelta. Pirkanmaan luku on 46, Pohjois-Pohjanmaan 29, Keski-Suomen 24 ja Varsinais-Suomen 21.

Toisaalta Suomessa on yhä sairaanhoitopiirejä, joissa varmistuneita tartuntoja on vain yksi tai kaksi. Kainuun tilanne näytti vielä tiistainakin nollaa.

Viranomaisten mukaan luvut saattavat kuitenkin muuttua nopeasti, kun kotimaahan on saapunut tai saapuu ulkomailta noin 200 000 suomalaista. Iso osa heistä on oleskellut riskialueilla.

 

MAINOS

Lue lisää aiheesta

Uutisvirta

12:21
Suomessa on todettu 164 uutta koronatartuntaa, Pohjois-Pohjanmaalla määrä kasvoi kahdella – tapauksia koko maassa yhteensä 2769 kappaletta
12:03
Kaleva oikaisee
12:00
Suomalaisia sotavankeja lepää Saint Helenan hautausmaalla – Afrikan tähdestä ja Napoleonin haudasta tutulle saarelle vietiin buurisodan häviäjiä Tilaajille
12:00
Kulttuuria koronan aikaan: Kerkkämehua imeksitään, ja kohta saa kuusenkantoja nuoleskella Tilaajille
11:22
Humalaisen miehen ajama moottorikelkka kaatui jäällä Torniossa – sekä kuski että kyytiläinen loukkaantuivat, kummallakaan ei ollut kypärää
11:00
Kipujen mies ja sairauden tuttava – oululainen pastori Kauko Uusila kärsi vuosikausia kroonisesta kivusta ja lukee nyt kärsimyksestä kertovia raamatunkohtia uusin silmin Tilaajille
11:00
Perhe rakensi 35 neliön talon ja viihtyy pienissä tiloissaan: "Moni on sanonut tämän tuntuvan isommalta kuin neliöt antaisivat ymmärtää" Tilaajille
87
Maskeja sekä Jylhältä että Sarmasteelta tilanneen huoltovarmuuskeskuksen Lounema pahoittelee virheitä – "Jälkipyykin pesu on sitten, kun on saatu akuutti tilanne hoidettua"
19
Euroryhmä lähestyi sopua koronatukipaketista – Euroryhmän puheenjohtaja: "Me olemme hyvin lähellä sopimusta"
13
Neljän viikon yhtämittainen kesäloma uhkaa jäädä haaveeksi – Hakemusruuhka voi laittaa Kelan lomajärjestelyt uusiksi
9
Järjestöt julkaisivat viralliset ompeluohjeet, joilla syntyy kasvomaski kotoa löytyvistä tarvikkeista – "Tämä on uusi kansalaistaito"
8
Kuoleman hiljainen kaupunki – New Yorkissa rekkoihin työnnetään kuolleita, liikkeet ovat kiinni ja lääkärit ihmettelevät tilannetta
7
Viinasen talousopit toisivat uuden tuhon – tie taloudellisen häiriön yli on tasoitettava kaikille Lukijalta
6
Pääministeri Marin Ylellä: Uudenmaan sulku loppuu todennäköisesti 19. huhtikuuta

Etusivulla nyt

Paikallissää

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Hurmos loppumassa - paluu Sipilän linjoille?

205 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

PS:n kannatus laskee jatkuvasti

Mihin on kadonnut persujen uho 30 jopa yli 50 prosentin tulevista kannatusluvuista? Lue lisää...
?

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jarin piirrokset arkistossa.

Naapurit

10.4.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu


Pohjoisen kattavimmat mediatilat ja monipuoliset markkinoinnin palvelut printtiin ja digiin.

Kaleva Media B2B asiakasratkaisut

(08) 5377 180

kalevamedia.fi/yrityksille


stats-image